Kilpailullisuus on luonnollinen osa elämää. Sanotaan, että kilpailu jalostaa ja saa ihmisestä enemmän irti. Näin kai on, mutta kohtuus kaikessa ja kuten tiedätte, kilpaileminen voi kehittyä pakonomaiseksi tarpeeksi voittaa. Tällöin voittoon saatetaan pyrkiä jopa keinolla millä hyvänsä. Tällaisia esimerkkejä löytyy ainakin urheilusta ja liike-elämästä dopingin, korruption ja kartelleiden muodossa.
Yhteiskunnassa on paljon tehtäviä, joissa on käsitykseni mukaan jonkinasteinen onnistumispakko. Jos juristi häviää runsaasti juttujaan, lääkäri ei pysty parantamaan potilaitaan, myyjä ei saa kauppoja eikä johtaja yritystään kannattavaksi, ei mainittuja tehtäviä voi hoitaa loputtomasti. Tämän johdosta on ymmärrettävää, että näissä ja monissa muissa tehtävissä menestyvät ihmiset, jotka saavat tuloksia aikaan. Mutta rajansa silläkin.
Kokemukseni mukaan suorittajatyypit eivät ole parhaimmillaan kriittisessä keskustelussa. Tämä arvaukseni mukaan siksi, koska suorittajat ovat kilpailullisia tekijöitä, jotka innostuvat tuloksista ja voittamisesta. Siis juuri siitä, mitä arkielämässä usein tarvitaankin. Mutta suorittaminen voi sekin mennä liian pitkälle. Ihmissuhteissa ja johtamisessa tarvitaan luottamusta, avoimuutta ja toisten kunnioittamista. Jos et luota, vaivut kyynisyyteen, mutta sokea luottamuskaan ei ole hyvästä. On siis osattava luottaa toisiin ihmisiin kohtuudella. Sama koskee kovin montaa asiaa, myös suorittamista sekä kilpailullisuutta.
Työelämässä liiallinen kilpailullisuus alkaa näkyä joustamattomana itsekkyytenä, omien asioiden voimakkaana ajamisena. Tällainen toiminta ei lopulta herätä erityistä ihastusta muissa ihmisissä. Oman asian ajaminen johtaa väistämättä toisten manipuloimiseen, jolloin ihmisten yli aletaan kävellä. On selvää, että asia-argumentit eivät ole pitäviä, mikäli toistuvasti ajaudutaan ratkaisujen junttaamiseen. Tähän syyllistyvät erityisesti poliitikot, jotka eivät nykyisin vaikuta saavan kovinkaan paljon aikaiseksi.
Aiemmin mainittujen tulosten aikaansaaminen manipuloimalla johtaa toimintaan, jossa käytetään arveluttavia ja jokseenkin epäsosiaalisia keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi eli kanssakäymisen dopingia. Tällöin saatetaan mm. pelotella muita arvovallalla, imarrella toisia tai puhua tunteisiin vedoten häivyttäen asia taustalle. On mahdollista, että uhkaillaan, jopa valehdellaan tai ainakin kerrotaan asia kapeasta näkökulmasta totuutena ja mikä tyypillistä, luodaan aikapaineita. Manipulatiivinen henkilö saattaa vedota jatkuvasti kokemukseensa, kääntää keskustelun henkilökohtaisuuksiin kysyen vastapuolen kykenevyyden tai ymmärtävyyden perään ja kieltää toisen näkökulmat milloin milläkin perusteella. Yritä siinä näin käyttäytyvän ihmisen kanssa neuvotella järkevästi.
Koen, ettei suomalainen yrityselämä ole uudistunut tarpeeksi. Törmään jatkuvasti johtamiseen ja myös myyntityöhön, jossa manipulatiivisuus on liiaksi läsnä. Arvelen, että valta on silloin turmellut ihmistä eli muita jyrätään omien etujen kustannuksella. Eihän sellaisella tyylillä hurmata muita, luoda uutta tai synnytetä sisäistä motivaatiota, joita ei käskemällä ylipäänsä voi saada aikaan. Omien etujen liiallinen korostaminen johtaa manipulointiin, jossa toisten kunnioittaminen ja kuunteleminen sekä avoimuus jyrätään harvojen mielipiteiden alle. Silloin kriittisyys alkaa kadota organisaation toiminnasta ja alamäki alkaa. Mitä se vanha sanonta sanoikaan ahneudesta ja sen lopusta?
