Jos kysyn ihmiseltä, että oletko vastuullinen, kuinka moni vastaa, että en? Ei kovin moni. Haluamme ajatella olevamme vastuullisia. Uskon, että suurimmaksi osaksi näin onkin. Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Määrittelisin yksinkertaistaen niin, että ihminen on perusluotettava, tekee sen mitä pitää, puheet ja teot vastaavat toisiaan ja ennen kaikkea, ihminen uskaltaa kohdata myös heikkouksiaan ja myöntää virheitään. Nopeasti luettuna ei tunnu pahalta, eihän?
Jos käy niin, ettet saa työtä tavoiteaikaan mennessä tehdyksi, sanotko suoraan, ettet ole tehtävää tehnyt vai toteatko ettet ole ehtinyt? Kuulen erittäin usein perusteluna ”etten ole ehtinyt”. Yritetään siis sanoa, ettei vika ole tekijässä, vaan ajan puutteessa. Inhimillistä eikä kovin vakavaa, mutta antaa viitteitä, että vastuullisuudesta ollaan valmiita joustamaan – pieni valkoinen valhe tuskin tekee vastuutonta. Kuinka on silloin, kun et oikein pidä jonkin ihmisen toiminnasta? Menetkö reilusti keskustelemaan asiasta vai osoitatko kehon kielellä viileyttä ja arvostelet takanapäin? Kokemukseni on, että vältämme todellisten tuntemustemme kertomista ja päädymme hankalan asian väistämiseen. Taas vaikuttaa siltä, että perusvastuulliset ihmiset ovat valmiita tinkimään vastuustaan. Mitä sitä ottamaan asiaa esille, kun toinen voi siitä suuttua.
Kuinka toimitte tilanteessa, jossa teiltä vaaditaan muutosta? Myönnättekö reilusti, että vaatimukset ovat sittenkin kohtuullisia hankaluudesta huolimatta vai alatteko etsimään perusteita vastustaa muutosta? On ihmisiä, jotka ottavat asian itselleen mukisematta, mutta vielä yleisempää on muutosvastarinta, joka vaikuttaa toisinaan eräänlaiselta välttämättömältä luonnonvoimalta. Entä kuinka toimitte silloin, kun elintavoissanne on korjattavaa? Liikaa painoa, liikaa alkoholia, liian vähän liikuntaa ja kotitöitä? Ei ole mitenkään harvalukuinen joukko, joka tunnistaa ongelman, mutta ei tee asialle mitään korjatakseen tilannetta. Kuinka on vastuunkannon laita silloin?
Pidän suomalaisia perusvastuullisina. Näyttää kuitenkin siltä, että ehkä sittenkin liioittelemme vastuullisuuttamme. Teemme kyllä työmme ja hoidamme asumuksen ja pihan sekä kannamme huolta läheisistämme, mutta emme oikein osaa kohdata itsellemme vaikeita asioita vastuullisesti. Olisiko väärin todeta, että olemme pääosin vastuullisia, mutta emme ehkä ihan siinä mitassa, kuin haluamme itse ajatella? Onko suomalainen vastuullisuus sitä, että näkyvät asiat hoidetaan, mutta piilossa olevissa asioissa ei niin väliä? Että jos teemme työmme, siviilissä voimme käyttäytyä niin kuin huvittaa? Että jos raha-asiat on hoidettu, niin ihmissuhteilla ei niin väliä? Että jos ei tule kaikkea tarpeellista tehneeksi, syytetään tästä jotakuta muuta?
Ihmisen vastuu ulottuu mielestäni kaikkeen sellaiseen, johon voi itse vaikuttaa. Haluamme selvästi työntää vastuuta pois itsellemme hankalista asioista. Syytämme muita, vaikka voisimme ja meidän tulisi itse korjata toimintaamme. Tämän johdosta jalostuneempi, esimerkiksi omaa sosiaalisuutta ja ihmisten välistä kanssakäymistä koskeva, käytös ei näytä muuttuvan kuin pinnallisesti. Korostetaan positiivisuuden merkitystä, vaikka ei tervehditä eikä luoda kontaktia ympäröiviin ihmisiin. Ollaan olevinaan nykyaikaisia, vaikka ei osata rakentavasti keskustella ja riidellä. Ei siis ymmärretä oikeasti, että ihmisten erilaisuus tarkoittaa lähtökohtaisesti eriäviä mielipiteitä, jolloin erilaisuuden sieto- ja käsittelykyky on keskeinen osa yhteistoimintaa.
Vastuunkannon haastavampi osa edellyttää rohkeutta ja rehellisyyttä. Se on sitä, että uskalletaan puhua myös tunteisiin menevistä aiheista liioittelematta. Se on sitä, että pystytään myöntämään omia virheitä. Se on myös sitä, ettei ota itseään liian vakavasti.
