Mediassa kirjoitetaan tasaiseen hyviä ja huonoja juttuja. Muutamat ottivat silmääni hetki sitten ja ajattelin kommentoida niitä.
Olympiastadionin remontti täyttää suurten rakennusprojektien uljaat piirteet kustannusten paisumisen osalta. Alkuperäinen hinta on noussut 50 M€ ja jo nyt epäillään, että nousee vielä saman verran lisää. Hinnaksi on tulossa 300 M€ eikä hinnalla saada rakennelmaan aitioita eikä kunnollista katetta, jollaiset kyseisellä summalla saatiin uuteen jalkapallostadioniin Ruotsissa. Ei kovin järkevältä vaikuta ja ymmärrän täysin hankkeen arvostelun. Jalkapalloväki innostui mainitsemaan artikkelissa, kuinka maailmalla nauretaan suomalaiselle museohankkeelle. Kysymykseni kuuluu, että kuinka paljon naurusta perustuu vaatimattomalle suomalaiselle jalkapallomenestyksellemme?
Hesarissa kirjoitettiin, kuinka hyvä CV, koulutus ja työvuodet eivät enää riitä työnhaussa, vaan huomio tulee kiinnittää henkilön kehityskykyyn. Hienoa ja vihdoinkin! Tähän saakka saavutetut tulokset ovat toimineet ”takeena” tulevista menestyksistä. Vihdoinkin kilpailu on johtanut tilanteeseen, jossa aito kyvykkyys ratkaisee. Näinhän sen olisi pitänyt olla jo aikaa sitten, mutta…
Työterveyttä markkinoidaan nykyään johtamisen kehittämispalvelunakin. Hyvä siinä mielessä, että erityisesti työhyvinvointiin johtaminen on käsitykseni mukaan suurin yksittäinen vaikuttaja. Johtamisen kehitystyötä pitkähkösti tehneenä ihmettelen kuitenkin, että onko oikeasti mahdollista tuoda melko raadolliseen ja puutteelliseen johtamisen maailmaan yksi perusagenda lisää? Johtamisen tarkoitus on pitää organisaatio kurssissa ja auttaa tekijöitä suoriutumaan hyvin perustehtävistään. Jos tämän toteuttaa asianmukaisesti, hoidetaan samalla työhyvinvointia ja ainakin jossain määrin työterveyttäkin. Jos henkilöasiat ovat pahasti ketuillaan, voitaneen silloin johtamista auttaa työterveysnäkökulmastakin. Itse kyllä kysyn epäillen, että onko realismia viedä työterveysnäkökulmaa pk-yritysten johtamisen kehittämiseen lääkäriaseman toimesta?
Nooa Säästöpankki teetti Mikä pankkipalveluissa mättää -tutkimuksen, josta uutisoitiin alkuviikosta. 86% suomalaisista kokee tutkimuksen mukaan pankkien palvelun olevan lähinnä rahastusta. 79% vastanneista kokee, että pankit ajavat vain omaa etuaan ja 62% oli kannalla, että pankit sanelevat yhteistyön ehdot. Lisäksi pankit koetaan kasvottomiksi eikä omaa luottohenkilöä enää ole. OP:n Karhinen kertoi hiljattain, kuinka pankkialan perusliiketoiminnasta katoaa jopa puolet lähitulevaisuudessa. Kysyisin näin asiakkaan roolissa, että palvelua selvästi huonontamallako murroksessa olevaa liiketoimintaa kehitetään? Voisin kuvitella, että tasokkaalla asiakaspalvelulla olisi tässäkin roolinsa. Ettei vain vanhan ajan henkilökohtainen asiakaspalvelu toisi jollekulle toimijalle mahdollisuuden?
