Kuka tahansa mieltää, että oleellinen on tärkeää ja epäoleellinen ei. Tuskin kukaan tunnustaa tarkoituksellisesti keskittyvänsä epäoleelliseen. Enemminkin voi käydä niin, että ihminen yrittää selittää epäoleellista oleelliseksi tietäen, ettei ihan niin taida olla. Otan muutaman esimerkin oleellisuuden harhasta.
En ole demari, mutta jaksan ihmetellä pääministeriin kohdistuvaa ns. aamiaiskohua. Pääministeri on joutunut johtamaan maata koronan aikana ja suoriutunut vähintäänkin kohtuullisesti. Taitaa olla 24/7 työ. Velkahanaa on avattu aika ronskisti, mutta niin on muuallakin maailmassa. Pääministeri ja hallitus vaikuttavat maamme menestymisen edellytyksiin tavalla, joka ei muille ole mahdollista. Hallitus määrittää esimerkiksi verotusta, opetusta ja sairaanhoitoa koskevat asiat. Mitä ihmeen merkitystä on, jos pääministeri käyttää vajaan tonnin ruokakuluihinsa kuukaudessa? Ei todellakaan yhtään mitään, mutta nykyisin halutaan luoda kohu tyhjästä. Kumpi on keskeistä: pääministerin tuhansien ruokakulut vai miljardien linjaukset hallitustyössä?
Maahanmuutto herättää tunteita ja ymmärrän sen. Julkisuudessa maahanmuuttoa tuetaan tai vastustetaan, jotkut jopa ponnekkaasti. Keskeistä maahanmuutossa on työvoiman saanti ja hädänalaisten auttaminen. Jos ihminen joutuu hengenvaaraan, tuleeko ihmistä silloin auttaa vai ei? Niinpä. Kuinka moni suomalainen on valmis työskentelemään maataloudessa ja siivoojana nykyisin ehdoin? Ei kovin moni. Silti nekin työt on tehtävä, joten tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa. Kiintiöpakolaiset perustuvat kansainväliseen sopimuksiin eikä niitä voi jättää huomiotta. Tämän lisäksi meillä on aloja, kuten aivotyö, joissa tarvitsemme muiden maiden osaamista. Kumpi on keskeistä: kohkata maahanmuuton puolesta tai vastaan vai ottaa esiin mahdollisimman paljon faktaa todellisesta työllistymisestä ja sen tarpeesta sekä päättää toimista siltä pohjalta?
Kumpi on mielestäsi merkittävämpää: lyhyen aikavälin voitot vai pidemmät aikavälin vauraus? Epäilen vahvasti sinun kallistuvan pidemmän aikavälin vaurauden puolelle. Saman aikalogiikan kanssa ihminen joutuu kamppailemaan usein eikä se kaikilta näytä sujuvan ongelmitta. Ihminen haluaa hyviä asioita sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Haluamme nauttia herkuista, mutta olla solakassa kunnossa. Emme halua elämäämme puututtavan, mutta odotamme silti tukea julkiselta taholta monessakin asiassa. Haluamme tehdä oman päämme mukaan, mutta suutumme muiden antamasta kritiikistä, joka perustuu erilaiseen näkemykseen tekemisestä ja olemisesta. Haluamme tehdä asiat kuten ennenkin, mutta emme halua jämähtää paikoilleen. Puolueet puhuvat vaalikauden vastuunkannosta, mutta tuijottavat sokeasti kuukausittaisia kannatusbarometrejä eivätkä uskalla tehdä suosion laskua ennustavia tarpeellisia päätöksiä.
Sosiologit puhuvat kodin primääristä ja työelämän sekundääristä sosiaalistumisesta, joissa mielipiteemme elämän eri asioista pääosin muodostuvat. Tämä tarkoittaa, että olemme samoista asioista eri mieltä. Osa on detalji-ihmisiä, kun taas osa katsoo kokonaisuutta. Taidan kuulua jälkimmäiseen ja näen, että ensin on saatava kokonaisnäkemys ja vasta sitten on yksityiskohtien vuoro. Kukaan ei voi kaikkea osata ja tehdä, joten detaljien kyttääjiltä saattaa lipsahtaa asian perimmäinen tarkoitus ohi. Jos epäoleellista kritisoidaan, uhkaa tekeminen puuroutua jonninjoutavan kiistelyn alle. Ei taida olla kovin oleellista.
