Kirjoitin vastikään tällä kanavalla meta-analyysistä, jonka tuloksista nähdään, että vain vajaa 10% ihmisistä osaa arvioida älykkyytensä oikein. Yksinkertaistettuna ihmiset luulevat itsestään liikoja. Ihminen yksinkertaistaa arviotaan itsestään ja ajattelee olevansa ihan hyvä ja osaava tyyppi unohtaen heikkoutensa. Kuvittelee olevansa sosiaalisesti joustava, vaikka jumittaa omissa näkemyksissään. Kuvittelee luottavansa ihmisiin normaalisti, vaikka lukitsee kodista autoon kaikki lukolliset paikat, koska eihän ihmisistä koskaan tiedä. Suhtautuu rasismiin kielteisesti, vaikka vierastaa jo toiselta paikkakunnalta tulleita ihmisiä.
Yksi tarkastelukulma liikojen luulemiseen liittyy ihmisen temperamenttiin eli siis siihen, miten nopeasti ja voimakkaasti ihminen reagoi asioihin. Temperamentin on sanottu olevan biologisesti määräytyvä eli ihminen ei siihen voi näin ollen itse vaikuttaa, vaikka voi vaikuttaa käyttäytymiseensä. Ihminen ei siis ole temperamenttinsa armoilla. Eräs temperamenttiin vaikuttava ulottuvuus on ulospäinsuuntautuneisuus ja sen vastinpari sisäänpäin kääntyneisyys. Stereotyyppisesti ulospäinsuuntautuneet ovat aktiivisia ja usein puheliaita, kun taas introvertit mielletään vetäytyviksi ja hiljaisiksi. Harmikseni kuulen kuitenkin aika usein, kuinka ekstrovertit pitävät introverttejä tylsinä ja johtamiseen sopimattomina, kun taas introvertit pitävät vastinpariaan harkitsemattomina ja itsekeskeisinä, vaikka molemmat arviot ovat vääriä. On ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että temperamentti ei ole yhtä kuin älykkyys ja kyvykkyys, vaikka siihen haluttaisiin viitata.
Toinen keskeinen liikojen luulemisen näkymä tarjoutuu siellä, missä käytetään palautetta tekemisen kehittämisessä. Tätä tapahtuu koulussa, osassa harrastuksia ja työelämässä eli sangen monessa yhteydessä. Jos ihmisellä on realistinen käsitys kyvyistään ja tekemisistään, hän pystyy vastaanottamaan tekemiseensä liittyvää palautetta – kannustusta ja kritiikkiä. Kaikki normaalit ihmiset pystyvät vastaanottamaan kehuja, mutta kovin harva kritiikkiä. Miksi? Siksi, kun ihmisillä on epärealistinen näkemys itsestään. Tiedetään ehkä, että ollaan esimerkiksi kärkkäitä, ikäviä töitä vältteleviä keskitason suoriutujia, mutta suututaan asian noustessa esille. Totuutta ei siis olla haluttu myöntää ja siksi asia suututtaa. Meillä on jopa ”viisaus”, että henkilökohtaisista asioista ei sovi puhua. Takana taitaa olla ajatus, että ihminen suuttuu joutuessaan esittämään perusteluja omille arvoilleen. Että kysyminen tulkitaan jo kritiikiksi. Miksi ihmeessä?
Kolmas esimerkki löytyy kuntataloudesta. Kunnat ovat taloudellisesti tiukoilla ensisijaisesti verotulojen vähenemisen vuoksi. Globaali trendi on, että ihmiset haluavat kasvukeskuksiin. Pikkukaupungeista väki vähenee, koska varteenotettavia työpaikkoja ei nuorille ole. Suomessa on varovasti arvioiden 200 kuntaa, joilla ei ole todellisia edellytyksiä kasvuun. Silti lähestulkoon kaikissa kunnissa käydään taistelua kasvusta. Paikallislehden mukaan pitäisi uskoa oman alueen vahvuuksiin ja kertoa niistä muille – sillä se kasvu osaltaan kuvitellaan tehtävän. On vain tainnut käydä niin, että oman alueen todellisia heikkouksia ei ole aikoinaan haluttu myöntää, vaan on jatkettu vanhalla tyylillä aina vaan. Se kun on ollut paikallisten mieleen. Ja jos siihen ulkopuolinen on esittänyt arvostelua, niin pahat sille. Oman seutukunnan kehnoudet on haluttu vaientaa ja nyt on liian myöhäistä. Kovin monella paikkakunnalla on tehty matalan jalostusasteen töitä eikä asiaan ole tartuttu aikanaan. Kaikki nykyisin tietää, ettei sellainen kalliissa maassa kannata, mutta kehitystyötä ei silti ole ajoissa tehty. Nyt niitetään sitä mitä on kylvetty, mutta kukapa myöntäisi asian omaksi viakseen. Kaupungilla menee huonosti, mutta se ei ole kenenkään vika?
Kaikilla on heikkouksia ja niitä voi kehittää paremmaksi. Vaan jos ongelmaa ei myönnä, ei voi kehittyäkään – tuttua monen alkoholistin kohdalla. Heikkouksiensa kohtaaminen on kivuliasta aluksi, mutta asian kanssa oppii elämään. Sitä myötä omakuva tarkentuu ja ihminen kehittyy ihmisenä. Aika iso palkkio sanoisin.
