Miksi hallitusvastuu painaa poliittisessa kannatuksessa?

Muistatteko aikaa kolme vuotta sitten ennen edellisiä eduskuntavaaleja? Suomi oli silloin kyllästynyt politiikan toimimattomuuteen ja kansa janosi muutosta. Haluttiin sellainen hallitus, joka aiemman, Jyrki Kataisen, hallituksen sijaan uskaltaisi vihdoin tarttua maamme ongelmiin, kuten kestävyysvajeeseen. Kataisen hallitusta arvioitiin silloin yhdeksi historian kehnoimmista ja mediassa herkuteltiin yritysjohtajan tarttuessa puikkoihin – jokohan vihdoin päästään sanoista tekoihin.

Kun näin kolmen vuoden päästä katsoo tilannetta, ovat todelliset muutokset lopulta aika vähäisiä tavoitteisiin nähden. Hallitusta haukutaan siitä, että se on pyrkinyt runnomaan asioita ilman asiantuntijoiden kuuntelua ja törmännyt tätä myötä jatkuviin ongelmiin perustuslain kanssa. Ymmärtääkseni kaikkien hallituspuolueiden kannatus on ollut laskussa.

Itselleni politiikka on demokratian pohjalta tehtävää yhteisten asioiden hoitoa. Edustajia ei valita heidän itsensä vuoksi, vaan meidän kaikkien vuoksi. Se tarkoittaa, että äänestystuloksen pohjalta täytyy uskaltaa päätöksiä ja saada kansalaisten enemmistön mielen mukaisia ratkaisuja tehdyksi. Lisäksi nämä päätökset on saatettava toteutukseen. Kolme vuotta sitten puhuttiin mm. valtion kulujen karsinnasta, sote-uudistuksesta ja julkisten palveluiden tehostamistarpeesta. Näiden asioiden eteen on käsitykseni mukaan yritetty tehdä toimia, mutta kovin pitkälle ei kuitenkaan olla päästy. Esimerkiksi vuonna 2018 valtion velkaantuu vielä noin kolme miljardia euroa ja sote on mielestäni aika epävarmalla pohjalla.

Kolme vuotta sitten ihmiset siis tahtoivat muutosta ja toimia puheiden sijaan. Silti vaikuttaa ikiaikaisen selvältä, että hallitusvastuu on laskenut hallituspuolueiden suosiota. Mihin ihmeeseen tällainen perustuu? Sellaisilla hallituksilla, toimivatpa ne missä hyvänsä, ei ole mitään virkaa, elleivät pysty tekemään tilanteen vaatimia ratkaisuja. Jos kuluja on karsittava, eivät kohteeksi joutuneet pidä asiasta. Mutta joskus on vain niin tehtävä. Mitä sellaiset ihmiset ajattelevat, jotka olivat vailla talouskuria, mutta sellaisen orastaessa muuttavat mielipidettään? Ja kenen demokratiaa sellainen on, että tehdään muuttuvasta maailmasta huolimatta niin kuin ennenkin?

Vaatii rohkeutta kertoa julkisesti oma mielipiteensä, sillä se joutuu julkisen arvion kohteeksi. Vielä vaativampaa on panna toimeksi asioita, jotka herättävät vastustusta. Jos tällaiseen joku perustellusti ryhtyy, toimii hän mielestäni rohkeasti eikä todellakaan ole tuuliviiri. Miksi perusteltujen ratkaisujen rohkeita tekijöitä sitten rangaistaan, kun mielestäni heidät pitäisi palkita? Länsimaissa lienee puhuttu demokratian rapautumisesta jo vuosia. Kiinnostus puolueita ja äänestämistä kohtaan on laskenut. Onko ihme, jos peli on tällaista. Ellei poliitikkoihin luoteta, ei demokratiakaan voi kovin hyvin. Kuinka poliitikkoon voi luottaa, ellei hän toimi lupaustensa pohjalta? Minusta kansan tuomio on epälooginen ja palkitsee osattomat. Täytyy vain toivoa, ettei uusi lasku ala pian. Meillä kun ei ole elvytysvaraa juurikaan ja sitä myötä oltaisiin kovempien ratkaisuiden edessä.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Ellei toiminta muutu, ei uudistusta tapahdu

Miten määrittelisitte ihmisen kehittymisen? Itse tapailisin yksinkertaisesti, että ihmisen toiminta muuttuu jotenkin. Tätä tietysti edeltää henkinen kehitysprosessi, jossa ihminen keskustelee itsensä kanssa muutostarpeestaan ja arvoistaan. Arvot ja tavoitteet ohjaavat ihmisen toimintaa käytännössä ja juuri käytännön toiminta kertoo paljon ihmisen arvostuksista. Jos ihmisen toiminta ei mitenkään muutu, ei muutosta tapahdu.

Muutokseen kannattaa ryhtyä, kun sille on perusteet. Muutos on melkoinen haaste ihmiselle eikä muutosta kannata tehdä muutoksen itsensä vuoksi. Maailma kuitenkin muuttuu ympärillämme ja ihmisillä on luontainen taipumus parantaa tekemistään. Näiden johdosta ihminen tulisi päästä elämässään eteenpäin eli kehittyä. Otan pari lyhyttä esimerkkiä. 10 vuotta sitten oli perusteltua ajatella, että Venäjä kehittyy kohti länsimaista demokratiaa ja että Suomen ympäristö on rauhallinen. Toisin on käynyt, sillä Venäjä miehitti Krimin ja sotilaallinen aktiivisuus esimerkiksi lentotoiminnassa on kolminkertaistunut Itämerellä. Konfliktin mahdollisuus on korkeampi, kuin vuosikymmen sitten ja sapelinkalistelu on maailmassa lisääntynyt viimeisten kahden vuoden aikana merkittävästi. Onko toimivaa ajatella kuin aikoinaan vai olisiko viisasta muuttaa toimintaa jotenkin?

Ja se toinen esimerkki: Vallankäyttö kiehtoo osaa ihmisistä ja pientä osaa myös vallan väärinkäyttö. Tämä lienee ollut aina totta ja uskon, että niin tulee olemaan jatkossakin. Kävi kuitenkin niin, että muutamat naisnäyttelijät jenkeissä kyllästyivät elokuva-alan miesten väärinkäytöksiin ja kertoivat julkisuuteen naamoillaan joidenkin alan miesten tekemisistä. Syntyi metoo-kampanja, joka levisi Suomeenkin. Elokuva-ala tuskin on ainoa toimiala, missä valtaa on käytetty väärin. Onko siis niin, että härskihartikaiset voivat jatkaa vallan väärinkäyttöä entiseen malliin vai olisiko kuitenkin niin, että kiinni jäämisen riski on nyt aiempaa suurempi?

Maailman muuttuminen ja ihmisen kehittyminen ovat mitä luontaisimpia tapahtumia. Eihän kukaan toimi elämässään viisikymppisenä täsmälleen samoin kuin kaksikymppisenä. Vanhat toimintatavat kielivät siitä, ettei ajan kulua tajuta. Keskeinen elementti kehittymisen eli uudistumisen käynnistymiselle on muutoksen merkkien havainnointi ja niistä kriittinen keskustelu. Ellei kriittistä keskustelua haluta, ei myöskään kehitysehdotukset maistu – niille kun ei nähdä perusteita. On maailmanluokan alisuoriutuminen, ellei ihminen pyri oppimaan virheistään ja viisastumaan. Jos kuitenkaan toiminta ei muutu, ei ihminen ole viisastunut. Viisastuminen ja muiden toistamien viisaiden ajatusten hokeminen ovat eri asioita.

On sanottu, että suomalainen on hyvä perusjärjestyksen ylläpidossa ja talouden hallinnassa, mutta uudistuminen ottaa voimille. Olen 30 vuoden työkokemuksella täysin samaa mieltä. Todella monella työpaikalla uudistumien on ollut uuden teknologian ohjaamia työtapojen muutoksia eli suomeksi sanottuna tehostamista. Suomessa uudistuminen on pelottava ja siinä mielessä vastenmieliseksi koettu asia, että muutostarve ehkä nähdään, mutta se koskee ensisijaisesti muita. On aika erikoista, jos ihmisen perusarvo on, ettei uudistus ole juuri hänen kohdallaan tarpeen. Onko ihme, ettei innovointi ja varsinkaan sen kaupallistaminen ole ollut varsinainen vahvuus maassamme?

Kilpailukyvyn ydin on sellainen tuotos, joka kiinnostaa ja hyödyttää potentiaalista kohderyhmää. Jo sana kertoo, että kyse on kilpailusta, jossa osalliset pyrkivät menestymään resurssiensa puitteissa. Tekemisestä oppiminen ja maailman muuttumiseen reagointi ovat ehdoton edellytys tässä kilpailussa pärjäämiselle. Uudistuminen tulee nähdä käytännössä tapahtuvana muuttumisena. Ilman sitä uudistumista ei tapahdu ja se on jo inhimillisestikin väärin ja resurssien hukkaamista.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Muutamia kommentteja julkisuudesta ja muualta

Julkisuudessa ja sen liepeillä esitetään yhtä ja toista totena. Aina silloin tällöin koen pakottavaa tarvetta kommentoida joitakin ohilaukauksia, joista alla muutama.

 

  1. Henkilöstövuokrausyhtiön toimitusjohtaja lausui pääsiäisen tienoilla, että ”ihmisille pitää olla hyvä ja asioille kova”. Ensilukemalta lause vaikuttaa oikein hyvältä. Mutta kun asiaa ajattelee hieman tarkemmin, päätyy kysymään, että mitenkäs asioille ollaan kova? Asia on käsitteellinen juttu ja sen tarkoitus on ilmaista ymmärrettävästi kyseessä oleva aihetta, ajatusta tai tarkoitusta. Sanoja yrittää siis kiertää sen tosi asian, että oikeasti ihmisille täytyy olla usein peräänantamaton, sinnikäs ja joskus myös kova. Hyvyyteen kuuluu myös kurinpito – tosin mahdollisimman vähän annosteltuna
  2. Erään kunnan johtoryhmä sai kuulla strategiatyönsä olevan hyvin ympäripyöreää ja että sellainen ei toiminnan ohje voi olla. Tähän eräs johtoryhmän jäsen kommentoi, että ”strategia on tarkoituksella kirjoitettu ympäripyöreään muotoon”. Jepjep! Strategia kuvaa keinoja, joilla organisaatio aikoo menestyä. Jos strategia on kirjattu muotoon, joka sopii lähes jokaiseen kuntaorganisaatioon, ei sellainen kuvaa ko. kunnan toimintaa mitenkään. Ympäripyöreä strategia johtaa automaattisesti tilanteeseen, jossa eri hallintoyksiköt alkavat itse tulkita tekemisiään – pakkohan se on, kun ei strategiasta muuten saa mitään irti. Ja siinä lähti koko strategian tarkoitus maata kiertävälle eli jokainen yksikkö alkaa toimia niin kuin parhaaksi katsoo – eikös jokisen yksikön kuitenkin kuuluisi toteuttaa yhteistä juttua?
  3. Suomalaisen pikkukaupungin kolumnistin mitta täyttyi, kun hänen kotikaupunkiaan mollattiin mediassa. Näin siitäkin huolimatta, että kolumnistin mukaan kaupunki on ”yksi kauneimpia suomalaisia kaupunkeja ja että elämä täällä on mutkatonta ja laadukasta”. Lisäksi kaupungissa on kuulemma ”huippupalvelut vauvasta vaariin”. Jos näin tosiaan on, kuinka ihmeessä median edustajat ovat niin törppöjä, etteivät tätä tajua? Onko Turun Aurajoen seutua sanottu rumaksi? Onko pääkaupunkiseudun palvelutarjontaa moitittu huonoksi? Onko elämää kasvukeskuksissa sanottu laaduttomaksi? Ei tietenkään, koska siihen ei ole perusteita. Voisiko kyseisen pikkukaupungin kehnohkossa maineessa sittenkin olla perää, vaikka julkikuva liioitellun negatiivinen onkin? Jos näin on, kannattaa juurisyihin puuttua ja hyväksyä asiat oikeassa mitassaan eikä polkea jalkaa tosiasioita vastaan. Kyseinen pikkukaupunki on käsitykseni mukaan selvästi mainettaan parempi, mutta ei totta vieköön niin hyvä, kuin kolumnisti antaa ymmärtää.

 

  1. Kauppalehden pääkirjoituksessa kirjoitettiin 29.3. maakuntamallista. Esimerkkinä kerrottiin poliitikkojen ongelmallisuudesta istua sekä kunnanvaltuustossa että eduskunnassa, kun kansanedustaja Wille Rydman äänesti Helsingin kaupunginvaltuustossa maakuntauudistusta vastaan, mutta ei ollut varma, tekeekö niin myös eduskunnassa. Rydman sanoi, että ”tässä täytyy ymmärtää, että eri luottamustehtävissä on hieman erityyppinen toimintalogiikka”. Itse en vain tätä ymmärrä. Maakuntamallia toteutetaan kuntien yhteenliittymissä, joten millä ihmeen logiikalla ihminen voi kannattaa asiaa valtakunnan tasolla, mutta vastustaa kuntatasolla. On näiden poliitikkojen vastuunkanto onnetonta.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Muutama hullu tekisi terää suomalaisissa organisaatioissa

Parempi laiha lohtu kuin lihava riita. Vai onko? On sanottu, että hullut kehittävät maailmaa ja viisaat pitävät sitä pystyssä. Minusta tämä on hyvin sanottu. Jos se on totta, niin silloin tarvitsemme sekä kehittäviä hulluja että arjesta huolehtivia viisaita. Näitä rooleja ei oikein sovi keskenään sotkea. Voisiko siis olla, että suomalaisissa työorganisaatioissa olisi hyvä käydä muutama hullun synnyttämä lihava riita lähitulevaisuudessa?

Suomessa on käsitykseni mukaan suuri julkinen sektori ainakin verrattuna perinteisiin markkinatalousmaihin. Kun kuuntelee ulkomailla asuneita ihmisiä, päätyy usein kuulemaan, kuinka meillä on asiat hyvin ja vasta ulkomailla asuminen on avannut silmät hyvyydellemme. Kliseisesti terveydenhuolto- ja koulujärjestelmiämme kehutaan. Pidän niitä hyvinä, mutta molemmat on luotu resurssipohjaisesti palveluntuottajaa ajatellen. Potilas saa palvelua siten, kuin se tuottajan resursseihin passaa eikä suinkaan oman potilastarpeen pohjalta. Jos kropastasi löytyy pahkura, varaat ajan terveyskeskukseen ja saat sieltä lähetteen erikoislääkärille, joka ottaa vastaan sitten kuin aikaa on. Tämän jälkeen seuraa tutkimusvaihe ja diagnoosi sekä mahdollinen hoitotoimenpide – kaikki eri aikoina ja mahdollisesti vielä eri paikoissa. Lopputulos voi olla erinomainen, mutta palvelu ei varmaankaan ole potilaan kannalta optimaalinen. Tarvittaisiinko äsken mainittua hullua toimintaan mukaan?

Päätin itse toisen asteen kouluputken 35 vuotta sitten. Olen hieman hämmentynyt, kuinka paljon erityisesti peruskoulu muistuttaa oman aikani koulua. Ja jos lukiossa aineenopettajaa pidetään kehnona, voidaan asiaan mahdollisesti reagoida joskus vaihtamalla opettajaa. Opetusmenetelmien muuttaminen ei taida tulla kyseeseen, vaikkei lukiokaan ole perusteiltaan juuri muuttunut vuosikymmenien saatossa kurssimuotoisuudesta huolimatta. Muutama hullu saattaisi tehdä kouluasioiden parissakin hyvää.

Maailman sanotaan digitalisoituvan. Tietojärjestelmätoimittajien luulisi tässä olevan keskeisessä roolissa ja aivan elintärkeitä toimijoita talouselämässä. Näin varmaan onkin, mutta jaksan ihmetellä sitä, kuinka monessa asiakasyrityksessäni on haasteita ERP-tietojärjestelmien kanssa, jotka sentään ovat vuosikymmeniä vanha keksintö. Ohjelmistoalan osaajille käsittääkseni maksetaan hyvin ja johtuneeko siitä, että ainakin osalla alan johtajista on touhu noussut hattuun. Miksi muuten todella monen asiakkaan tietojärjestelmät ovat hankalia käyttää tai niistä ei tahdo saada tekemisen perustietoa ulos, vaikka sen luulisi olevan totaalisen oleellinen osa it-järjestelmiä? Tulisiko it-järjestelmätoimittajienkin keskittyä hieman enemmän asiakkaisiin laskutuksen sijaan? Tämä sama vaade koskee melkoista joukkoa yritystoimintaa.

Työ tehdään AINA jollekulle toiselle eli siis asiakkaalle. Tätä ei läheskään aina haluta käsittää – ei julkisessa eikä yksityisessä palvelussa. Puheessa asiakkaan tärkeyttä on hoettu vuosikymmeniä, mutta kuten edellä sanoin, käytäntö kertoo toista. Repivä riita ja siitä seuraava vihanpito ei ole suositeltavaa. Mutta kuka sanoo, että repivästä riidasta seuraa aina huonoa. Vanhaan tyyliin hyssyttelemällä ei vain maailma kehity ja koska riidat voidaan halutessa aina sopia, ei puhdistavaa riitelyä tarvitse pelätä. Todella monelta toimialalta löytyy vuosikymmeniä samaan malliin toimivia organisaatioita. Eihän organisaation toimintalogiikka muutu sillä, että ostetaan uusia koneita. Vuosikymmeniä sitten yhteiskuntamme kasvoi jatkuvasti eikä ulkomaista kilpailua juuri ollut. Ei tarvinnut asiakasta erityisesti ajatella, sillä puutteessa kasvanut kansa tyytyi siihen mitä tarjolla oli – olihan se parempaa kuin aiemmin. Nyt on toinen ääni kellossa ja vaatimukset kasvavat koko ajan. Olisikohan aika antaa pitkän ajan jälkeen roolia muutamille hulluille, jotta tästä saman toistosta ja sen tehostamisesta päästäisiin jälleen eteenpäin?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Toimitusjohtajan työ voi ohjautua sivuun johtamisesta

 

Olen oppinut osakeyhtiöiden strategiatyön hierarkian niin, että ensin omistaja kertoo mitä omistukseltaan haluaa ja se jälkeen toimiva johto toimitusjohtajan mestaroimana kertoo omistajille, millä keinoilla omistajan tahto toteutetaan. Toimitusjohtaja on siis ylin operatiivinen johtaja, jonka panosta tarvitaan sekä strategiaa luotaessa että sitä toteutettaessa. Toimitusjohtajan tehtävänä on saattaa organisaatio tekemään niitä töitä, joita strategiassa kuvataan. Ilman tätä organisaatio alkaa itse kehittää tekemistään ja jos jokainen osasto tekee näin, ei kokonaisuus kulje enää samaan suuntaan.

Toimitusjohtaja on vastuussa omistajalle yrityksen tuloksesta ja markkinakilpailukyvyn kehittämisestä. Tässä työssä eteen tulee monia asioita, kuten investointeja ja yrityskauppoja. Näihin liittyy usein rahoitusjärjestelyjä, jotka sitovat toimarin aikaa. Lisäksi suuremmissa toimissa yhteistyö hallituksen kanssa tapaa tiivistyä. Kaikki tämä on poissa operatiivisesta johtamisesta.

Organisaation perimmäiset arvot ja käytännön tavoitteet ohjaavat toimintaa voimakkaasti. Puheet ja hyvät tarkoitukset jäävät heittämällä yleisten toimintatapojen ja palkitsemiskäytäntöjen jalkoihin. Jos organisaatio aikoo kehittyä, se tarvitsee selvän linjauksen ja siitä johdetun tekemisen kaikissa yksiköissä. Näitä linjauksia on vietävä siis käytäntöön tilanteessa, jossa osa vastustaa uusia tapoja toimia ja lähes kaikki epäilevät uuden toimintatavan mahdollisuutta onnistua. Mikäli toimitusjohtajan päähuomio on jossain muualla, kuten esimerkiksi yritysjärjestelyissä, alkaa muutostyö takuta yksiköissä. Tekijät näkevät, ettei pääjehu kiinnitä heidän tekemiseensä erityistä huomiota ja silloin alkaa pulina, josko kehitystyö ja muutos olivat sittenkin vain kauniita sanoja.

Jos yritys tekee merkittävän investoinnin tai yritysjärjestelyn, sitoo tämä väistämättä yrityksen korkeimman johtajan päivätyötä merkittävästi. Näistä sinänsä toimitusjohtajan tehtäviin kuuluvista, normiarjesta poikkeavista töistä, saattaa kuitenkin kehkeytyä kasvuyrityksessä toimitusjohtajan käytännöntason päätyö. Kuka silloin johtaa liiketoimintaa? On toki mahdollista, että organisaatiossa on erikseen liiketoimintajohto, mutta tämä vaatii jo organisaatiolta kokoa. Jos liiketoimintayksiköitä on useita, tarvitsevat yksiköiden johtajatkin tukea, jota voi olla hankala saada toimarilta, jonka päätyö on jossain muualla.

Kokemukseni mukaan johtamisen ongelma numero yksi on se, etteivät johtajat johda, vaan tekevät arkitöitä. Tämä sama haaste on myös toimitusjohtajilla, tosin ehkä hieman eri muodossa. Jos toimitusjohtaja tapaa asiakkaita, kuten asiaan kuuluu, on keskeisesti mukana investoinneissa ja osallistuu yritysjärjestelyihin pakon sanelemana, ei liiketoiminnan johtamiselle jää riittävästi aikaa. Puuttuva johtamispanos näkyy ainakin silloin, kun organisaation pitäisi kehittyä. Tehdessään ns. muita töitä toimitusjohtaja ei enää johda ja tämä on merkittävä puute organisaatiolle. Johtamisen ajankäyttöä ja vastuiden jakoa on todella syytä miettiä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Sovellettu johtamisen oppi saattaa nojata vanhaan ihmiskuvaan

Ihminen johtaa omilla arvoillan ja niin sanotusti persoonallaan. Johtamiseen vaikuttaa se, millaisia uskoo johdettavien olevan. Yksi ajatus on, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti laiskoja ja alttiita käyttämään työelämässä saamiaan tilaisuuksia omaksi edukseen, mikäli se vain mahdollistuu. Toinen ajatus on, että ihminen on lähtökohtaisesti hyvä ja että ihminen tuottaa parastaan silloin, kun hänelle annetaan vapaa mahdollisuus siihen. Ajatuksen mukaan aikuisia ihmisiä ei tarvitse johtaa, vaan kypsät ihmiset johtavat itse itseään. Kolmas ajatus on, että ihminen on reaktiivinen ja että oikealla ohjauksella kenestä tahansa voidaan saada aikaan mitä tahansa.

Kaikki edellä mainitut mallit ovat sekä oikeassa että väärässä. Oikeassa siinä, että yllä mainittuja ihmisten toimintaperusteita todellakin tapaa työelämässä. Mutta väärässä siinä, että ihmiset ovat vain tuollaisia. Nykykäsityksen mukaan ihminen on kompleksinen ja aivan liian monimutkainen hallittavaksi yksinkertaisilla mekanistisilla malleilla. Ihmisten johtamista voi kuitenkin lähestyä ihan toimivalla tavalla ilman, että syyllistyy tolkuttomaan yksinkertaistamiseen.

Skeptisen ihmiskäsityksen mukaan ihmiset tarvitsevat selkeät säännöt ja tavoitteet, jotta he suoriutuvat tehtävistään. Ihmisen yksilöllisyyttä painottava, humaanimpi malli, painottaa itseohjautuvuutta. Mielestäni johtaminen täytyy suhteuttaa ihmiseen, hänen tehtävään ja organisaatioon. Sama yksilö voi olla esimerkiksi hallintotehtävissä haluton ja huolimaton, mutta asiakaspalvelussa kultakimpale. Oma sisäinen motivaatio vaikuttaa siis asiaan. Lisäksi perussyy sille, miksi ihminen ylipäänsä tekee tehtäväänsä, on voimakkaasti johtamiseen vaikuttava asia. Mikäli syy on pelkkä asuntolainan maksu, ei ihminen ole yhtä itseohjautuva, kuin laajaa osaamista ja sisäsyntyistä halua omaava työntekijä. Ihmiset ovat erilaisia ja sitä myötä ihmisiä tulisi johtaa hieman eri tavoilla.

Moni yritys nojaa vielä perinteiseen tuotekeskeisyyteen ja tulossuorittamiseen. Mikäs siinä, mutta jos yrityksen kannattavuus ja sitä myötä tuotteiden myynti asetetaan aina asiakashyötyjen edelle, ei kannata puhua asiakaskeskeisyydestä. Ja mikäli ihmisiä kontrolloidaan merkittävässä määrin ERP:n avulla ja heiltä vaaditaan runsasta raportointia, ei tule puhua itseohjautuvuudesta. Näin olleen paljastuu, että yrityskulttuuri vaikuttaa myös selvästi johtamiseen. Pomo ei voi antaa vapauksia, jos yrityksessä vaaditaan pilkuntarkkaa säädösten noudattamista.

Ihmiset ovat erilaisia ja tämä tulee hyväksyä johtamisessa. Turha kuvitella ihmisistä pelkkää hyvää tai pahaa, sillä meissä kaikissa on molempia. Lisäksi on turha kuvitella johtavansa yrityksen toimintalogiikan vastaisilla arvoilla. Tällaista toimintaa kuitenkin näkee, sillä historiamme on sotilas- ja tuotannollisessa johtamisessa. Niissä pätevät arvot ovat vielä monelle pomolle arkea. Ihmisiä yritetään kokemukseni sitouttaa nopeilla kikoilla, jotka ovat sangen kehnoja. Sitoutuminen tarkoittaa omakohtaista sisäistä motivaatiota, joka rakentuu pikkuhiljaa – toisilla nopeammin kuin toisilla. Sisäistä motivaatiota ei voi lisätä ulkoisen motivaation keinoilla – motivaatiota ei voi määrätä.

Jos johtamista halutaan kehittää, tulee sen tapahtua resurssien ja strategian puitteissa. Lisäksi olisi hyvä ymmärtää, mitä johtamisessa kehittyminen vaatii. Hyödylliseltä vaikuttava johtamismalli vaatii usein luutuneiden käsitysten tuuletusta ja selkeitä toiminnallisia muutoksia. Tämä ei onnistu, mikäli halutaan pitää kiinni vanhoista ja tutkimustiedon vääriksi osoittamista käsityksistä ihmisestä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Kriittisen palautteen käsittelyssä voi kehittyä

Kun ihminen haluaa kehittyä taitolajeissa, hän tarvitsee yleensä valmentajan. Tämä siksi, että asiaa tunteva näkee kehittyjän virheet ja voi neuvoa taitoa hakevan ihmisen kehittymisessä. Perusmenettely menee niin, että opettelija tekee suorituksia ja valmentaja kommentoi onnistumisia ja epäonnistumisia. Ilman ulkopuolista apua ihminen ei käsitykseni mukaan saa itsestään irti parastaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että opettelijan on kuunneltava sitä missä meni pieleen ja harjoiteltava valmentajan kanssa paremman toimintatavan oppimista. Ilman kriittistä palautetta ei kehity ja kriittinen palaute annetaan juuri siksi, että taitoa tavoitteleva ihminen yltäisi aiempaa parempaan eli kehittyisi. Tämä lienee totaalisen normaali käytäntö taitolajien harjoittelussa.

Miksi ihmeessä tätä samaa ei sovelleta työelämässä? Sovelletaanhan, sanotte minulle. Kertokaa lisää. Kehityskeskusteluissa, vastaatte kenties minulle. Niinpä, mutta kehityskeskusteluita käydään korkeintaan pari kertaa vuodessa. Riittääkö se? Ei tietenkään, vaan ihminen tarvitsee palautetta jatkuvasti. Kuinka monessa organisaatiossa työntekijät saavat jatkuvaa kannustavaa ja kriittistä palautetta tekemisistään? Kokemukseni mukaan ei todellakaan kovin moni ja aivan varmasti liian harva.

Sekä kriittisen palautteen antamista että saamista pelätään. Miksi? Siksi, koska palauteen antaja pelkää loukkaavansa toista osapuolta ja palautteen saaja pelkää kuulevansa negatiivista itsestään. Kuka meistä ns. normaaleista ajattelee olevansa virheetön? Aivan, ei kukaan. Miksi ihmeessä sitten pelkäämme kriittistä palautetta siinä määrin, että sen antamista vältetään? Loogisesti ajatellen asian ei pitäisi olla näin, mutta näin se vain on. Vaikka ymmärrämme inhimillisesti heikkouksiamme, emme kuitenkaan tunnetasolla ole kovin hyviä kohtamaan virheitämme toisten kertomana.

Palautteen antamisesta sanotaan, että kannustavaa tulee olla enemmän kuin kriittistä ja että esimerkiksi vanha kunnon hampurilaismalli toimii. Kokeilkaa sanovanne kollegallenne, että pukeutumisesi sopii hyvin hänelle. Arvaan, että kuulija on keskimäärin tyytyväinen. Kokeilkaa seuraavalla viikolla sanoa, että pukeutuminen ei sovi tällä kertaa hänelle kovin hyvin. Arvaan, että kuulijan reaktio on edellistä selvästi totisempi eikä loukkaantumiseltaan ehkä vältytä. Näin juuri, positiivisen palautteen vastaanotto onnistuu, mutta kriittisen ei. Tämän johdosta palautetilanteita täytyy harjoitella.

Jos pomo tuntee alaisensa, hän voi säätää palautteenantotyyliään jonkin verran. Edustan kuitenkin kantaa, ettei hienovaraisellakaan tyylillä voi aina onnistua eikä vastata alaisen tunteista, jotka yleensä heräävät kriittisen palautteen johdosta. Asiassa voi kuitenkin edetä harjoittelemalla. Jos plus ja miinus -palautetta annetaan usein ja kaksisuuntaisesti, oppivat ihmiset sietämään ja toipumaan kritiikin herättämistä ikävistä tunteista. Ihmiset oppivat, ettei kritiikki olekaan maailmanloppu ja että mahdollisia ylilyöntejä voi oikeasti sopia palautekeskustelun jälkeenkin, jos vain haluaa ja inhimillistä kanttia piisaa. Tämän seurauksena kriittinen palaute saa asianmukaisen roolin kehityspotentiaalina ja täytyy muistaa, että tällöin myös positiivisen palautteen määrä lisääntyy.

Palautekeskustelut muodostuvat alun nihkeyden jälkeen todelliseksi inhimilliseksi voimavaraksi, jolla on kehitystehtävän lisäksi vaikutusta motivaatioon, ryhmähenkeen ja työviihtyvyyteen. Kannustan kaikkia kynnelle kykeneviä organisaatioita opettelemaan palautteen käyttöä työssään.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Yrityselämän auttajia on moneen junaan

Yritysten koulutustarjonta vaikuttaa kirjavalta ja varsin laajalta. Olen vuosien varrella kiinnittänyt huomiota tiimitoiminnan tehostamiseen ja ylipäänsä kehittämiseen liittyviin palveluihin. Olen jo vuosikymmeniä kohkannut ns. pehmeämpien arvojen ja toimintatapojen merkityksestä yrityksissä. Se, että sosiaaliset taidot kasvavat ja ihminen kehittyy ihmisenä, on tärkeä pohja työelämässä. Mutta ilman tavoitteellista ja realistista kokonaisnäkemystä ja toimintatapaa moni hyvä asia jää ilman mahdollisuutta toteutua arjessa.

Viitisentoista vuotta sitten työnohjaus vaikutti olevan ainakin joissakin piireissä suosittua. Oikeassa paikassa se lienee tolkullista vieläkin, mutta olen kuullut myös, että työnohjaus typistyy helposti mukavaksi keskusteluksi ohjaajan ja ohjattavan välillä ilman todellista kytkyä työelämään. Mitä ihmeen hyötyä sellaisesta on?

Ryhmädynamiikka kuuluu myös teemoihin, jotka on helppo sinänsä hyväksyä ja niitä kannattaa. Kuinka hyvin ryhmädynamiikan kehitystyö jää pysyväksi toimintatavaksi työpaikoille? Jähmeät suomalaiset ovat kokemukseni mukaan kankeita muuttumaan ja tämä pätee erityisesti sosiaalisia taitoja vaativissa asioissa. Siitä huolimatta koko joukko asiantuntijoita tarjoaa palveluita nimenomaan ryhmätoiminnan tehostamiseen. Viimeisin havaintoni on, että sinänsä hyvä ja harrastajapohjalta toimiva improvisaatioteatteriryhmä on alkanut tarjota tiimitoiminnan tehostamispalveluita improvisaation avulla. Siis ihmiset, joilla ei ole kokemusta, saati muuta ammattitaitoa asiakokonaisuuden käsittelemiseksi, tarjoavat kylmän viileästi ihmisten välisen kanssakäymisen tehostamista työympäristössä. Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se kun maksaa!

Julkisella puolella toimii erilaisia yritystoiminnan tukemistöissä olevia ihmisiä, kuten yritysasiamiehiä. Näitä on toiminut kuntien palveluksissa useita vuosikymmeniä ja ymmärrän, että yritystoiminnan tukihenkilöiden suurimpia ansioita ovat erilaisten yritystukien kanavoiminen alueen yrityksiin. Lisäksi hyötyä lienee löytynyt erilaisten hankkeiden pohjalta, jossa julkisen puolen yritystukihenkilöt ovat organisoineet tapaamisia potentiaalisten asiakkaiden kanssa jossain uudessa ympäristössä, kuten vientimarkkinoilla. Yritykset ovat virkamiehiä parempia yritysosaajia ja niin sen tulee ollakin. Aika usein, kun uusi julkisen puolen yritysyhteistyöhenkilö aloittaa tehtävässään, hän kertoo ”laittavansa hanskat käteen” tai ”myyntihampaat suuhun ja lähtevänsä kentälle”. Tällä kai halutaan viestiä, että kyse ei ole virkamiesmäisestä paperinpyörittäjästä, vaan tässä pyritään ja kyetään aitoon yhteistyöhön yritysten kanssa.

Kunkin alueen yritysten tarpeet ovat lopulta melko staattisia. Virkamiehen tai poliitikon kentällä laukkaamisesta tuskin saadaan kovinkaan uutta tietoa muusta, kuin toiminnan viime hetken tunnelmista. Kyse on jatkossakin tukirahan järjestämisestä ja yhteyksien luomisen auttamisesta. Muuhun tukihenkilöt eivät osaamistaustansakaan vuoksi keskimäärin pysty. Mutta antaahan se sanojalle mukavan säväyksen puhua kohderyhmäuskottavan kuuloista kieltä. Näiden rajallista hyötyä tarjoavien ihmisten palvelut esitetään kuitenkin selvästi joitakin ongelmia ratkaisevina palveluina. Näin voi olla, kunhan ratkaisu osataan rajata riittävän selvästi. Todellisten yritystoiminnan ongelmien ratkaisu on kuitenkin paljon haastavampaa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Johdon johtamattomuus käy työnantajalle kalliiksi

Johtaminen on mielekästä, monipuolista ja haastavaa työtä. Se ei sovi hienohelmoille, vaan johtamisessa joutuu laittamaan itseään peliin – halusi tai ei. Koen, että moni arvostaa ja kadehtiikin johtajia heidän hierarkkisesti hyvän asemansa ja palkkauksen johdosta. Koen niin ikään, että ainakaan kaikki kadehtijoista ei oikeasti tiedä mitä kadehtii. Pomon rooli ei ole aina helppo.

Pomon työhön kuuluu vallankäyttö ja tämä tietysti saa valtaa himoitsevia ihmisiä hakeutumaan pomoiksi. Luulisi, että vallankäyttäjäpomoja olisi runsaasti. Tällaisia pomoja on jonkin verran, mutta kokemukseni mukaan kuitenkin vähemmistö. Ylivoimainen enemmistö pk-yritysmaailman pomoista on kuitenkin kokemukseni mukaan sellaisia, jotka tekevät tosi asiassa muuta kuin pomon työtä. Syitä on useita, mutta haaste numero yksi on se, että pomot tekevät myyntiä, suunnittelua, hankintaa ja osallistuvat kovin moneen toimintaan, vaikka pitäisi johtaa. On hyvä, että pomolla on hyvä tuntuma asiakkaista ja markkinoiden kehityksestä ja miksei yleisesti kaikesta tekemisestä organisaatiossa, mutta jos pomo keskittyy arkitöihin, kuka hoitaa pomon hommat?

Ihminen on laumaeläin ja siitä syystä, että lauma saisi yhdessä tehokkaammin ruokaa ja turvaa. Missä lauma, siellä hierarkia. Johtaminen on itse asiassa laumaeläinten parissa niin kova fundamentti, ettei sen yli oikeastaan voi kävellä, vaikka haluaisi. Ihmisryhmä ei voi elää arvotyhjiössä eikä ilman johtamista. Yksilöllä on aina jotkut arvot, jotka ohjaavat yksilön tekemistä. Ryhmällä asia on aivan samoin ja ryhmän tekemisen ohjaavia arvoja kutsutaan toiminnan punaiseksi langaksi tai hienosti strategiaksi. Ja ryhmässä johtajuus on aina olemassa – joko ryhmän sisällä tai ulkopuolella, mutta ryhmä ei käytännössä toimi ilman johtajuutta.

Johtajien johtamisen laiskuutta perustellaan sangen usein kiireellä. On kuulemma kova työpaine niskassa eikä kulujen kasvattamiseksi voida rekrytoida ylimääräisiä ihmisiä, josko osaavia sellaisia olisi tarjollakaan. Tämän vuoksi moni pomo näkee vastuullisuutena sen, että osallistuu tuottavaan työhön. Arkityöhön sotkeentuminen katsotaan tärkeäksi joustavuudeksi asiakastoimitusten edessä. Kohtuullisissa rajoissa tämä on hyödyksi, mutta lapsi menee tässäkin helposti pesuveden mukana. Pomon perspektiivi hämärtyy ja hän unohtaa, että yhden ihmisen työtä säätämällä teho on paljon huonompi, kuin säätämällä useamman työtä. Pomo ei ole pomona sattumasta, vaan laumaeläinten johtamistarpeen vuoksi. Muuhun pomoa ei tarvita.

Jos tekijät ovat alansa huippuammattilaisia, ei aktiivista ohjaamista tarvita. Mutta kuinka moni tiimi koostuu vain huipputekijöistä? Näitä voi olla joukossa mukana, mutta selvä enemmistä työntekijöistä on kuitenkin tavallisia, sinänsä hyviä toimijoita, jotka ammattilaisinakin odottavat pomolta tukea työhönsä ja kehnouksien kehittämistä paremmalle tolalle työn sujuvuuden parantamiseksi. Eihän tämä ole mahdollista ilman kunnollista johtamistyötä. Tekijöillä ei ole aikaa eikä välttämättä osaamista kehittää toimintaa eikä sitä paitsi valtuuksiakaan.

Moni yritys on kehittänyt prosessejaan toiminnan sujuvuuden vuoksi ja hyvä niin. Prosessi ei itse tee asiakastuotosta, vaan se tekevät ihmiset ja koneet heidän ohjauksessaan. Kuinka prosessikehityksestä otetaan hyöty irti, jos pomot eivät ohjaa ja kehitä ihmisten toimintaa samalla? Pomojen arkityö säästää resursseja hetkellisesti, mutta jatkuvana toimintatapana maksaa persnettona ihmisten epävarmuuden ja virheellisten toiminnan vuoksi. Pyydän pomoja keskittymään pomohommiin, sillä arkityönne tulee työnantajallenne kalliiksi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Myydäänkö autoja ylimielisyydellä?

Olin taannoin sähköautovalmistajan koeajossa. Ajo varattiin nettisivuvierailun jälkeen puhelinkeskustelussa eli tilanteeseen sovittiin henkilökohtainen aika. Lähdimme koko perheen voimin liikkeelle ja ilmoittauduimme sovittuna aikana automyynnin vastaanotossa. Meidät vastaanotti nuori ja erittäin hyvin käyttäytyvä mies, joka kysyi aluksi, josko halusimme juotavaa. Tämän jälkeen mies esitteli meille näyttelytilassa olleen auton alustan ja lopuksi itse auton. Mies kertoi meille auton tekniikasta lyhyesti ja pääsimme tietysti koeistumaan autoa. Tämän jälkeen oli vuorossa koeajo. Kaikki sujui kuin rasvattu ja olimme perheenä erittäin tyytyväisiä saamaamme kohteluun. Kaikki tämä tapahtui vielä niin, että olin aiemmin ilmoittanut olevani kiinnostunut kokeilemaan sähköautoa enkä ollut juuri silloin sellaista ostamassa. Palvelu oli todella laadukasta ja sopi erinomaisesti auton profiiliin.

Ostin vuotta aiemmin uuden auton, joka on siis vieläkin käytössäni. Ennen ostopäätöstä harkitsin useita merkkejä, joita myös koeajoin. Sain osakseni lähinnä perinteistä automyyjäpalvelua, joka on ylimalkaista ja ylimielistä. Jotkut myyjät kohtelivat vaimoani ja minua siten, että vaimoni tuskailee asiaa vieläkin. Kyse oli selkeästä ylimielisyydestä ja epä-älyllisestä paskapuheesta, jota heitetään asiakkaalle ilmeisesti siksi, että asiakas kuvitellaan pöllöksi, joka ei erota tyhjää puhetta faktasta. Kun tähän vielä lisätään idiooteille tarkoitettu ylihinnoittelu, ollaankin yhtälössä, jota ihmettelen.

Olen ollut tietyn automerkin asiakas jo pitkään ja ostanut samasta liikkeestä useita autoja. Minulla on vakiomyyjä, joka kohtelee minua hienosti ja palvelee joustavasti. Jos olen jotain ekstraa myyjältä pyytänyt, on se myös järjestynyt. Olen ollut tyytyväinen asiakas. Mutta samaisessa liikkeessä, jossa on yhteensä muutamia myyjiä, muut kuin vakiomyyjäni palvelevat minua vaihtelevasti. On suoranaisen kiusallista asioida muiden myyjien kanssa, koska heidän suhtautumisensa on aiemmin mainitsemaani perusmyyjäpalvelua, jossa joustavasta ja arvostavasta suhtautumisesta ei ole tietoakaan. Eivätkö automyyjät osaa lainkaan lukea asiakkaita? Kuinka on mahdollista, että kanta-asiakasta kohdellaan näin?

Olin juuri kantamerkkini koeajotilaisuudessa, johon tiesin mennä lehtikutsun perusteella. Myyjä valitteli myymälässä kiirettä ja esitti toiveen, että ajo kestäisi vain hetken. Tämän lisäksi myyjä ihmetteli, kuinka minulla on käytössä vanha pahvinen ja punainen ajokortti. Tuttu myyjäni on jo pitkään antanut koeajoauton ilman byrokratiaa, mutta kohtaamani ja kiirettä valittava myyjä ei kuitenkaan ollut liian kiireinen tehdäkseen virallisen ajoluvan, jonka tekemiseen kului kolmasosa koeajoajasta. Ajoimme siis 10 minuutin pyräyksen ja koko ajan harmitti, että tuli lähdettyä. Ei kai tässä sentään väkisin halua palvelua saada.

Kuten edellä sanoin, olen saanut automyyjiltä myös erinomaista palvelua. Tämä koskee kuitenkin vain pientä osaa kohtaamistani automyyjistä, joista valtaosa on mielestäni vain kiinnostunut myynnistä eikä asiakkaiden palvelemisesta. En voisi kuvitella, että missään yrityksessä, jossa olen ollut töissä tai joita olen palvellut asiantuntijana, pärjäisi mainitsemallani tyylillä. Automyynnistä tyyli ei vain näytä häviävän.

Automyyjien käytös oli vielä 1970- ja 1980-luvulla vitsi. Luulisi, että sivistys- ja koulutustason noustua automyyjien taso olisi noussut vastaavasti. Olen yllättynyt, että yhä vieläkin osa ja kokemukseni mukaan valtaosa automyyjistä on jokseenkin vastenmielisiä helppoheikkejä. Yllättävän moni heistä näkyy vielä viihtyvän tummassa puvussa, vaikka asiakkaat pukeutuvat aika paljon rennommin. Automyyjien arvostus ei käsitykseni mukaan ole häävi. Kannattaisiko automyyjien ihan jo itsensä vuoksi arvostaa todellisia palkanmaksajia hieman paremmin? Ovatko suomalaiset asiakkaat todellakin niin helppoja, että tuollaisella käytöksellä heille myydään autoja vuonna 2018?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Arkistot

Kiinnostuitko?