EU-markkinoiden toiminnasta

Koronakriisi on kurittanut suurinta osaa yrityksistä jotenkin ja kansantalouksia laajasti. Tämän johdosta yrityksiä on alettu tukea valtioiden toimesta. Suomessa on puhuttu 20-30 miljardin lisävelasta tilanteesta johtuen. Eikä tässä vielä kaikki. Nyt suunnitellaan EU:n kriisiapua 500 miljardin euron arvosta niin, että kyse olisi ilmaisesta tuesta sitä eniten tarvitseville. Käytännössä siten, että eniten koronasta kärsineet Etelä-Euroopan maat saisivat ja muut maksaisivat. Asian nielemistä ei helpota se, että kyseiset saajat ovat hoitaneet talouttaan muutenkin laiskasti ja ovat valmiiksi ylivelkaisia. Kaikesta huolimatta on kuulemma Suomen etu tukea Euroopan lämpimiä maita, sillä samalla autamme itseämme. Olisiko siis niin, että auttamalla em. maita autamme heidän yritystoimintaansa virkoamaan, jotta myös oma yritystoimintamme elpyisi? Ymmärrän hyvin, että heikoilla jaloilla kävelevää on tuettava ja että hiljalleen palautuva velkainen, mutta toimiva talous on parempi kuin velaton rauniokasa, mutta eikö tässä meidän järjestelmässämme ole jokin pielessä, kun yksityisiä yrityksiä on jatkuvasti tuettava yhteisillä varoilla?

Olette varmaan matkustelleet Euroopassa. Ei tarvitse mennä kuin Puolaan ja huomaa eroavuuksia Suomeen nähden. Vanhoissa sosialistimaissa ei peli ole reilua ja valtaapitävät pyrkivät enemmän tai vähemmän itsevaltiuteen eli kaappaamaan maan resurssit omiin tarkoitusperiin. Näitä entisiä itäblokin maita on EU:ssa useita. Ranska taas on tavoiltaan ja kulttuuriltaan jo selvästi erilainen kuin Suomi ja pitänee itseään jonkinlaisena suurmaana edelleen. Eteläinen osa Eurooppaa eroaa merkittävästi pohjoisesta kovin monessa asiassa ja siellä esimerkiksi keskiansiot ovat huomattavasti meikäläistä pienemmät Italiaa lukuun ottamatta, jossa kuitenkin on sanottu palkkojen olevan pienehköt ja veronkierron yleistä. Etelän ja pohjoisen välillä on selvät kulttuurierot, erot tavoissa hoitaa raha-asioita ja kielierot. Kaikista vaatimuksista huolimatta eroja ei ole kunnolla pystytty tasoittamaan EU:n toimesta ja sallikaa arvata, ettei se tule onnistumaan jatkossakaan. Onko siis ihme, ettei EU saa yhteistyötä sujumaan ja jos ei saa, niin onko tässä lopulta järkeä?

Olen aina kuulunut EU:n kannattajiin enkä kannata Suomen eristäytymistä. Mutta mikäli emme saa noin 500 miljoonan ihmisen alueelle todellista yhteistyötä, olisiko parempi toimia pienemmässä porukassa tiiviimmällä yhteistyöllä? Pohjoismaat, Baltia, Hollanti, Belgia ja Itävalta muodostavat 150 miljoonan ihmisen alueen. Jos tähän saataisiin Iso-Britannia mukaan, ollaan 210 miljoonassa. Ei enää merkityksetön alue sanoisin ja kaikki maita, jotka ovat tottuneet hoitamaan asiansa itse. Viemme eteläisen Euroopan maihin miljardien arvosta tuotteita vuosittain, mutta mikäli joudumme maksamaan tukea etelän maihin jatkuvaluonteisesti, päädymme jälleen veronmaksajien tuella tehtävään kauppaan. Eikö kaupan tulisi tuottaa tuloja niin, että pärjää omillaan? Jälleenkö olemme sen äärellä, että kaupankäynnistä ja toiminnasta vetelän etelän kanssa on maksettava? Matka Neuvostoliiton varjosta EU-maaksi on kannattanut Suomelle. Mutta itälaajennus ja etelän selvästi erilainen toimintakulttuuri näyttää muodostuvan kompastuskiveksi EU:n toiminnalle. Vajaan 200 miljoonan ihmisen alueella ei kunnioiteta EU:n perusarvoja riittävästi. Se on 500 miljoonan porukassa aika paljon, melkein 40%.

EU:n yhteisestä puolustuksesta ei tule mitään, sillä melkein kaikki jäsenmaat kuuluvat jo Natoon, jolla silläkään ei ole omia joukkoja – tukeudutaan kansallisiin armeijoihin. Liittovaltio ei etene nykykokoonpanolla, joten mielestäni ainoa todella merkittävä yhteistyön muoto on talous, josta etelä ja pohjoinen kiistelevät koko ajan. Voiko tällainen kehitys päättyä pienten ja vakaiden maiden kannalta suotuisasti?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Ihmettelyä mediassa havaitusta

Ihmisten hyvinvointiin on alettu kiinnittää huomiota ja hyvä niin. Saamme seurata esimerkiksi tiededokumentteja, joissa kerrotaan mm. ravinnon, unen ja liikunnan merkityksestä. Lisäksi korostetaan laumaeläimen sosiaalisten suhteiden merkitystä ja oman pääkopan tasapainoisuutta. Mediassa esiintyy myös runsaasti hyvinvointivalmentajia ja -vaikuttajia, joista ainakin osa muistuttaa ulkoisesti some-teiniä. Eräskin uutisoi koronan seurauksena jättäneensä puolen vuoden naimisissaolon ja kuukauden uusperheen yhteiselon jälkeen erohakemuksen. Siis teiniltä näyttävä +30-vuotias nainen, jolla on lapsia, oli eroamassa toistamiseen ja siis melkein heti häiden ja varsinkin yhdessä asumisen aloituksen jälkeen. Kuinka uskottavaa on tällaisen ihmisen hyvinvointivalmennus?

Jos ihmisiltä kysyttäisiin, haluavatko he elää avoimessa vai suljetussa yhteiskunnassa, veikkaan vahvasti edeltävää. Ihmiset pyrkivät esimerkiksi sangen laajasti kertomaan netissä itsestään kuvien kera. Tietoverkkovierailut tallentuvat ja kertovat meistä kaikenlaista, mutta yksityisyyden suojan vuoksi ihmisistä ei saa julkaista kuvia julkisista tilaisuuksista kuin luvan kanssa – hieman ristiriitaista minusta. Kukapa meistä haluaa tietoa pihdattavan, kun on kyse toisten tekemisistä, mutta kun julkisuuspäätös osuu omalle kohdalle, muuttuu ääni kellossa. Esimerkiksi osakeyhtiöt eivät enää julkaise entiseen malliin tilinpäätöstietojaan, vaikka niin laki edellyttää. Viimeisimpänä esimerkkinä on koronan torjuntaan liittyvien analyysitietojen pimittäminen, johon törmäsi Vesa Vihriälän johtama työryhmä. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö oli ohjeistanut alaisiaan, että tiedot ovat keskeneräisiä eikä niitä sen vuoksi luovuteta. Ihmiset suhtautuvat avoimuuteen samalla tavalla kuin muutokseen: ehdottoman tarpeellinen, mutta se koskee muita.

Terveydenhuoltoamme korostetaan aina kun puhutaan suomalaisen hyvinvointivaltion vahvuuksista. Ymmärrän asian niin, että terveydenhoidon taso on korkea ja hintalaatu-suhde hyvä. Oletan itseni lisäksi monen ajattelevan, että Suomessa ihmiset hoidetaan. Niin varmaan hoidetaankin, mutta korona on paljastanut tilanteen, jossa mm. hoitajilla ei ole riittävästi suojavarusteita ja osa hoitohenkilöstöstä painaa töitä äärirajoilla. Luulisi, että tällaisessa tilanteessa hoitajien palkkatoiveita kuunneltaisiin, mutta ilmeisesti näin ei ole. Kuntatyönantaja näyttää kertovan mediassa, että näinä taloudellisen katastrofin aikoina, jos milloinkaan, korotuksiin ei ole varaa ja yritysihmisenä ymmärrän ajatuksen. Mutta milloin sitten on sopiva ajankohta? Onko kuitenkin niin, että juuri nyt olemme kaikki velkaa ihmisille, jotka painavat eturintamassa yhteiskunnan eli siis meidän kaikkien hyväksi – ehkä joskus jopa oman terveytensä uhalla? Ainakin yritysmaailmassa sellainen toiminta palkittaisiin. Onko oikeasti mahdollista, että vuosikymmenestä toiseen palkitaan osaa yhteiskuntamme keskeisen resurssin tekijöitä laihanlaisesti? Kovin reilulta ja loogiselta tämä ei vaikuta.

Koronaan liittyviä yritystukia kritisoidaan. Ymmärrän, sillä tutkimus kertoo, että tukien hyöty on pieni. Tämän johdosta yritystuilla saatetaan tukea mm. kannattamatonta yritystoimintaa. Näin onkin normioloissa, mutta nyt on mahdollista, että hyvin kannattava yritystoimintakin alkaa yksiä, koska heidän asiakkaat yskivät. Toisin sanoen globaali ongelma hidastaa kaikkea yritystoimintaa, jolloin todella moni on vaarassa ajautua vaikeuksiin. On kuitenkin niin, että yhteiskunnat toipuvat ja alkavat taas tarvita aiemmin kaipaamiaan tuotteita. Hetki sitten vaikeuksissa olleille yrityksille alkaa tulla tilauksia edellyttäen, että ovat pystyssä. Elleivät ole, seuraa joukkotyöttömyys ja julkisten kulujen nousu sosiaali- ja muiden tukien muodossa. Tätä välttääksemme lienee kuitenkin pehmeämpi tie tukea yrityksiä. Lisäksi yhteiskunnan toipuminen kestää selvästi kauemmin, jos ihmisillä ei ole työpaikkoja, jonne palata, joten yritysten olemassaolon tukemisella mahdollistetaan huomattavasti nopeampi nousu aikanaan. Suurin osa vastuusta jää kuitenkin yrityksille itselleen kannettavaksi, kuten kuuluukin.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Toimiiko itseohjautuvuus koronaepidemian hoidossa?

Näin juuri artikkelin, jossa viitattiin itseohjautuvuuden ja yrityksen kasvun suhteeseen. Taisipa olla niin, että itseohjautuvuus nähtiin kasvun ja kehityksen osana. Olen itse tehnyt etätyötä ainakin 15 vuotta ja olen vankkumaton etätyön kannattaja. Etätyö, kumma kyllä, nähdään yllättävän monessa organisaatiossa epäilyttäväksi eikä etätyötä suosita. Etätyö ei sovi kaikkiin töihin eikä kaikille ihmisille, kuten ei itseohjautuvuuskaan, mutta oikeassa paikassa etätyö ja itseohjautuvuus ovat ehdottoman kannatettava juttuja.

Ymmärrän itseohjautuvuuden sielun niin, että työntekijä on hyvin vapaa tekemään arkiaskareitaan ja päättämään itse osan työajastaan ja -panoksestaan. Tällainen edellyttää kykyä ja halua toimia oikein sekä vastuullisesti. Jos näin ei toimi, tekee virheitä osaamattomuuttaan tai jättää töitä tekemättä. Itseohjautuvuus tarvitsee itsekuria, joka on mielestäni kurin korkein olomuoto. Kuinka hyvin itseohjautuvuus on toiminut koronaepidemian hoidossa? Ruotsissa hallituksen esittämät toiveet ovat kaikuneet koko lailla kuuroille korville. Voidaan sanoa ilman suurta liioittelua, että esitetyt toiveet eivät Suomessakaan riittäneet, vaan ihmiset ovat esimerkiksi matkustaneet mökeille vetoomuksista huolimatta. Suurin osa ihmisistä toimi oikein, mutta ei kaikki.

Kuinka sairaanhoitopiirit olivat valmistautuneet epidemiaan? Kirjavasti niin, että osassa piirejä valmistautuminen oli lyöty laimin. Itseohjautuvuus ei ollut toiminut, vaikka kyse ei ollut vapaaehtoisesta asiasta. Kuinka ihmiset noudattivat Uudenmaan eristyspäätöstä? Erinomaisesti, mutta silti joukko ihmisiä muilutti itsensä läpi rajoitusten vastaisesti pikkuteitä pitkin. Kuinka Business Finlandin tuen hakijat pitivät kiinni todellisesta tarpeesta suoralle rahalliselle tuelle? Ei ainakaan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä tuen saajissa oli mm. blogin kirjoittaja ja joukko julkkiksia, joiden yritystoiminta ei ole samalla tavalla katkolla, kuin esimerkiksi ravintoloiden. Tuskinpa verkossa julkaistavan blogin ylläpito muuttuu virusepidemian myötä samalla tasolla kuin palveluliiketoiminta keskimäärin. Kuinka Huoltovarmuuskeskuksen toiminta näyttäytyy varautumisen ja suojatarvikekauppojen osalta?

Esimerkeistä voinee päätellä, että reilu enemmistö toimii koronan puitteissa hienosti ja niin kuin pitää. Kaikki eivät kuitenkaan niin tee. Kriisitilanne paljastaa ihmisten todellista karvaa. Jos erikoistilannekaan ei johda itsekuriin, lienee loogista ajatella, että kaikki eivät pysty itsekuriin vastuiden kantamisessa. Tällaiset ihmiset tarvitsevat tukea ja edellyttämistä. Jos työtään vain osittain osaava ihminen itseohjautetaan, syyllistytään mielestäni vastuun välttelyyn työn antajan puolesta. Sama tapahtuu, mikäli ihmisellä ei ole kunnollista motivaatiota työhönsä. Sama asia toisinpäin tarkoittaa, että todellisuudessa osaavat ja motivoituneet ihmiset itseohjautuvat, muut tarvitsevat työssään tukea – toiset vähemmän ja toiset enemmän. Olisiko pahasti sanottu, että me kaikki tarvitsemme joskus kontrollia. Esimerkiksi rahan käyttö on asia, joka karkaa hyvin helposti käsistä, mikäli siihen mahdollisuus ilmenee. Eikä esimerkiksi nopeusrajoitusten ja verojen maksun vapaaehtoisuus taida toimia. Omalta kohdaltani toivon, että itseohjautuvuus nähdään keinona, joka sopii VAIN osalle ihmisistä. Itseohjautuvuudesta on täysin turha tehdä kaikkien ihmisten ohjaamiseen sopivaa menestyskeinoa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Kertooko koronakriisin johtaminen meille jotakin?

Viime viikot ovat täyttyneet koronavirusepidemiasta. Tämä ja vastaavat tapahtuvat jokseenkin yllättäen, mikä tekee kriisien johtamisesta ja niissä toiminnasta ylipäänsä haastavaa. Itselleni on muodostunut kuva, että poikkeustilanteiden johtaminen menee usein ainakin osittain pieleen – onhan kyse vaativasta haasteesta. Esimerkiksi Norjassa vuonna 2011 tapahtuneessa Utöyan saaren joukkomurhassa poliisin tulo saarelle kesti luvattoman paljon erilaisten virheiden johdosta.

Mediassa on viime päivinä keskusteltu koronaviruksen torjuntatoimien johtamiseen liittyvistä ongelmista. Esimerkiksi HUS’n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoi vastikään strategian puutteesta epidemian etenemisen ja potilaiden hoitamisen suhteen. Lehtosen mukaan tulisi olla selkeä johtoajatus toiminnasta sitten, kun virustartunnan saaneita potilaita löydetään – testauskapasiteettia kyllä on. Lisäksi mediassa on kirjoitettu epidemian johtamisen päällekkäisyyksistä, katkoksista tiedonkulussa ja ylipäänsä kokonaisstrategian puutteesta – johto on ollut liian monissa käsissä.

Toiminnan johtamisen peruslogiikka on jokseenkin aina sama, mutta olosuhteet vaihtelevat. Kriisitilanteen johtaminen on käsitykseni mukaan todella vaativaa, sillä silloin on kiire ja pahimmillaan myös hätä. Nämä myös altistavat hätäilylle ja kriisissä viimeistään paljastuu todellinen kyky toimia. Johtamisen tarkoitus on auttaa ryhmää ihmisiä toimimaan järkevästi ja resursseja mielekkäästi hyödyntäen. Tämä ei ole mahdollista, mikäli asiaan ei paneuduta. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen varsinaiseen toimintaan ryhtymistä luodaan toiminnalle keinot ja linjaukset, joiden mukaan tullaan toimimaan. Todellisessa hätätapauksessa toimintastrategia täytyy olla ennalta valmiina, sillä hädän hetkellä ei ehdi kauaa miettiä. Koronavirusepidemian johtamiseen oli aikaa valmistautua jopa kuukausia, joten kukaan ei voi vedota kiireeseen.

Oli kyse millaisesta tilanteesta tahansa, ihminen tarvitsee näkemyksen ja osaamisen toiminnalleen. Jos on kyse suuremmasta ihmismäärästä, kasvaa keinojen merkitys kriittiseksi. Ilman niitä sortuu suuri määrä ihmisiä sekoiluun, jolloin osa ihmisten resursseista hukkuu miettimiseen järkevästä tavasta toimia. Ja mikäli ihmiset alkavat kukin tahoillaan määrittämään tätä järkevää tapaa toimia, ajaudutaan väistämättä päällekkäisyyksiin. Lisäksi näyttää olevan niin, että tiedonkulku muodostuu ongelmaksi lähes aina. Tällaisen härdellin seurauksena ihmiset kyselevät ohjeita lähimmiltä esimiehiltään, jotka yrittävät ratkoa tilanteita parhaansa mukaan. Ja kun yksi lähiesimies säätää yhtä ja toinen toista, uhkaa ajautuminen tilanteeseen, ettei kokonaisuus ole kunnolla kenenkään halussa.

Suomalaiset ovat kovapäisiä, joille ei tahdo mennä kunnolla kaaliin strategian merkitys. Kyse on niistä keskeisistä keinoista, joilla ryhmä ihmisiä yrittää saada hyvää jälkeä aikaiseksi. Keinothan ovat aina jonkinlaiset, mietti niitä etukäteen tai ei. Mutta on aivan selvää, että parempiin tuloksiin pääsee keskimäärin niin, että miettii ennen toiminnan aloittamista tilannetta, sen asettamia vaatimuksia sekä resursseja ja laatii näiden pohjalta keskeiset keinot toimia. Tämän jälkeen ajatellaan organisoitumista ja vastuiden jakoa. Lopuksi mietitään toiminnan vaatimaa johtamista, jolloin saadaan toiminta mahdollisimman sujuvaksi. Kovapäisyys näkyy siinä, että strategian mietintää pidetään ajanhukkana, mutta aina on aikaa tehdä samoja asioita uudestaan. Tätä virhettä ei voi enää käytännön toiminnassa korjata ja virhe on nimenomaan johtohenkilöiden vastuulla. Kovapäinen suoraviivaisuus johtaa lähes aina ongelmiin toiminnassa. Kannustan johtajia ottamaan strategiatyön asianmukaisesti.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Ilman investointeja ja työllisyyttä ei kovin hyvin käy

Kaksi tutkijaa, Anu Kantola ja Hanna Kuusela, julkaisivat jokin aika sitten kirjan noin 90 rikkaan ajatuksista Suomen tilanteesta. Rikkaimpaan promilleen kuuluu yli 4000 yksilöä, joten 90 ei edusta heistä kaikkia. Toisaalta otos oli valikoitu siten, että edustavuus olisi mahdollisimman validi.

Kirja ei ollut kovin mieltä ylentävää luettavaa. Yhteiskuntamme tarvitsisi uusia asioita ja julkisen puolen tehostamista. Tähän liittyen olisi tärkeää, että rahakkaat suomalaiset investoisivat Suomeen ja saisivat sitä kautta talouskasvua aikaan. Tässä on nyt haasteita ja kun soppaan lisätään se tosi asia, että automaation myötä talouskasvu ei luokaan aiempaan tahtiin työpaikkoja, ollaan uuden edessä. Julkinen puolikaan ei näytä juuri minkäänlaisia merkkejä tehostamishaluistaan. Kuinka ihmeessä voimme menestyä jatkossa tällä tyylillä?

Raha tulee yrityksiltä, joten yritysten hyvinvointi on keskeistä. Oma käsitykseni on, että aivan liian moni yritys satsaa tehokkuuden nostoon uuden kehittämisen sijaan. Moni kokenut ja hyvin menestynyt yrittäjä satsaa yritykseensä, mutta vielä suurempi osa ei satsaa. Jos teho haetaan sillä, että juostaan kovempaa, alkaa tien pää hiljalleen häämöttää.  Emme tule pärjäämään työn kustannuskilpailussa ikinä. Jos haluamme menestyä kolmansien maiden hintapuristuksessa, lienee ainoa keino toimia heitä fiksummin ja nostaa jalostusastetta. Ellei näin tapahdu, näen suurena uhkana yhteiskuntamme näivettymisen. Sepä vasta oiva suoritus maalta, joka nosti itsensä köyhyydestä 50 vuodessa tullen yhdeksi maailman koulutetuimmista kansoista.

Jos Kantolan ja Kuuselan kirjaa on uskominen, kovin moni varakas elää pääomatuloilla ja osa on jopa perinyt varallisuutensa. Siinähän ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta jos tähän lisätään ajatus, että varallisuuden täytyy aina kasvaa, niin eikö silloin periaatteessa kaikki muut arvot unohdu – koska työtä ei enää tehdä itse? Miksi satsata yritystoiminnan  kehittymiseen, kun vyötä tiukentamalla saa tuoton pienemmällä sijoittamisella? Eikö ole loogista ajatella, että rikkaat paasaavat tehosta ja vyön kiristämisestä siksi, koska kyse on muiden vyön kiristämisestä heidän edukseen? Jos on rahaa, kuulu olla ahne, mutta muille se on synti? Kuka uskoo oikeasti, että Suomi voi kilpailla pelkällä työn tehon nostamisella tulevina vuosikymmeninä?

Koska rahat ovat rikkailla ja he sijoittavat kansainvälisesti sellaisiin kohteisiin, jossa raha poikii kohtuullisella riskillä, niin kuka siis sijoittaa riskinottoa vaativaan, uusien asioiden luomiseen Suomessa? Eivät köyhät ainakaan, sillä tyhjästä on paha nyhjästä. Olen ollut kovin pitkään sitä mieltä, että meillä on enemmän pula työpaikoista kuin työntekijöistä. Tämän vuoksi on ollut suotavaa kannustaa työpaikkojen luojia. Mutta jos työtä ei luoda kuin edellytyksellä, että taas rikkaiden olosuhteisiin on saatava parannuksia, alkaa palanut haista. Kannattaako olla hölmö ja luvata toisille vastikkeetta helpotuksia, jotka eivät ole saavuttaneet tavoitteita tähänkään mennessä?

Mielestäni vaikeasta, mutta lopulta aika selkeästä asiasta tehdään ongelma. Talouden vahvoja toimijoita kannattaa tukea, mutta sillä edellytyksellä, että ihmiset hyötyvät siitä laajasti. Muuten ajaudutaan ikiaikaiseen malliin, jossa vauraus kasautuu ja pieni vauras enemmistö korjaa herkut. Kuinka esimerkiksi maanpuolustustahdon käy yhteiskunnan alkaessa näivettyä? Otattehan huomioon, että perinteisissä markkinatalousmaissa on ammattiarmeijat.

Suomessa oli todellinen pula pääomista aikoinaan ja oikeastaan niiden vapautumiseen saakka. Siksi valtion piti investoida teolliseen toimintaan sotien jälkeen. On surkeaa, jos markkinataloudessa joudutaan turvaamaan valtion rooliin, mutta kuinka satsaukset tulevaisuuteen hoidetaan, jos yksityinen raha katsoo, että investoinnit kiinnostavat ainoastaan muiden olosuhteita huonontamalla? Että kun tuli rikastuttua maailman vakaimmassa yhteiskunnassa, niin väliäkö vakaudella enää on, kun kerran itsellä on fyrkkaa runsaasti. Eikö tätä vakautta ja laajaa sivistystä sentään kannattaisi hyödyntää juuri mainitussa jalostusasteen nostamisessa? Se kuitenkin edellyttää, että varakas on valmis riskeeraamaan osan varallisuudestaan – ilman riskisijoittajia uusia juttuja syntyy nihkeästi.

Varallisuus kasautuu maailmassa kaiken aikaa. Työajan pidentäminen, tehokkuuden nosto, tuilla elämisen tiukentaminen ja ihmisten oman vastuun lisääminen ovat täysin hyväksyttäviä asioita, mutta ei niin, että niiden hyödyn korjaavat rikkaat tulevaisuuden kehittymisen kustannuksella. 5,5 miljoonaisen kansan, joka on satsannut koulutukseen ja pään käyttöön, ei kannattane kääntyä ympäri ja alkaa satsata lihaksiin järjen sijaan.

Suomessa on aloja, joilla on viljalti ulkomaista työvoimaa, joka maksaa veronsa kotimaahan – käyvät siis Suomessa vain töissä. Työperäisen maahanmuuton hyöty perustuu ainakin tällä hetkellä matalapalkka-alojen työvoiman saatavuuteen. Koulutettu väki ei ihmeemmin Suomeen haikaile, joten puhuttaessa työperäisen maahanmuuton lisäämisestä puhutaan ensisijaisesti halpatyövoimasta. Halpatyövoima-alat ostavat raaka-aineita ja palveluita ja vievät osaltaan maatamme eteenpäin, mutta tämäkö ratkaisee ongelmamme?

Rahaihmisten standardiratkaisu taloudenhoitoon on tekemisen kulujen lasku. Tuottavuuteen voi vaikuttaa myös myyntihintoja nostamalla. Se tosin vaatii ammattitaitoa ja satsauksia, jota nimenomaan tekevät osaavat ihmiset. Siihen täytyy vain olla omistajien suostumus. Ilman sitä piru meidät nokkii.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Mitä kaupalliset ihmiset haluavat jättää kertomatta?

Media halajaa otsikoita ja tiedossa on, että epäonnistumiset ja skandaalit myyvät hyviä uutisia paremmin – siis sitä mediaa. Tämän johdosta media näyttää kirjoittavan mielellään erilaisista vastoinkäymisistä. Kauppakeskuksia syntyy kuin sieniä sateella ja niiden kannattavuuden perään on kyselty. Esimerkiksi asiakaskatoa potevan kauppakeskuksen johto näyttää kääntävän mediassa haasteet asiaankuuluviksi ja sanoo, että alun vaikeuksista on otettu opiksi, joten parempaa on luvassa.

Minkä tahansa kaupallisen asian suosio nousee ja laskee. Nousussa vastuuhenkilöt paistattelevat julkisuudessa ja näennäiskiittelevät henkilöstöä ja asiakkaita, mutta vastoinkäymisten kohdalla alkavat selittelyt. Miksi ihmeessä, kun hankaluudet kohtaavat kaikkea tekemistä? Kaupallisessa ylitarjonnassa ja infoähkyssä kaivataan erottumisesta kilpailijoista. Juurihan edellä totesin, että epäonnistumiset myyvät onnistumisia paremmin. Miksi markkinoijat eivät höydynnä tätä? Kriisiviestinnän perusohje on, että kerro epäonnistumisesta nopeasti ja riittävän rehellisesti. Muuten ongelma alkaa seuraamaan tekijöitänsä eikä siitä hyvää koidu. Tämä nähtiin Suomen hallituksessa joulukuun 2019 alussa.

Menestynyt ihminen nostetaan jalustalle ja silloin kelpaa olla näennäisvaatimaton. Mutta laskun koittaessa aletaan selitellä ja mikä yleistä, kartetaan todellisten virheiden esiin nostamista kuin ruttoa peläten. Jos johto, henkilöstö ja asiakkaat tekevät nousun, samoista lähteistä koittaa laskukin. Esimerkiksi niin, että johto ei salli kehitystä tai ahneuttaan jopa heikentää tarjonnan laatua, henkilöstö toimii jotenkin slarvisti tai asiakkaat vaan kyllästyvät jostain muusta syystä ostamiseen. Näitä ei tahdota myöntää lisäongelmien pelossa. Oma epäilyni on, että ongelmien peittelyllä yritetään mahdollisimman vähin lisäsatsauksin antaa kuvaa asioiden olevan kunnossa, jotta asiakkaat alkaisivat taas ostaa. Kyse on siis siitä, että ongelmat saadaan äkkiä pois silmistä ja sitten vain vakuuttavalla naamalla asiakkaiden rahapusseihin kiinni.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta näinä taloudelliseen kasvuun perustuvina aikoina myyntiä pitäisi saada aina vain lisää, koska yhteiskunnan toimintaa kärsii muuten. Kaikki yrittävät siis myydä minkä ikinä ehtivät. Asiakkaiden todellinen tarve ei silloin voi olla keskeinen ajuri, vaan omat tuotot. Asiakkaille yritetään myydä monenlaista sellaista, joita asiakkaat eivät oikeasti tarvitse tai jota eivät voi hyödyntää. Tähän ajatukseen sopii huonosti omat toimintaongelmat. Eräällä asiakkaallani oli jalkavaivoja. Hänellä oli sen verran ylimääräistä, että meni suoraan yksityiselle puolelle, jossa ortopedi suositteli leikkausta. Leikkausta valmisteli eri lääkäri kuin diagnostikko. Leikkaava lääkäri työskenteli myös julkisella puolella ja potilaan jalkaan sekä magneettikuviin tutustuttuaan totesi, ettei jalka vaadi lääketieteellisin perustein leikkausta. Kertoi törmänneensä nimenomaan yksityisellä puolella vastaaviin tapauksiin aiemminkin. Antoi jumppaohjeet ja leikkaus peruttiin seurauksella, että jalkaongelmat häipyivät. Perustuiko diagnosoivan lääkärin näkemys mielestänne taloudellisiin intresseihin?

Jos talouskasvu perustuu todelliseen hyötyyn, kuten esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumiseen, uusien ja aiempaa fiksumpien lopputulosten saamiseen tai tehokkuuden todelliseen lisääntymiseen, ollaan oikealla tiellä. Silloin myöskään pienet haitat eivät särje mielikuvaa hyvästä toimijasta. Mutta jos myydään vain enemmän hiekkaa Saharaan, voi pienikin vastoinkäyminen olla haitaksi, koska asiakkaat alkavat miettiä ostamisen järkevyyttä. Juna on varmaan liian pitkällä, jotta asiaa voitaisiin muuksi muuttaa. Aina silloin, kun ongelman esiinnousu pyritään lakaisemaan nopeasti maton alle tai peräti vaientamaan epäilevät tuomaat, ollaan sylttytehtaan maastossa. Miksi Venäjän ja Kiinan johto ei salli vapaata lehdistöä? Miksi poliitikot lupaavat yhtä ja toimittavat tosielämässä toista? Miksi puhelinmyyjä ei kysy aluksi haluasi keskustella, vaan tuuppaa oman myyntikaavansa sinulle? Siksi, kun asiakas pitäisi saada omalle kannalle yksipuolisen edun vuoksi! Tähän tarvitaan pakottamisen eri asteita, sillä eihän se muuten onnistu.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Palaute- ja motivointitaidot ovat hakusessa ja esteenä itseohjautuvuudelle

Moni näkee, että itseohjautuvuus on viisasta tämän päivän johtamisessa. Itseohjautuvuus on ihan hyvä asia oikeassa paikassa eli silloin, kun alaiset ovat riittävän kyvykkäitä ja motivoituneita. Tällöin he itseohjautuvat. Muut työntekijät eli suurin osa vaatii kuitenkin esimiehen panostusta ajoittain. Itse epäilen itseohjautuvuuden suosion perustuvan kustannussyihin eli että esimiehet saadaan arkitöihin. En mitenkään voi uskoa, että tavallisella työpaikalla voidaan toimia järkevästi ilman esimiehen panosta.

Itseohjautuvuus tarkoittanee sitä, että työntekijä hoitaa työtään sangen itsenäisesti ja nojaa esimieheen vain tarpeen tullen. Esimies ei siis silloin puutu alaisen arkityöhön juuri muuten, kuin alaiselta tulevan indikaation perusteella. Mutta alainen on keskimäärin kiinnostunut suoriutumisestaan ja haluaa edes silloin tällöin kuulla sen, miten hän on esimiehensä mielestä suoriutunut. Lisäksi moni haluaa kehittyä, joten siihenkin liittyviä keskusteluja tulisi käydä. Tämän johdosta esimiehelle sukeutuu muutamia luontevia tartuntakohtia itseohjautuvan alaisen työhön ja ne kohdat tulisi hyödyntää.

Ei ole olemassa niin huipputyyppiä, joka ei tarvitse koskaan kannusta. Kun tähän lisätään kehittymistarve ja tarve kuulla esimiehen näkemyksiä omasta suoriutumisesta, päästään palautteeseen. Kannustus ja palaute ovat tosi asiassa ohittamattomia esimiestyön keinoja – eritysesti itseohjautuvien ihmisen parissa. Ongelmana on, ettei kannustamista ja palautetta hallita kunnolla. Kysyessäni esimiehiltä alaistensa motivoinnista, ovat esimiehet alkaneet luetella työn haittatekijöiden poistamiseen liittyviä asioita, kuten työolosuhteiden kehittämistä, tarvittavien koneiden toimivuudesta huolehtimista ja oikeudenmukainen palkanmaksu. Nämä ovat toki tärkeitä, mutta vähänkin yritysjohdollista kokemusta omaava tietää, ettei em. asioilla voida ihmistä kestävällä tavalla motivoida. Motivaatio liittyy itse läheisemmin itse työhön ja tämän tunnistamisessa lähiesimiehet eivät ole kovin hyviä.

Palautteen tärkeydestä on puhuttu niin kauan kuin muistan. Palautteeseen liittyviä koulutuksia on järjestetty iät ajat ja ihmisten tyylejä on tutkittu konsulttivetoisesti todella monella työpaikalla. Silti lähes poikkeuksetta vastaani tulee ihmisiä, jotka toivoisivat lähiesimiehiltä enemmän palautetta ja lähiesimiesten esimiehet puolestaan lähiesimiehiltä parempaa kykyä käsitellä vaikeita asioita alaistensa kanssa. Peruspalaute siis osataan, mutta kritiikin kanssa on heikompaa. Miksi? Siksi, kun pelätään tunnereaktioita ja sen mahdollisesti aiheuttamia riitoja!

Ihmisen suoriutuminen ja hänen työssäkäynnin pääsyyn ymmärtäminen johtavat mahdollisuuteen kannustaa osaa ihmisistä parempiin suorituksiin. Tässä työssä on keskeistä ymmärtää, ettei kaikkia työntekijöitä voida auttaa motivoitumaan, sillä joku saattaa olla väärässä työssä eikä näin ollen omaa halua siinä kehittyä. Motivaation osana on kannustava palaute, kehittymisen perusta on taas kriittinen palaute. Siksi tarvitaan sekä kannustavaa että kritisoivaa palautetta.

Jos esimiehet eivät pysty hahmottamaan alaistensa motivoitumista eivätkä käytännössä osaa kunnolla motivoida, jää kannustaminen aika yleiselle tasolle. Jos tämän lisäksi vielä pelätään kritiikkiä, ollaan tilanteessa, jossa todelliset keinot itseohjautuvuuden tukemiseen ovat vähäiset. Ylipäänsä olemme Suomessa tilanteessa, jossa työn tekemisestä ja jalostusarvosta tulisi saada enemmän irti. Pelkästään käskemällä saatava ahkeruus ei kauaa riitä, joten tarvitsemme kipeästi teknologian lisäksi satsauksia ihmisiin. Tämä pitäisi kuitenkin tapahtua arjen reunaehtojen vallitessa, sillä koulutuksellisia keinoja on käytetty vuosikymmenet ilman tuloksia. Arkeen meneminen on tietysti työläämpää, mutta sitä kautta on saatavissa oikeita hyötyjä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Mukava mies ei ole mukava mies

Kukapa meistä ei haluaisi olla tekemisissä mukavien ihmisten kanssa. Mukavan ihmisen määritelmä varmaankin vaihtelee jonkin verran ihmisestä riippuen, mutta uskallan ajatella, että luontevan kohteliaasti ja sosiaalisesti lämpimästi toimivat ihmiset mielletään mukaviksi. Listaan uskaltanee lisätä sen, että mukava ihminen ei tärkeile eikä pönötä. Mukavien ihmisten kanssa on mukava toimia.

Ajatukseni on kuitenkin muuttumaan päin. Muistan jo kauempaa erään rouvan toteamuksen, että poikkeuksellisen mukavat ihmiset ovat kusipäitä. En väitä asian olevan aivan näin, mutta olen saanut tuta mukavien ihmisten kierouden elämäni varrella. Mukavan ihmisen roolin rikkoo näköjään aika. Moni erityisen mukava ja sosiaalisesti taitava keskustelija on osoittautunut pidemmällä ajalla turhanpuhujaksi ja teeskentelijäksi. Lisäksi olen havainnut, että mukavan ihmisen dilemmana on usein puutteellinen ongelmien käsittelykyky.

Käytännössä tämä on näkynyt esimerkiksi siten, että mukava mies on halunnut keskustella organisaationsa ongelmista kahden kesken. Keskustelu on ollut rakentavan suoraa ja suorastaan voimaannuttavaa. Lopputulemana on päädytty useita kertoja siihen, että mukava kaveri pyytää tarjousta ja kysyy, josko hän voisi saada keskustelujen aikana näkemäänsä materiaalia itselleen. Tarjouksen ja esittelymateriaalin saatuaan mukava tyyppi häviää kuin pieru Saharaan. Ykskaks käykin niin, että mukava heppu ei reagoi millään medialla tehtyihin lähestymisiin. Kerran on käynyt jopa niin, että tarjouksen saatuaan mukava mies sopi tilauksesta puhelimessa ja pyysi ottamaan puolentoista viikon päästä yhteyttä, enkä tavoittanut herraa sen jälkeen millään medialla ikinä. Poikkeuksellisen huomaavaisesti ja kohteliaasti käyttäytynyt ihminen vedätti niin, ettei koskaan aiemmin työelämässä. Mikä on vialla, kun ihminen käyttäytyy näin?

Siviilielämässä on myös kokemuksia ihmisistä, jotka loivat aluksi erityisen iloisen ja miellyttävän vaikutelman itsestään. Koska kontaktit näihin ihmisiin ovat kestäneet vuosikymmeniä, olen saanut katsoa asiaa pitkällä aikavälillä. Uskallan väittää kyseisten ihmisten todellisuuden paljastuneen. Siviilissäkin olen tullut johtopäätökseen, että erityisen mukavia tyyppejä on syytä varoa. Eräskin tyyppi, joka osaa luoda aluksi erittäin hyvän ja positiivisen ihmiskontaktin, osoittautui henkilöksi, joka pyöritti hurjan määrän sukupuolikontakteja reilun kahden vuosikymmenen aikana. Henkilö käytännössä kusetti satoja partnereita hyppimällä kukasta kukkaan pystymättä luomaan pysyvää ihmissuhdetta. Lisäksi havaitsin, ettei kyseisen ”sosiaalisen lahjakkuuden” lupauksiin voinut luottaa ja että tämä ihminen ei käytännössä koskaan tarjonnut mitään omalla rahalla. Erikoista kyllä kyseinen henkilö on pärjännyt liike-elämässä mukavasti. Ei näköjään niin väliä tyypillä, kunhan hänestä saa rahallista hyötyä.

On eri asia olla mukava tässä ja nyt kuin olla mukava pitkällä aikavälillä. En todellakaan tarkoita, että hankalat ihmiset olisivat mukavia parempia, mutta normaalista poikkeava mukavuus on kostautunut kohdalleni sattuneiden ihmisten kanssa. Todellinen mukavuus on jotain muuta, kuin voimakasta hymyä ja normimeiningistä poikkeavaa huomaavaisuutta. Mukavan miehen ansaan juokseminen vie hapen kropasta. Omasta puolestani kehotan olemaan varuillaan aina silloin, kun joku henkilö vaikuttaa niin mukavalta ja kivalta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Merkittävä osa liiketoiminnan kehittämisestä valuu hukkaan yritysten jäykkyyden vuoksi

Suomalainen tutkija Noora Buser tutki väitöskirjassaan Bernin yliopistoon sveitsiläisiä jättiyhtiöitä ja tästä tutkimuksesta uutisoitiin jokin aika sitten. Buserin tutkimuksen viesti on, että yritysten pitäisi uudistua, mutta jäykkyys ehkäisee tämän. On selvää, että sveitsiläiset jättiyhtiöt ovat suomalaisia pk-yrityksiä jäykempiä. Mutta kokemukseni ovat pk-yrityksistä jossain määrin samansuuntaisia, kuin Buserilla sveitsiläisistä suuryhtiöistä; yhtiöissä ei käydä avointa keskustelua yrityksen heikkouksista ja siitä, miten toimintaa saataisiin paremmaksi. Valtaapitävät eivät oikeasti halua todellista uudistumista ainakaan silloin, kun yritys tuottaa hyvin. Näin siis silloinkin, kun muutos on jo ovella – kysykää vaikka Nokialta.

En tiedä mistä tämä johtuu, joten voin vain arvailla syytä. Oma selitykseni on, että ainakin pk-yrityksissä omistaminen ja johtaminen sotkeutuvat pahan kerran keskenään. Silloin kun pitäisi puhua liiketoiminnasta ja sen toimimisesta, heittää omistaja-johtaja omistajan hatun päähän ja kertoo, että omistan yrityksen ja sillä armoituksella tällä tehdään näkemykseni mukaan. Karkea yleistykseni siis on, että kun omistaja ja sitä myötä ainakin osa toimivasta johdosta saa osansa, ei muulla niin väliä. Jos tekemisessä on ongelmia, niiden kanssa voidaan elää, koska yritys kuitenkin tuottaa.

Se, että yritys tuottaa, on totta kai hyvä asia kaikkien kannalta. Mutta ei kai tuottoa voi hankkia keinolla millä hyvänsä? Kuinka selitätte autoteollisuuden päästöhuijaukset? Entä rakennusteollisuuden ongelmat jopa uusissa taloissa? Mitenkäs suu pannaan hoitotyön, erityisesti vanhustyön kohdalla, onko sielläkin kaikki hyvin? Suomessa on vanha sanonta ahneudesta ja sen lopusta. Ihminen näyttää olevan tilaisuuden salliessa niin ahne, että hiljalleen moraali alkaa laskea, mikäli tämä sallitaan. Mitä markkinataloutta sellainen on, että tuottoja haetaan asiakkaiden kustannuksella? Esimerkiksi terveydenhuoltoon ohjelmistoja toimittavat yritykset ovat laskuttaneet hurjia summia ohjelmistoista, jotka eivät toimi käyttäjäystävällisesti. Lisäksi kovin monessa pk-yrityksessä ERP on konfiguroitu keskeneräisesti ja siksi vain osittain käytössä. Ohjelmiston loppuunsaattaminen työvirran edellyttämälle tasolle jälkeenpäin maksaa runsaasti eikä sellaiseen useinkaan mennä. Tällaisiinko projekteihin tarvitsemme alati kasvava koodarijoukkoa?

Olen ymmärtänyt niin, että automaation lisääntyminen ei enää kasvata työllisyyttä yrityskoon kasvun suhteessa. Lisäksi olen ymmärtänyt, että saatamme joutua luopumaan yhteisöverosta jossain vaiheessa, joka tuottaa tällä hetkellä useita miljardeja valtion kassaan. Nämä asiat on korvattava yritystoiminnan kasvulla jatkossa, sillä jos yritysten työllistäminen vähenee eivätkä yrityksen maksa yhteisveroa, jää jäljelle yritystoiminnan laajeneminen niin, että työtä löytyy tarpeeksi tarvitseville. Ja sitä kautta alv- ja tuloveroa valtion kassaan. Pysymmekö mukana toimimalla vanhaan malliin? Emme taida ja tässä onkin tutkija Busarin johtopäätös yritysten tilanteesta: Monen (jätti)yrityksen pitäisi pystyä kipeästi uudistumaan, mutta nähtäväksi jää, onko heistä siihen. Kokemukseni mukaan enemmistö pk-yrityksistä ei ryhdy oikeasti muuttumaan ja siksi kehityspanokset valuvat hukkaan. Onko ihme, jos päivitellään kehitystyön järjettömyyttä. Suomalainen muuttuu kyllä, mutta vasta pakon edessä.

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Onko ihme, että ääriajattelu valtaa alaa?

Ihmiset tarvitsevat aina jonkinlaisen tarkoituksen elämälleen. Laumaeläimen tulee kuulua johonkin ryhmään ja saada asiallinen elanto itselleen ja perheelle. Ilman minkäänlaista arvostusta tai edes jonkinlaista itselle koettua, järkevää asemaa ihminen ajautuu toivottomaan tilaan eikä siitä kenellekään hyvää koidu.

Hiljattain julkaistiin haastattelututkimus Suomen rikkaimpien ihmisten asenteista. Tutkimus oli jokseenkin yllättävää luettavaa. Monessa kommentissa oli järkeä, mutta se mikä yllätti, oli joidenkin vauraimpien ihmisten arvomaailman kovuus. Muiden menestymättömyys nähtiin heidän omana vikana, kun taas oma menestys itse tehtynä. Esimerkiksi tuurin osuutta menestykseen ei mainittu. Eikä tietenkään haluttu ymmärtää sitä, että ilman häviäjiä ei voi olla voittajiakaan. Kaikki eivät voi menestyä heidän laillaan. Tuilla eläjät tulisi monen tosi rikkaan mukaan heittää oman onnensa nojaan, mutta rikkaille tulisi antaa mm. verohuojennuksia, sillä muuten halu yritystoimintaan laskee. Investointien määrä Suomessa on laskenut eikä ole mahdotonta, että alkavan laskusuhdanteen vuoksi osa selluteollisuuden päätetyistä investoinneista jäädytetään.

Politiikka on täysin oman mielipiteeni mukaan mennyt suosion keräämiseksi päätösten ja toimenpiteiden kustannuksella. Moni on tuskaillut tätä ja niinpä populistit ovat vallanneet alaa kaikkialla Euroopassa. Kun vanhat toimijat eivät saa aikaiseksi ja jos hyvinvoinnista on pula, aletaan kaivata suoraviivaisempia ihmisiä vastuunkantajiksi. Minusta tämä on täysin loogista, mutta ei välttämättä hyväksi kansoille.

Jos talouselämän isot pojat ja tytöt Suomessa ajattelevat kovia, on näin alkanut käydä maailmassa laajemmin. Trump puhuu läpiä päähänsä ja vetää USA:ta pois yhteistyöstä eri rintamilla. Kiina on vallannut alaa valtavilla talousresursseillaan, mutta on yhä sulkeutunut diktatuuri, jonka kanssa talousihmisten on vain toimittava. Ydinasevarustelu on jälleen saanut uuden alun ja mm. Iran on kertonut lisäävänsä sentrifugien määrää kyetäkseen jalostamaan ydinaseen. Puola ja Unkari viis veisaavat demokratiasta ja EU-säännöistä, mutta haluavat kyllä EU-tuet. Iso-Britannia käy omaa taisteluaan brexitistä ja EU:n yhtenäisyys on todella koetuksella.

Epävarmuus kovin monen asian suhteen on lisääntynyt. Jos todelliset voimaihmiset eivät näe syytä hymyyn muiden ihmisten suhteen, lienee loogista, etteivät muutkaan ihmiset jaksa hymyillä loputtomasti heille. Maailma näyttää kehittyvän kovempaan suuntaan monella rintamalla. Ei ihme, että näin käy myös politiikassa. Edellisen kerran arvojen koventumisesta seurasi maailmanpalo. Suomessa tämän hetken suurimmassa puolueessa on juuri niitä tavallisia ihmisiä, jotka ovat olleet pettyneitä maan asioiden hoitoon. Kun katsantokanta kapenee, retoriikka kovenee ja tämän ajattelun kannattajakunta lisääntyy koko ajan.

Jotenkin naivisti ajattelen, että asiaan kannattaisi reagoida. Jos kohtuus unohdetaan laajasti, ei siitä kovin hyvää voi seurata. Ymmärrän, että Suomi on maailman mitassa yhtenäinen ja hyvinvoiva kansa. Jos tähän tulee muutos, niin kuinka 5,5 miljoonan ihmisen kansa, joka vanhenee koko ajan, pärjää jatkossa? Kaikenlaiset ääri-ilmiöt ja ismit eivät ole kansalle hyväksi. Toivottavasti maassamme saadaan sellaisia päätöksiä ja toimia aikaan, että hyvinvointi maassamme jakautuu, kuten tähän saakka, kohtuudella kaikille. Epävarmoina aikoina tarvitaan uskoa tulevaan ja vakautta sen eteen ponnisteluun.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Arkistot

Kiinnostuitko?