Käsitykseni mukaan terveeseen itsetuntoon kuuluu, että ihminen pitää itseään hyvänä. En koe tässä mitään ongelmaa, pikemminkin päinvastoin. Mistä sitten johtuu, että reilu enemmistö ihmisistä närkästyy itseään koskevasta, perustellusta kritiikistä? Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan vain noin 10% ihmisistä arvioi oman älynsä realistisesti. Suurin yksittäinen tekijä tässä on se, etteivät ihmiset ole saaneet riittävästi palautetta toiminnastaan ja kuvittelevat itsestään liikoja. Huomautan, että vaikka itse olen kokenut asian juuri noin, ei toteamus ole keksimäni, vaan mainitusta amerikkalaistutkimuksesta.
Kuinka ihminen voi kehittyä ylipäänsä ilman palautetta? Jos oppilaiden koemenestystä ei kerrottaisi tai ylipäänsä todistuksia ei jaettaisi, kuinka oppilaat pystyisivät suhtautumaan suoriutumiseensa järkevästi? Eivät tietenkään mitenkään ja siksi oppilaiden tekemisiä arvioidaan opettajien toimesta lukuisia kertoja vuodessa. Ihmiset ovat tottuneet koulusuoritusten jatkuvaan arviointiin ja itse asiassa nämä arviot vaikuttavat jatko-opintomahdollisuuksiin merkittävästi. Inhimillisesti lienee niin, että hyvät arviot saaneet ovat iloisia palautteesta, kun taas huonot arviot saaneet ovat pettyneitä ja kenties jopa murheissaan. Kaikesta huolimatta arviot tehdään suoritusten perusteella kaikille – kesti palautteen hyvin tai huonosti. Näin tavataan tehdä myös monissa harrastuksissa, kuten urheilussa ja taiteen parissa.
Kuinka hyvin ihmisen suoriutumista arvioidaan aikuisena? Käsitykseni mukaan lähinnä työpaikan kehityskeskusteluissa ja perheen sisäisissä keskusteluissa – eipä juuri muuten? On toki yhteisöjä, jossa palautetta käytetään hyödyksi juuri niin kuin kuuluu, mutta tämä on ennemmin poikkeus kuin sääntö. Kuinka ihmiset sitten saavat materiaalia kehittyäkseen ihmisenä? Eivät he käytännössä saakaan ja tämän johdosta kovin moni ihminen kehittyy ihmisenä hyvin hitaasti ja osa ei juuri ollenkaan. Tämä näkyy arkielämässä joka paikassa. Ravintolat ja hotellit pyytävät aktiivisesti palautetta asiakaskäynnin jälkeen. Kovin suuria muutoksia ei vain näytä palveluun syntyvän. Soitapa vakuutusyhtiöön ja saat jonottaa ties kuinka kauan asiakaspalveluun pääsemiseksi. Mene autoliikkeeseen ja kohtaa myyjä, joka on kiinnostuneempi kaupasta kuin sinusta. Vieraile keskimääräisessä teollisuusyrityksessä ja huomaa, kuinka kulttuuri on vanhakantainen suorituskulttuuri, jossa vain muutamilla on sananvaltaa. Huomauta naapurille kehnosti käyttäytyvästä koirasta ja huomaa, ettei naapuri jatkossa tervehdi.
Meillä kaikilla on heikkoutemme. Sitenkö tulee hyvä, että annetaan kaikkien toimia tavallaan eikä heikkouksiin puututa? Kukaan meistä ei ilahdu kritiikistä, jota kuitenkin tarvitaan ihmisenä kehittymisen pohjaksi. Kritiikkiä oppii kyllä sietämään ja sitä kautta ihmisen omakuva tarkentuu realistiseksi. Arjessa vaikuttavat toimet hankaloittavat yhteiseloa merkittävästi juuri siksi, kun ihmiset eivät tajua omia virheitään, joita toistavat muiden harmiksi vuodesta toiseen. Ei ole mitenkään harvinaista, että naapureita arvostellaan jostakin asiasta ja sama toisinpäin. Tämän seuraus helposti on, että kumpikin pitää itseään toista parempana, vaikka kyse on jostakin ihan muusta. Arvostelijat näkevät toisen virheet, mutta eivät omiaan. Tähän auttaisi, kun ihmiset saisivat asiallista palautetta vahvuuksistaan ja heikkouksistaan elämänsä varrella.
Kuinka monen esimiehen työtä arvioidaan merkittävässä määrin? Eihän sellaista juuri tapahdu ja tämä on raju puute esimiestyössä. Lähes kaikkea muuta työtä mitataan jotenkin, vaan ei esimiestyötä. Tämä on merkittävä altistaja sille, että esimieheksi pääsee ihmisiä, joita ei kiinnosta johtaminen. Moni esimies on kiinnostunut uralla etenemisestä, paremmasta palkasta tai sitten asiantuntijana vaikuttamisesta, mutta ei johtamisesta. Huonoimmillaan johtajana on henkilö, jonka persoona ja taidot eivät ylipäänsä sovi esimiestyöhön, vaikka kuvitelma omasta hienoudesta on jotain ihan muuta.
Jos ihminen tuijottaa vain vahvuuksiaan, saattaa kusi nousta päähän. Tämän ehkäisyssä erinomainen keino olisi realistinen ja jatkuva palaute suoriutumisesta. Ylpeä suomalainen taitaa pitää itseään joko parempana tai huonompana kuin onkaan.
