Talouden pitkien aaltojen teoria kertoo maailman murroskohdista, jotka ovat teollistumisen aikana muuttaneet maailmaa voimakkaasti. Tällaisia murroskohtia ovat olleet mm. höyrykoneen ja rautateiden käyttöönotto, sähkön valjastaminen, massatuotannon kehittäminen ja viimeisenä tietotekniikan aikakausi. Kukin aikakausi on kestänyt 40-60 vuotta uuden mullistuksen käynnistymiseen saakka. Seuraavaksi murrokseksi uskotaan digitalisaatiota, joka aiempien mullistusten tapaan muuttaa talouselämää voimakkaasti. Jos näin on, olemme jälleen suuren muutoksen edellä.

Tällaiseen olisi suhtauduttava ymmärtäen uusien tuulien muutos. Ymmärrän niin, että digitalisaation myötä moni työ automatisoituu. Jo nyt tietokone kirjoittaa erinomaisia uutisartikkeleita, robotti leikkaa ihmisiä ja vuosia sitten kömpelöinä tunnetut kielten ilmaiskäännösohjelmat kääntävät yllättävän sujuvasti. Tehtaan lattialla jatkuu koneiden automatisointi aivan varmasti. Maailma vain taas kerran muuttuu voimakkaasti.

Koen, että suuri enemmistö meistä tavallisista ihmisistä ei jaksa ottaa muutosta kovin vakavasti. Yritysten uusiutuminen on isossa kuvassa vähäistä, valtiotasolla puhutaan muutostarpeesta, mutta toimenpide-ehdotukset tyssäävät poliittiseen näkökantariitelyyn, kunnissa ylistetään yritysyhteistyötä ilman todellisia villoja käytäntöön ja ihmiset päivittelevät Trumpin kahjoutta näkemättä syitä sille miksi populisti ylipäänsä pääsee valtaan.

Kehitystyötä tekevät ihmiset elävät muutoksen mahdollistamisesta. Kehitystahot tarjoavat erilaisia työkaluja mm. prosessien parantamiseen ja myös siihen, kuinka unelmasta päästään käytöksen muuttumiseen. Tätä tuubaa riittää joka päivälle, mutta maailma ei vain näytä muuttuvan. Syy on meissä ihmisissä. Emme tee tarvittavaa työtä muutoksen toteutumisen eteen kuka mistäkin syystä. Joku voittaa nykyisessäkin tilanteessa ei tietenkään halua muutosta. Moni pelkää muuttumisen vaivaa ja epävarmuutta muutoksen vaikutuksesta omaan menestymiseen, sillä muutos vie monelta työn. Lisäksi on tahoja, jotka eivät vain pääsee muuttumisessa alkuun tai eivät peräti kykene muutokseen. Ja kehitystahot tarjoavat muutosta omalta kantiltaan, kun organisaation muutos on kokonaisuus. Asiakkaita täytyy palvella muutoksesta huolimatta.

Muutos lähtee ihmisistä ja kulttuurista. Jos ihmisiä ei saada muuttumaan, voidaan muutos toteuttaa ainoastaan tekniikan avulla, mikä sekin toki muuttaa ihmisen tekemistä. Kehitysihmiset puhuvat innostumisesta ja onnistumisesta, mutta oikean elämän muutokseen liittyy paljon ikäviäkin asioita, kuten pelkoja ja toteutumia muutoksen haitoista ihmisille. Olen nähnyt lukemattomia kalvoja johtamisen kehittämisen mahdollistavan asiakaskohtaamisten laadun, joka puolestaan johtaa kasvuun ja kannattavuuteen. Ei taida olla ihan näin yksinkertaista. Ihmisten käyttäytymistä voi kuulemma muuttaa, kun vaikutat käyttäytymisen osatekijöihin. Onko tällainen mahdollista maallikolle arkityön puristuksessa? Vuosikymmeniä on esitetty erilaisia prosessikaavioita ja kuviota muutoksen avuksi. Kaikki lähes turhaa, ellei ihmistä saada itse muuttamaan itseään.

Muutos on aivan varmasti mahdollista eikä siihen tarvita ihmetaitoja. Keskeistä on ottaa ihmiset mukaan ja tehdä työtä pitkäjänteisesti. Organisaation muutos vaatii vuosia ja tässä työssä on hyväksyttävä, että muutoksessa käydään läpi kaikkia tuntemuksia onnistumisista rajuihin pettymyksiin. Muutosta voi ja tulee auttaa, mutta en usko, että muutosta voi hallita. Eteneminen ja kehittyminen ovat jo kovia sanoja, kaikkien tavoitteiden saavuttaminen vain harvojen herkkua.

Kilpailullisuus on luonnollinen osa elämää. Sanotaan, että kilpailu jalostaa ja saa ihmisestä enemmän irti. Näin kai on, mutta kohtuus kaikessa ja kuten tiedätte, kilpaileminen voi kehittyä pakonomaiseksi tarpeeksi voittaa. Tällöin voittoon saatetaan pyrkiä jopa keinolla millä hyvänsä. Tällaisia esimerkkejä löytyy ainakin urheilusta ja liike-elämästä dopingin, korruption ja kartelleiden muodossa.

Yhteiskunnassa on paljon tehtäviä, joissa on käsitykseni mukaan jonkinasteinen onnistumispakko. Jos juristi häviää runsaasti juttujaan, lääkäri ei pysty parantamaan potilaitaan, myyjä ei saa kauppoja eikä johtaja yritystään kannattavaksi, ei mainittuja tehtäviä voi hoitaa loputtomasti. Tämän johdosta on ymmärrettävää, että näissä ja monissa muissa tehtävissä menestyvät ihmiset, jotka saavat tuloksia aikaan. Mutta rajansa silläkin.

Kokemukseni mukaan suorittajatyypit eivät ole parhaimmillaan kriittisessä keskustelussa. Tämä arvaukseni mukaan siksi, koska suorittajat ovat kilpailullisia tekijöitä, jotka innostuvat tuloksista ja voittamisesta. Siis juuri siitä, mitä arkielämässä usein tarvitaankin. Mutta suorittaminen voi sekin mennä liian pitkälle. Ihmissuhteissa ja johtamisessa tarvitaan luottamusta, avoimuutta ja toisten kunnioittamista. Jos et luota, vaivut kyynisyyteen, mutta sokea luottamuskaan ei ole hyvästä. On siis osattava luottaa toisiin ihmisiin kohtuudella. Sama koskee kovin montaa asiaa, myös suorittamista sekä kilpailullisuutta.

Työelämässä liiallinen kilpailullisuus alkaa näkyä joustamattomana itsekkyytenä, omien asioiden voimakkaana ajamisena. Tällainen toiminta ei lopulta herätä erityistä ihastusta muissa ihmisissä. Oman asian ajaminen johtaa väistämättä toisten manipuloimiseen, jolloin ihmisten yli aletaan kävellä. On selvää, että asia-argumentit eivät ole pitäviä, mikäli toistuvasti ajaudutaan ratkaisujen junttaamiseen. Tähän syyllistyvät erityisesti poliitikot, jotka eivät nykyisin vaikuta saavan kovinkaan paljon aikaiseksi.

Aiemmin mainittujen tulosten aikaansaaminen manipuloimalla johtaa toimintaan, jossa käytetään arveluttavia ja jokseenkin epäsosiaalisia keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi eli kanssakäymisen dopingia. Tällöin saatetaan mm. pelotella muita arvovallalla, imarrella toisia tai puhua tunteisiin vedoten häivyttäen asia taustalle. On mahdollista, että uhkaillaan, jopa valehdellaan tai ainakin kerrotaan asia kapeasta näkökulmasta totuutena ja mikä tyypillistä, luodaan aikapaineita. Manipulatiivinen henkilö saattaa vedota jatkuvasti kokemukseensa, kääntää keskustelun henkilökohtaisuuksiin kysyen vastapuolen kykenevyyden tai ymmärtävyyden perään ja kieltää toisen näkökulmat milloin milläkin perusteella. Yritä siinä näin käyttäytyvän ihmisen kanssa neuvotella järkevästi.

Koen, ettei suomalainen yrityselämä ole uudistunut tarpeeksi. Törmään jatkuvasti johtamiseen ja myös myyntityöhön, jossa manipulatiivisuus on liiaksi läsnä. Arvelen, että valta on silloin turmellut ihmistä eli muita jyrätään omien etujen kustannuksella. Eihän sellaisella tyylillä hurmata muita, luoda uutta tai synnytetä sisäistä motivaatiota, joita ei käskemällä ylipäänsä voi saada aikaan. Omien etujen liiallinen korostaminen johtaa manipulointiin, jossa toisten kunnioittaminen ja kuunteleminen sekä avoimuus jyrätään harvojen mielipiteiden alle. Silloin kriittisyys alkaa kadota organisaation toiminnasta ja alamäki alkaa. Mitä se vanha sanonta sanoikaan ahneudesta ja sen lopusta?

Mediassa kirjoitetaan tasaiseen hyviä ja huonoja juttuja. Muutamat ottivat silmääni hetki sitten ja ajattelin kommentoida niitä.

Olympiastadionin remontti täyttää suurten rakennusprojektien uljaat piirteet kustannusten paisumisen osalta. Alkuperäinen hinta on noussut 50 M€ ja jo nyt epäillään, että nousee vielä saman verran lisää. Hinnaksi on tulossa 300 M€ eikä hinnalla saada rakennelmaan aitioita eikä kunnollista katetta, jollaiset kyseisellä summalla saatiin uuteen jalkapallostadioniin Ruotsissa. Ei kovin järkevältä vaikuta ja ymmärrän täysin hankkeen arvostelun. Jalkapalloväki innostui mainitsemaan artikkelissa, kuinka maailmalla nauretaan suomalaiselle museohankkeelle. Kysymykseni kuuluu, että kuinka paljon naurusta perustuu vaatimattomalle suomalaiselle jalkapallomenestyksellemme?

Hesarissa kirjoitettiin, kuinka hyvä CV, koulutus ja työvuodet eivät enää riitä työnhaussa, vaan huomio tulee kiinnittää henkilön kehityskykyyn. Hienoa ja vihdoinkin! Tähän saakka saavutetut tulokset ovat toimineet ”takeena” tulevista menestyksistä. Vihdoinkin kilpailu on johtanut tilanteeseen, jossa aito kyvykkyys ratkaisee. Näinhän sen olisi pitänyt olla jo aikaa sitten, mutta…

Työterveyttä markkinoidaan nykyään johtamisen kehittämispalvelunakin. Hyvä siinä mielessä, että erityisesti työhyvinvointiin johtaminen on käsitykseni mukaan suurin yksittäinen vaikuttaja. Johtamisen kehitystyötä pitkähkösti tehneenä ihmettelen kuitenkin, että onko oikeasti mahdollista tuoda melko raadolliseen ja puutteelliseen johtamisen maailmaan yksi perusagenda lisää? Johtamisen tarkoitus on pitää organisaatio kurssissa ja auttaa tekijöitä suoriutumaan hyvin perustehtävistään. Jos tämän toteuttaa asianmukaisesti, hoidetaan samalla työhyvinvointia ja ainakin jossain määrin työterveyttäkin. Jos henkilöasiat ovat pahasti ketuillaan, voitaneen silloin johtamista auttaa työterveysnäkökulmastakin. Itse kyllä kysyn epäillen, että onko realismia viedä työterveysnäkökulmaa pk-yritysten johtamisen kehittämiseen lääkäriaseman toimesta?

Nooa Säästöpankki teetti Mikä pankkipalveluissa mättää -tutkimuksen, josta uutisoitiin alkuviikosta. 86% suomalaisista kokee tutkimuksen mukaan pankkien palvelun olevan lähinnä rahastusta. 79% vastanneista kokee, että pankit ajavat vain omaa etuaan ja 62% oli kannalla, että pankit sanelevat yhteistyön ehdot. Lisäksi pankit koetaan kasvottomiksi eikä omaa luottohenkilöä enää ole. OP:n Karhinen kertoi hiljattain, kuinka pankkialan perusliiketoiminnasta katoaa jopa puolet lähitulevaisuudessa. Kysyisin näin asiakkaan roolissa, että palvelua selvästi huonontamallako murroksessa olevaa liiketoimintaa kehitetään? Voisin kuvitella, että tasokkaalla asiakaspalvelulla olisi tässäkin roolinsa. Ettei vain vanhan ajan henkilökohtainen asiakaspalvelu toisi jollekulle toimijalle mahdollisuuden?

Koen subjektiivisesti niin, että vallalla on tällä erää jonkinlainen positiivisuutta hakeva aika. Tähän liittyvä tuntemukseni on osin ristiriitainen, sillä kukapa meistä haluaa sielussaan elää negatiivisuuden vallassa. Positiivisuus on toki plussaa ja olen totta vie mieluummin positiivisella kuin negatiivisella tuulella. Mutta positiivisuuden hakemisessa on jotain teennäistä, joka kääntyy itseään vastaan.

Kun katson esimerkiksi aamu tv:ssä tehtäviä haastatteluja, en voi välttyä etenkään nuorten kohdalla vaikutelmalta, että juttua isketään melko vähäisellä sisällöllä ja haastateltavaa imarrellaan usein. Erityisesti taiteilijoita pyritään kehumaan ja taiteilijat kertovat rakastavansa sitä ja tätä. Ei voi setämies välttyä lievältä liioittelun epäilyltä.

Media on kuvia, joita itsekin ihailen päivittäin. Kuvissa vilisee näyttävyyttä, jota kelpaa katsella. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kovin monessa kuvassa näkymää on manipuloitu. Ihmisiä photoshopataan kaiken aikaa ja mainoskuvia manipuloidaan siten, ettei kuva juuri koskaan vastaa todellisuutta. Lisäksi erityisesti nuorten naisten vähäpukeiset some-kuvat eivät taida nekään kuvastaa koko totuutta. Kovin monella vaikuttaa olevan tarve kertoa asioita ylipositiivisesti. Sama vaiva näkyy sosiaalisessa kanssakäymisessä. Oman kokemukseni mukaan on suoranainen maan tapa puhua mieluummin vähän ja helpoista asioista, kuin todellista asiaa aidosta elämästä. On toki huomaavista olla loukkaamatta ketään, mutta jos sen armoituksella kanssakäyminen typistyy jonninjoutavuudeksi, en usko kovinkaan monen ihmisen oikeasti sellaisesta pitävän. Sitä vaan tehdään kirjoittamattoman säännön pohjalta tuttuja rooleja näytellen.

Positiivisuuden leima näkyy myös työpaikoilla, jossa asiallisten kriittisten keskustelujen puute on jo pieni ongelma. Ihminen ei kehity ilman kunnollista palautetta. Kovapäiset suomalaiset ovat apinoineet sivistyskansojen käyttäytymistä ja kannustavat tämän johdosta positiiviseen palautteeseen. Tämä ja sosiaalinen taitamattomuus ovat johtaneet siihen, että kriittistä palautetta sisältäviä tilanteita vältellään. Suomeksi sanottuna moni pomo katsoo läpi käsiensä alaistensa käytöstä, koska pelkää riitaa ja ikävyyksiä ongelmien esiin nostamisesta. Eikä täysin suotta, sillä selvä vähemmistö alaisista osaa ottaa kritiikkiä kunnolla vastaan.

Elämässä riittää haasteita kaikilla rintamilla. Negaatioissa rypeminen ei auta mitään ja ihminen tarvitsee arkihaasteissa positiivista asennetta. On ymmärtääkseni sanottu, että positiivisesti ajatteleva ihminen elää pidempään kuin vastinparinsa. Mutta ei elämästä selviä kunnialla ilman asioiden kohtaamista sellaisina kuin ne ovat.

Olen kohdannut ihmisiä, jotka kammoavat suoria puheita ja pitävät sellaista urpoiluna. Näillä negatiivisten asioiden pelkääjillä on usein ollut tarve esittää asiat korostetusti positiivisessa valossa. Tämä on mielestäni samalla tavalla väärin, kuin kaiken näkeminen negatiivisena. Täyspäinen ihminen ymmärtää, ettei positiivinen asenne tee vielä ihmisestä positiivista eikä asioiden negatiivisten puolten käsittely tee negatiivista. Asioissa on puolensa, joita on syytä tarkastella yhtä näkökulmaa laajemmin.

Positiivisuus on ihana asia, mutta niin on kriittisyyskin tai joskus peräti negatiivisuus, jonka avulla pystytään kohtaamaan elintärkeitä vaikeita asioita ihmisen elämässä. Sitä kautta voidaan palata positiiviseksi. Positiivisyys menee liian pitkälle silloin, kun sen varjolla jätetään vaikeat asiat käsittelemättä. Ongelmat tosin silloin vain kasautuvat, mutta sanopa se positiivisuus-idealistille, joka ei pysty suhtautumaan kritiikkiin positiivisesti. Tämä vaikuttaa logiikan nimissä aika hassulta.

Nykyaika palvoo tehokkuutta. Ajatus on mielestäni lähtökohdiltaan oikea, sillä miksi tehdä asioita laiskasti ja tehottomasti. Joitakin vuosikymmeniä sitten ahneutta pidettiin sopimattomana ja itsekkäänä. Nyt ahneudessa nähdään myös hyvää ja sen pohjalta ahneus saa ihmisen ponnistelemaan lisävoittojen eteen elämän useilla rintamilla. Ja saahan se, jokainen vähänkin ahne tietää tämän.

Ahneus ja tehokkuus, kuten kovin monet muutkin hyveet, ovat liiallisesti viljeltyinä pahasta. Ongelmaksi ahneus ja tehokkuus muodostuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun muut alkavat niistä kärsiä. Ahne alkaa haluta aina vain lisää itselleen ja tehostaja tehostaa tietysti oman edun nimissä kaiken tappiin saakka, jolloin tekemisen lopputulos ei enää olekaan sovitun mukainen. Nyt näitä esimerkkejä on noussut pintaan.

Viimeksi on keskusteltu betonirakentamisen ongelmista. On aikamoista, kun lähes valmiita rakennelmia puretaan betonissa esiintyneiden lujuusongelmien vuoksi. Lisäksi viime vuosina esiin on noussut esimerkiksi päiväkotien ja koulujen korjauksia, joissa on suhteellisen nopeasti korjausrakentamisen jälkeen havaittu kosteusongelmia. Ettei vain tällaisessa tekemisessä ole ahneus mennyt hieman liian pitkälle? Kyseiset julkiset kohteet lienevät sitä kuuluisaa elvyttämistä, mutta eipä taida taloutemme tuolla tavalla elpyä. Tällaisesta toimintatavasta tulee päästä eroon pikimmiten, sillä yhteiskuntamme ei kestä samojen ja erittäin kalliiden rakennelmien moneen kertaan rakentamista.

Tehoahneuden toimivuus käytännön elämässä perustuu kykyyn toimia aiempaa fiksummin ja mahdollisimman pienin uhrauksin. Tämä laskee usein asiakashintaa ja parantaa toimijan markkinakilpailukykyä. Tästä hyötyvät ainakin periaatteessa kaikki. Mutta harva tehostaa siten, etteivät kilpailijat pystyisi jossain vaiheessa tehostamista apinoimaan. Kilpailijoiden parantaessa ollaan hetken päästä taas uuden tehostamisvaateen edessä. Tällainen leikki toimii silloin, kun organisaatio toimii vanhoilla tavoilla ja teknologialla. Mutta aidon tehostamisen jälkeen alkaa pakkotehostaminen, jolloin on tingittävä tuotannontekijöistä, kuten ihmistyöstä, raaka-aineista ja kunnollisesta tuotantoajasta. Tämä näkyy hiljalleen laadussa. Omasta osasta tingitään viimeiseksi ja niin alkaa ahne tehostamaan sellaisesta, mistä ei asiakkaalle haluta kertoa.

Onko tällainen vältettävissä oikeassa elämässä? On tietysti kehittämällä uutta tarjottavaa, palvelun laatua ja toimintaa ilman asiakaslaadusta tinkimistä. Ahne tehostaja ei kuitenkaan kehitä uutta, vaan keskittyy nykyiseen. Eihän sellaisella tyylillä jää lopulta muuta vaihtoehtoa kilpailukyvylle, kuin yrittää nyhtää tehoa aina vain lisää. Näin toimimme maassamme yleisesti ja silti uskallamme toivoa uutta nousua, jälleen kerran. Emme vain taida menestyä ilman kansainvälistä kilpailukykyä, jota ei pelkällä tehostamisella kallis länsimaa saavuta. Mitä se vanha sanonta kertoikaan ahneudesta ja sen lopusta?

Kaupallinen media hakee huomiota, totta kai. Tästä syystä saattaa kirjoitteluun liittyä vähemmän asiapitoisia aiheita, joiden kuitenkin arvellaan viihteellisyydessään kiinnostavan lukioita. Tällaiseen kirjoitteluun tartun usein itsekin ja olen lukenut muutamia kertoja joidenkin ammattiryhmien inhoamasta asiakaskäytöksestä. Puolueellista ehkä, mutta olen kiinnittänyt usein huomiota tarjoilijoiden ja lentoemäntien inhokkeihin. Vaikutelmani on, että yleensä kriittisiä näkökantoja kirjoitellaan palveluammateissa olevien ihmisten kohtaamista vastenmielisyyksistä.

On varmaan niin, että palveluammateissa kohtaa huonoa, jopa törkeää käytöstä asiakkaiden taholta. Ammattilaisia ei missään nimessä tule kohdella alentuvasti. Mutta kokemukseni mukaan näyttää olevan myös niin, etteivät kaikki palveluammateissa työskentelevät ole ammattilaisia. Joitakin aikoja sitten kirjoitettiin asioista, joita tarjoilijat eivät halua kuulla asiakkaidensa suusta.

Lukemassani artikkelissa sanottiin, ettei tarjoilijoilta saa kysellä suosikkiruokia eikä arvostella hintoja. Mikähän sellainen ammattilainen on, joka ei halua neuvoa asiakkaita alansa tarjonnan valitsemisessa? Mitä sitten, jos tarjoilija on saattanut kyllästyä työpaikkansa ruokatarjontaan. Tarjoilija on ravintolassa asiakkaita, ei itseään varten. On pahuksen luonnollista, että ruokalistaa tuntematon haluaa tutustua listaan ammattilaisen opastuksella.

Entä sitten hinnoista valittaminen. Korkea hinta ei ole tarjoilijan vika, mutta eipä taida olla asiakkaankaan vika. Jos tarjoilijalle ei saa purnata hinnoista, tulisiko asiakkaan tyytyä hiljaa osaansa vai soittaa ravintolan pomolle tai peräti omistajalle? On aika luontevaa ajatella, että asiakkaalle helpoin tapa antaa kriittistä palautetta on antaa se lähikontaktihenkilölle eli ravintolassa tarjoilijalle. Korostan, etten hyväksy minkäänlaista tytöttelyä/ pojittelua saati henkilökohtaista panettelua missään muodossa palveluammattilaisia kohtaan. Mutta kuinka ihmeessä palvelija, joka sanoo olevansa ammattilainen, ei ymmärrä asiaa asiakkaan näkökulmasta? Asiakkaat kyselevät joskus ammattilaisten mielestä hölmöjä, koska eivät ole ammattilaisia, joiden luulisi tämän ymmärtävän.

Olisipa kiva joskus nähdä kirjoittelua, jossa palvelijat kertovat sellaisista asiakaspalvelutilanteista, jotka ovat jääneet positiivisesti mieleen. Lisäksi voisivat kertoa tilanteista, joissa kritiikki on toiminut selkeänä ammattitaidon lisääjänä, kunhan kritiikin on vain kyennyt kohtaamaan. Mutta kuten alussa sanoin, vika saattaa löytyä viihdyttämisestä enemmän kuin palveluammattilaisten todellisesta halusta kertoa asioita.

Suomi on hyvä maa asua ja elää. Vikansa ne on joka tapauksessa meilläkin ja itse asiassa aika monessa merkittävässä asiassa soisin toimintamme parantuvan. Kirjaan muutamia tällaisia asioita täysin subjektiivisesti:

1. Koulutuksemme sanotaan olevan ainakin uran alkupäässä maailmanluokkaa. Koulutus on pienen maan elinehto ja erityisen tärkeä asia. Keskustelu ja käsitykseni mukaan ymmärrys koulutuksen kehittämistarpeesta on edennyt, mutta koen silti, että koulutusmaailman tulisi edetä yksilölähtöisempään suuntaan maailman muuttumisen mukana. It-tekniikka on kuitenkin vain apuväline ja mitä nykyaikaisista välineistä, jos opettaminen on mekaanista ja opettajakeskeistä. Maassamme suvaitaan vanhanaikaista opetusta ja kehityshaluttomia opettajia ihan liikaa.

2. Tehokkuuden ylikorostaminen tekemisen määrää lisäämällä vaikuttaa olevan provosoiden sanottuna geeneissämme. Tapaamme toistaa ahkeruuden merkitystä kaikessa ja ahkeruus onkin tärkeää, mutta eihän kukaan kehity loputtomasti lisäämällä määrää. Tarvitaan tekotapojen muutostakin, joka taas edellyttää asennemuutosta. Miksi ihmeessä viimeksi mainittuja aliarvostetaan?

3. Kaupallisen median sisältö vaikuttaa sensaatiokeskeiseltä ja paikoin aika pinnalliselta. Vapaa media on erittäin keskeinen tekijä vapaassa maassa. On tärkeää, että meillä on erilaisia kanavia käytettävissä. 1970-luvun poliittissävytteinen sisältötuuppaus ei todellakaan ollut kunniaksemme ja osin senkin vuoksi tarvitsemme kaupallisia mediatoimijoita. Maailman viihteellistyessä erityisesti tv-kanavien tarjonta on toistojen maailma. Kehitysratkaisuina tarjotaan menneiden aikojen suosikkien uudelleenlämmittelyä. Jos sisältö on mitä on, kuinka media voi korjata talouttaan aina vain tinkimällä sisällöstä?

4. Poliittisen päätöksenteon halvaantuminen puoluemenestyksen toivossa on uskomaton asia. Poliitikkojen tulee hoitaa yhteisiä asioitamme ja käyttää valtaa. Keskeistä tässä on kehittää julkisia palveluita muuttuvan maailman tarpeisiin ja vähentää kustannuksia velkaantumisen hillitsemiseksi. Asiasta on puhuttu vuosikymmen vähäisin tuloksin. Lisäksi vaalien läheisyys on hyväksytty yleiseksi perusteeksi poliitikoille olla tekemättä mitään. Jos ihminen ei tee työtään ja haluaa kuitenkin jatkaa tehtävissään, ei jäljelle jää muuta kuin oman ja puolueen edun tavoittelu. Rahaa ja valtaa halutaan itselle, mutta vastuusta viis. Kuinka meidän tällä tyylillä käy?

5. Sosiaalinen kehittymättömyytemme jarruttaa tulostasomme nostamista. Metkaa, että laumaeläimenä haluamme kuitenkin pusata yksin tai pienessä porukassa. Tämä johtaa siihen, että näkökantamme alkavat kaventua ja emmekä halua kehittyä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tällainen vaikuttaa kaikkialla, missä usean ihmisen työpanos tulisi kyetä yhdistämään kokonaisuuden saavuttamiseksi; työpaikalla, politiikassa, harrastuksissa, kaveripiirissä ja perhe-elämässä. Kannamme huolta omasta menestyksestä, mutta emme tuo panostamme sosiaalisen vastuun kantamiseen. Näistä lähtökohdista emme ole erityisen hyviä neuvottelijoita vaan junttamme näkökantojamme, otamme itsemme hieman liian vakavasti ja koemme tekemisemme kritisoinnin henkilökohtaisena hyökkäyksenä, emme pidä yhteyttä kavereihimme ja kanna sosiaalista vastuutamme emmekä huolehdi parisuhteestamme riittävässä määrin. Aika suuria puutteita ihmiselämässä sanoisin.

Oletteko olleet kiltteinä? Ei se mitään, en minäkään. Joulu tulee siitä huolimatta ja vaikuttaa olevan etelämmässä lumeton. Mutta eipä haittaa, sillä sisätiloissa on tunnelmallista ja lämmintä. En ole mikään hullaantunut jouluihminen, mutta sen verran kuitenkin, että pidän jouluaaton riisipuurosta, joulusaunasta, lasten joulupukittamisesta ja joulupöydän antamista.

Puolipäättömän, kiireisen kohkaamisen vastapainosi joulu tarjoaa rauhoittumisen mahdollisuuden, tosin kiireisimmille tällä kertaa vain viikonlopuksi. Ja voihan joulunakin kohkata ylimitoitetuilla sukulaisvierailuilla ja muulla hössöttämisellä. Jos mahdollista, niin rauhoittukaa jouluna. Vaan ellei onnistu, niin kohkatkaa sitten tarpeenne mukaan.

Muistakaa kuitenkin, että joulu on lämpimien ajatusten ja tekojenkin aikaa, joten olkaa armollisia kaikille ja erityisesti läheisillenne. Jos vuoden aikana on tullut murjotettua jollekulle, niin nyt on anteeksiannon aika. Ja ladatkaa hyvät ihmiset akkuja, jotta ensi vuonna taas jaksaa.

Viettäkää mukava, lämminhenkinen ja itsenne näköinen joulu. Samalla toivotan onnea ja menestystä tulevalle vuodelle 2017. Palataan maailman suuriin viisauksiin ensi vuoden puolella.

Laumasieluna ihmisellä on taipumus puhua sosiaalisissa tilanteissa sellaista, joka kuulosta kuulijan korvassa hyvältä, mutta joka ei ole täysin totta. Tämä siksi, että tekisi hyvän vaikutuksen kuulijaan ilman sanomisen todeksi elämisen raskasta taakka. Turhuuksia yritetään kertoa, vaikka kaikki meistä taitaa tietää, ettei näitä toteamuksia voi ottaa kovin vakavasti.

Kirjaan alla muutamia yleisimpiä turhuuksia, joita kuulen lausuttavan melko usein:

• asiakas on meille tärkeä
• tarttis tehdä jotakin
• oli hauska tavata
• suomalaisten tulisi tehdä enemmän töitä (siis muiden kuin minun)
• oikein kiva nähdä, että olette saapuneet näin runsain joukoin paikalle
• ostajakandidaatti myyjälle puhelimessa: ”lähetä tarjous niin katsotaan asiaa sitten”….
• minä tarjoan sinulle sitten ensi kerralla
• nuoripari toisilleen yhden illan kohtaamisen jälkeen: ”soitellaan”
• aiemmin kilpaurheillut mieshenkilön palaa urheilun pariin: ”treenaaminen kannattaa aloittaa varovasti”
• aiomme ottaa illalla pari kaljaa
• uudenvuoden lupaus: aloitan kuntoilun (mutta en jatka sitä montaa viikkoa)
• minä voin muuttua
• lupaan ottaa jatkossa muut paremmin huomioon
• meidän täytyy muuttua maailman mukana
• kritiikkiä tarvitaan, sillä eihän muuten kehity
• ei minulla ole alkoholiongelmaa, pystyn lopettamaan koska tahansa
• mieshenkilö aktiivisesta kuntoiluharrastuksestaan: ”en kilpaile, vaan ihan omaksi iloksi leppoisasti kuntoilen”
• mieshenkilö vastaa kysyttäessä mielipidettä: ”ihan hyvä”
• intohimoinen metsästäjä/ kalastaja: ”tärkeintä on luonnossa liikkuminen”
• keskimääräinen nainen ulkonäöstään huolehtimisesta: ”en kiinnitä kovinkaan paljoa huomiota ulkonäkööni”
• nuorimies tehtyään suorituksen äärirajoillaan tai juodessaan reilusti alkoholia: ”ei tunnu missään”
• en välitä mitä muut ajattelevat minusta

Energia on maallikkokäsitykseni mukaan ollut kuuma aihe jo pitkään ja oletan olevan myös tulevaisuudessa. Kuinka kyetä tuottamaan energiaa ympäristöystävällisesti ja kohtuuhinnalla? Tämän ratkaisijalla luulisi kysyntää piisaavan. Olen usein ajatellut, että me suomalaiset tuhlaamme sen verran energiaa elämässämme, että ottamalla tuhlaamamme energian hyötykäyttöön, voisimme päästä energiahuolistamme kenties lopullisesti.

Yksi tie voisi olla luonnollisesti tuotetun energian hyödyntäminen tuuli- ja aaltovoiman tapaan. Ehdotankin henkisen energiavarannon hyödyntämistä kansalaisten ja yritysten hyväksi. Suomessa tavataan olla melkoisia jörriköitä ja pitää huonoa mieltä aina kun mahdollista. Jos tämän jurnotuksen sisältämän negatiivisen energian saisi muunnettua verkkosähköksi, voisimme lämmittää melkoisen joukon kotimaisia omakotitaloja pilahinnalla.

Toinen merkittävä henkisen energian lähde olisi ilman muuta kateus. Tämä suomalaisille rakas tunneilmiö tuntuu syvällä rinnassa ja aiheuttaa erinäisiä sydämen pamppailuja sekä pahuksen voimakkaita mielenliikkeitä ja ärsytystä. Tätä potentiaalista energiamuotoa voisi surutta ajatella ainakin pakkashuippujen varavoimalähteeksi, sillä sen verran varmasta, pitkään testatusta ja koko maassa esiintyvästä energialähteestä on kyse.

Kolmas olisi poliittisten päätösten tekemättömyydestä aiheutuva tuskasteluhukkalämpö, joka vaikuttaa nykyisin sangen pysyvältä ja varmalta energialähteeltä. Tässä olomuodossa erityisesti vanhan liiton poliitikot lupaavat liikoja eivätkä päätä mitään ja viisi miljoonaa kansalaista repii hiuksia päästään ja tuskailee päättämättömyyttä. Lisäksi poliitikot tuottavat runsaahkosti aivopieruja, joiden sisältöarvo on kuivaan lantaan verrattavissa. Siinä kyllä mentäisiin fossiilisten polttoaineiden puolelle, mutta jotenkin aivopierutkin tulisi hyödyntää.

Neljäs ja ehdottomasti suositeltava uusenergiamuoto syntyisi uusien ideoiden alas ampumisen taustalla vaikuttavasta puolipatologisesta kiukusta. Onhan selvää, että juurikaan mikään muu uusi idea, kuin kansalaisten suoran rahallisen tuen holtiton lisääminen, ei saa maassamme kannatusta. Voisimme jopa ajatella, että kuntien yhdistymisneuvottelujen ja uusien yritysideoiden kehittämisen yhteyteen perustettaisiin lataamo, joka saa energiansa kaikkien esitettyjen ideoiden vastustamisesta aiheutuvasta tunnemyrskystä ja huutamisesta. Varsinkin tässä yhteydessä esiintyvää ääneen mekkalointia tuntuu riittävän, kunnes huutajia pyydetään kertomaan tolkullisia aikaansaannoksia vastuunkantotyöstään. Vasta silloin tulee yleensä hiirenhiljaista.

Viimeisenä uusenergiaehdokkaana listassani on kritiikin kohtaamisen aiheuttama tunnemyrsky ja selittely. Siinä syntyvä lämpö, korkeat ääniaallot ja kritiikinesittäjän väärään esitystyyliin vetoamisen aiheuttama kokovartalotärinä tulisi saada talteen pikimmiten. Omakohtaiset kokemukset osoittavat, että yhdeksässä työpaikassa kymmenestä kritiikinsietokyvyn puute aiheuttaa massiivisia päristyksiä ympäri maan, joten energiansiirrosta aiheutuvat kustannukset hävikkeineen jäisivät marginaalisiksi. Kyse olisi todellisesta paikallisenergiatuotannosta. Vuosikymmenien yrityksistä huolimatta emme juuri ole edenneet kritiikin sietämisessä, joten suhteellisen varmaksi energialähteeksi tämänkin voinee nimetä.

Hyvät viisaat ja muut älyköt. Olkaapa hyviä ja pöllikää ideani surutta. Pelko pois ja siitä vaan henkisen hukkaenergiamme talteenottoa kehittämään.