Opiskelijoille annetaan runsaasti tietoa. Tiedetään, että oppija voi jatkossa hyödyttää vain pientä osaa saamastaan tiedosta. Suurin osa tiedosta valuu siis hukkaan. Miksi? Siksi, kun oppijat eivät koe saamaansa tietoa niin merkittäväksi, että alkaisivat muuttaa omaa käytöstään saamansa opin pohjalta. Lisäksi ympäröivä yhteiskunta ei tarjoa tarpeeksi mahdollisuuksia uuden tiedon soveltamiseen. Uskaltaisin kornisti sanoa, että koulutuksen hyötysuhde on ollut Suomessa huono. Kuka muistaa saamiansa oppeja historiasta, vieraasta kielestä tai fysiikasta, ellei ole ollut tilaisuudessa hyödyntää oppia elämässään?
Kun jotain ominaisuutta tai kykyä arvostetaan, sen kehittymiselle ja hyödyntämiselle luodaan resurssit. Ihmisen fyysisistä ja henkisistä resursseista huolehditaan, kuten myös ihmisen motivaatioon ja sen ylläpitoon tarvittaessa panostetaan. Ellei näin ole, jätetään tiedon tai taidon kehittyminen huonommalle tolalle, huonoimmillaan jopa ihmisen omalle vastuulle kuluineen päivineen. Koen, että esimerkiksi syöpähoidot ovat Suomessa todella laadukkaita ja syövän saanutta pyritään hoitamaan parhaan tiedon ja käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Asioita ei hoideta välinpitämättömästi, vaan kaikki mahdollinen potilaan tervehtymiseksi tehdään.
Toisin on oppimisen ja kouluttamisen maailmassa. Vanha oppimiskäsitys lähti siitä, että opettaja kertoi ja oppilas kuunteli passiivisesti. Nyt tiedetään, että kukin rakentaa oppinsa aiemman opin päälle ja että oppijan kuuluu olla aktiivinen ja opettajan ohjata taustalla. Jos meinataan saada opista käytöksen muutoksia, täytyy oppijan itse kokea asia niin merkittäväksi, että hän haluaa kehittyä ja muuttaa tekemistään. Tämä tietäen halutaan silti järjestää perinteisiä koulutuksia ja seminaareja, jossa kyllä tietoa jaetaan, mutta ei vain saada osallistujia muuttumaan. Koskaan ei ole liian kiire tehdä asioita vanhalla tyylillä ilman muutosta. On aika käsittämätöntä, että vanhaan oppimistyyliin liittyvää kehitystyötä tehdään edelleen. Miksi oppijoiden käytöksen muuttamiseen ei satsata? Mitä työnantaja hyötyy koulutuksesta, ellei työntekijöiden käytös muutu?
Esimiestyön arvostuksen puute on tosi asia. Se näkyy esimerkiksi siten, että esimiehet on laitettu usein tekemään samoja töitä alaistensa kanssa. Erittäin räikeästi arvostuksen puute näkyy esimiestyön kehittämisessä. Tosi moni johtaja on ollut itse esimieskoulutuksessa ja tietää, että suurin osa opista menee hukkaan. Tämä siis siksi, että koulutus on järjestetty vanhan oppimismallin liittyen mukaan siirtämisellä, joissa oppijat pyritään aktivoimaan ”väkisin” teettämällä harjoitteita ennalta laaditun mallin mukaan. Se, että yksilöiden, saati ryhmien kanssa keskusteltaisiin siitä, mitä he haluaisivat oppia ja millaista oppimista he haluaisivat, ei vain etene. Tämä siksi, ettei kehitystyön tilaaja halua sellaisesta maksaa, osaajia Suomessa kyllä olisi. Tilaajat edellyttävät nopeaa, tiedonsiirtoon painottuvaa kehittymistä, vaikkei sellainen ole ennenkään mitään muuttanut. Eihän röökinpolttokaan lopu pelkällä terveysvalistuksella.
Yritysten parhaimmisto satsaa esimiestyön kehitykseen, mutta kokemukseni mukaan pk-yritykset ostavat esimiestyön kehittämistä vasta sitten, kun piru on merrassa. Kun esimies on selvissä vaikeuksissa ja ilmapiirimittaukset tältä osin punaisella, asiaan tartutaan. Eikä silloinkaan pääsääntöisesti sallita pidempää, esimerkiksi 6 kk kestävää työtä, vaan pistemäistä iskua. Kiire on, vaikka tuloksia ei ole kunnolla saatu aiemmillakaan yrityskerroilla. Jos sairautta hoidettaisiin näin, nousisi hirveä meteli. Esimiestyötä voi kuitenkin em. tyylillä näennäiskehittää, koska laadulla ei ole niin väliä. Jos esimies jotain oppii, niin hyvä, mutta todelliseen muutokseen ei usko kukaan – kun ei aiemminkaan ole muutosta saatu aikaan! Ja hyvinhän tässä on lopulta pärjätty ilman kunnollista esimiestyötäkin.
Edellisestä johtuen on tyypillistä, että esimiestyön ongelmakohtiin liittyviä kehityspäätöksiä on tehty aiemmin, mutta tehtyjä päätöksiä ei ole noudatettu. Moni esimiestyössä näkyvä ongelmakohta on nostettu käsittelyyn esimerkiksi laatujärjestelmässä, mutta asiaa ei vain ole toteutettu. Samaa ongelmaa saatetaan olla ratkaisemassa jo kolmatta kertaa, kun aiemmat kerrat eivät ole johtaneet muutokseen. Kuinka tyhmä ihmisen pitää olla, ettei näe tässä ongelmaa?