Olen setämiesikäinen konsultti ja aloitin työelämässä 1988. On selvää, että it-teknologian mahdollisuudet eivät ole hallussani erityisen hyvin. Läppäri on tutuin työkaverini ja maksan toki laskuni kännykällä, mutta koen meneväni toimistoelämän perustasolla it-asioissa. Itse asiassa olin kuvitellut, että pelimaailma voisi olla sellaista tekemistä, jossa on konsanaan toiminnastani eroavat lainalaisuudet. Tutustuin juuri kirjaan, jossa kerrotaan Overwatch-joukkuepelin pelaamisesta (ei siis pelien tekemisestä). Suomalainen Felix Wahlsberg on pyrkinyt pelin ammattilaiseksi ja ollut pelin 35. parhaaksi rankeeratun pelaajan joukossa. Wahlsberg kertoo, että pelissä pärjäävät parhaiten joukkueet, jotka pelaavat tiiminä hyvin yhteen. Pelaajilla on erilaisia rooleja ja kokonaismenestyksen kannalta on tärkeää, että joku huolehtii pelistrategiasta ja tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat yksittäisen pelaajan kannalta huonolta, mutta ovat välttämätöntä joukkueen menestyksen kannalta.
Tämä kuulosta täsmälleen samalta, kuin kaikessa joukkueiden suorittamisessa. Siellä missä pyritään tavoitteelliseen suoritukseen, astuu strategia ja roolitus keskeiseen rooliin. Olin yllättynyt, että tietokonepelien pelaamisen ohjaaminen muistuttaa logiikaltaan työ- ja harrastuselämän tiimien ohjaamista. Heidänkin tekeminen menee sekoiluksi, jos ei yhdessä sovita tekemisen keinoja ja anneta kullekin henkilölle kokonaisuuden kannalta mielekkäitä tehtäviä. Lisäksi keskeistä on, että jokainen tietää tehtävänsä ja uskoo kokonaisuuden ohjaajaa.
Olisiko matalaotsaista jargonia sanoa, että kaikesta keskeisyydestä huolimatta it-teknologia on kuitenkin apuväline? Ainakin niin kauan, kunnes koneet alkavat ohjelmoida itseään. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee mielekkyyden elämälleen. Siviilissä sitä kutsutaan arvoiksi, työelämässä strategiaksi. Varsinkin kaikessa suorittamisessa muodostetaan tekemisen tarkoitus ja keinot sekä tavoitteet. Muuten lauma alkaa tehdä päällekkäisyyksiä, epäolennaisuuksia ja keskittyä kukin sillä hetkellä kivalta tuntuvaan tehtävään. Eihän siten saa hyviä tuloksia aikaan kuin hullun tuurilla.
Etätyön ennustetaan lisääntyvän Covid 19 -haasteen myötä pysyvästi. Olen kuullut sanottavan, että etätyö vaatii erilaista esimiestyötä ja että vaikeita asioita ei voi etänä käsitellä. Esimiestyön perusteet eivät muutu etätyössä ja ihmiset pystyvät käymään myös vaikeita asioita etänä läpi. Voihan esimerkiksi olla, että etänä käyty vaikea keskustelu on helpompaa kuin paikan päällä. Kyse on aivan samasta tekemisestä kuin ennenkin, vaikka etänä kontakti ihmiseen on erilainen. Näköyhteyden puute sen sijaan vaikeuttaa keskustelua. Viestinnän selkeyteen kannattaa etähommissa kiinnittää huomiota. Eihän nykyaikainen esimies kyttää toimistotyöntekijöitä paikan päälläkään jatkuvasti. Eikä ns. vaikeita asioita keskustella kaikkien kuullen, vaan hakeudutaan rauhaan muilta ihmisiltä. Kaikkea ei silti tarvitse tehdä etänä, mutta paljon kuitenkin voi, mikäli tekniikka ja sen käyttöosaaminen on ajan tasalla.
Johtamisen saralla eteeni tulevan ongelmat johtuvat aivan entiseen malliin ihmisten kehnoudesta perusasioissa. Tekniikan tai hienojen puitteiden ei kannata antaa hämätä, sillä ihminen ei muutu kovin nopeasti. Sivistyksen pintakiilto saattaa kirkastua, mutta tuon ohuen pintakiillon alla on kuitenkin samat tarpeet ja lainalaisuudet, kuten aina ennenkin.
