Me suomalaiset taidamme olla hieman epäsosiaalista väkeä. Tai ainakin sellaisia, jotka lievästi karsastavat vieraita ihmisiä ja ajatuksia. Emme mielellämme ole esillä emmekä hakeudu luontaisesti kontaktiin vieraiden ihmisten kanssa. On sanottu, että läntisessä Suomessa asuvat ovat hieman itäisessä Suomessa asuvia jähmeämpiä. Tämä tukee kokemuksiani, mutta poikkeukset vahvistavat sääntöä.

Meille on opetettu asiakaspalvelun reippautta ja iloisuutta hieman vaihtelevalla menestyksellä. Olemme ainakin jonkin verran ihailleet jenkkien sosiaalista rohkeutta ja ulospäin suuntautuneisuutta, mutta jenkkien tavat eivät istu meille. Niin ikään meille on korostettu jo kauan ihmisten yksilöllisyyden merkitystä ja ihmisten johtamisen tärkeyttä, mutta ihmisten arvomaailma ja johtaminen ovat muuttuneet sangen vähän. Muodollinen hierarkkisuus on kadonnut, mutta esimiehet johtavat keskimäärin edelleen omalla tyylillään ja johdettavat saavat luvan sopeutua tähän.

Olemme vuosikymmeniä puhuneet muutoksesta, kuten hallitusta yhteiskunnan rakennemuutoksesta, markkinakilpailun kovenemisen aiheuttamasta muutostarpeesta ja nuorten muuttuneista arvoista. Yhteiskuntamme ja tekemisemme ovat toki muuttuneet, mutta ehkä kuitenkin pääsääntöisesti teknologian tuomien uusien toimintatapojen kautta. Ihmisten arvomaailma ei minusta kuitenkaan ole suuresti muuttunut. Suomalainen on edelleen saman sorttinen, tekemiseen keskittynyt jörrikkä, joka vierastaa tuntemattomia ihmisiä ja uusia ajatuksia.

Olen kokenut muutoksen niin, että asemaan katsomatta tavataan toistaa maailman olevan muuttumassa, mutta itse ei oikeasti olla valmiita muuttumaan. Muutos, jonka siis sanotaan olevan välttämätöntä yhteiskunnassamme, on muiden asia. Muutoksen tarve on uskottavaa siihen saakka, kunnes muutos koskettaa aidosti itseämme. Silloin uusien ja vanhojen ajatusten ristiriita kohdataan omassa pääkopassa sekä havaitaan muutoksen vaikeus. Me ihmiset olemme ehkä sittenkin muuttuneet aika vähän. Korostamme tekemistä ajattelun sijaan ja vältämme ristiriitoja aiheuttavien uusien ajatusten viljelemistä. Uskon, että paljolti näistä syistä emme oikein etene ihmisinä. Sama yksiarvoisuus jatkuu, elleivät sitten tekemiseen liittyvät vaateet synnytä pakottavaa tarvetta kehittää itseään.

Yllä mainittu on koko lailla totta ainakin minulle ja lievä epäsosiaalisuutemme on tosiasiallinen lähtökohta toiminnassa suomalaisten kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole poissulkeva tekijä sosiaalisia taitoja vaativissa töissä kehittymiselle, epäsosiaalisuuden huomiotta jättäminen sen sijaan usein torppaa kehittymisen. Jos ihminen on jäykkä ja jokseenkin tosikkomainen ihmiskontakteissa, on tällaista ihmistä turha neuvoa hymyilemään ja olemaan iloinen muiden ihmisten edessä. Ihmisen on saatava kehittyä omien ajatustensa kautta ja lieneekö niin, että jäykkäkin ihminen notkistuu saatuaan kokemusta ja asianmukaista ohjausta. Sosiaalinen taitavuutemme ei ole kehittynyt sillä, että olemme tuoneet ihmisille tietoa taitavasta sosiaalisesta käyttäytymisestä tai että olemme nähneet meitä sosiaalisesti rohkeampien ihmisten toimintaa. Sosiaalisten taitojen kehitys lähtee yksilön arvomaailmasta eikä sitä voi muuttaa mekaanisesti.

Arvomaailman muuttuminen on henkilökohtainen asia, joka vaatii yksilötason kehittymistä. Arvomaailmaan liittyviä asioita voidaan keskustella ryhmässä, mutta varsinainen hyöty syntyy yksilön henkilökohtaisesta ohjaamisesta.  Periaatteessa tällaiset ovat kaikkien ulottuvilla olevia asioita, ei mitään erityisponnistuksia tai – koulutusta vaativia tekijöitä.

Johtajiksi valikoituu pääsääntöisesti kyvykästä väkeä, jotka ovat usein suomalaisella tavalla sosiaalisesti jäykkiä. Meillä kaikilla on kokemuksia tilanteista, joissa on aluksi nihkeä tunnelma ja joka muuttuu kuitenkin vapautumisen jälkeen mukavammaksi ja rennommaksi. Kyse on sosiaalisen kynnyksen häviämisestä, jonka jälkeen suomalainenkin vilkastuu ihmisjoukossa. Suomalaisen johtamisen kehittymisen yksi merkittävä kulmakivi on kanssakäymisen avaaminen ja arvojen kehittäminen kunkin omista lähtökohdista. Tätä kautta lievästi epäsosiaaliset suomalaiset pystyvät laaja-alaisempaan keskusteluun ihmisten kanssa ja parantavat johtamistaitojaan olemalla oma itsensä. Muilta lainatut tavat eivät näytä sopivan meille, joten kehitytään suomalaisesta maailmasta käsin.

1. Millainen olet mielestäsi sosiaalisesti?
   1. sen päivänen jörrikkä
   2. vetäydyn mielelläni ja koen lievää ahdistusta ihmisten huomion keskellä
   3. piilotan oikeat ajatukseni teennäisen naurun taakse ja esitän kansainväliset mitat täyttävää charmööriä
   4. hieman epäsosiaalinen oikeasti, mutta jotenkin niistä pahimmista peloista on kokemuksen myötä päässyt. Kun on vaan oma itsensä, niin kyllä sitä pärjää. Varovainen tulee oltua, etenkin tuntemattomien ihmisten seurassa

2. Miten suhtaudut uusiin ihmisiin
   1. yritän vältellä kohtaamisia. Puolitutun(tuntenut < 50 v.) kohdatessani keksin muka tutkiskella taskujani tai laukkuani, jotta vältyn tervehtimästä. Mitä sitä ottamaan tervehtimisen riskiä, kun sen voi noin näppärästi välttää. Tiedän sisimmässäni olevani sosiaalinen torvelo, mutten halua kuitenkaan myöntää sitä
   2. meilläpäin ei tuntemattomista ihmisistä ole pidetty. Yritän kertoa ilmein ja elein, että ”elä kuule mulle ala”. Toisin sanoen olen omasta mielestäni suhteellisen sosiaalinen enkä missään tapauksessa juntti
   3. esitän sovinnollisuuden ja sosiaalisen taitavuuden nimissä iloista ja joustavaa, mutta haukun lähtökohtaisesti kaikki ihmiset takanapäin. Tämä on mielestäni sosiaalisesti hyvinkin taitavaa, sillä voin samalla haukkua kaikki ja tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa
   4. ainahan uusiin ihmisiin tulee suhtauduttua hieman varauksella. Tulee oltua normaalia pidättyvämpi eikä aina uskaltaudu olemaan oma itsensä. Mutta ihmisiähän tässä kaikki ollaan ja kun maailmassa on yli kuusi miljardia vierasta ihmistä, niin kyllä heidän kanssa on yritettävä toimeen tulla

3. Mitä ajattelet toisten ihmisten eriävistä mielipiteistä?
   1. voi perhana, nyt se myrkyn lykkäs. Eihän siitä mitään tule, kun saattaa joutua väittelyyn ja vastakkain. Sitä on yritettävä välttää viimeiseen saakka. Jos vaikka riita tulee ja tiedä sitten, mitä siitä seuraa. On vaan yritettävä päästä tilanteesta ehjin nahoin ilman konfliktia
   2. jos eriävissä mielipiteissä olisi järkeä, niin voisihan muitakin kuunnella. Mutta kun hokevat vaan omia juttujaan eivätkä ymmärrä tosiasioita. Ole siinä sitten sellaisten munapäitten kanssa fiksusti. Paukautan usein oman selkeän mielipiteeni, sillä sehän se on vastuullista sosiaalisuutta, että on rehellinen. Kun ne muut vaan tämän tajuaisivat…
   3. ei ole minulle mikään ongelma. Olen oppinut, että Suomessa tavataan puhua vaikka mistä muuttamatta tekemistä tippaakaan. Eriäviä mielipiteitä on helppo sietää, sillä nyökkäilen vain hyväksyvästi, mutta annan oikeasti pitkät erilaisille näkemyksille. Maailma jatkaa menoaan samalla tavalla kuin ennenkin
   4. toisenlaisten näkemysten kuunteleminen on helppoa, mutta hyväksyminen vaikeaa. Mutta sivistykseen kuuluu erilaisten näkemysten kuunteleminen, siten kai voi oppia uuttakin. Yritän suhtautua myönteisesti muiden näkemyksiin, mutta omia kantojani muutan vain harkiten

4. Millaisissa tilanteissa olet omimmillasi?
   1. yksin tai vanhan kaverin seurassa. Kerran alkoi tuntua hyvältä eräissä juhlissa, mutta sitten se meni pian ohi
   2. siellä missä voi määräillä muita. En ole koskaan ymmärtänyt yksin nyhrääjiä. Joukossahan se voima on, kunhan sen vain valjastaa käyttönsä. Jos on yksin, ei voi ketään voittaakaan
   3. kaikissa tilanteissa. Tilanteet vaihtelevat elämässä ja tähän on sopeuduttava. Olen kiistatta hyvä nuoleskelemaan silmäätekevien takalistoja, siis kaikissa tilanteissa. Tämä on joskus raskasta, mutta sen kestää, kun tietää voivansa aikanaan kostaa sosiaaliset kärsimykset nuoremmille
   4. viihdyn kyllä yksinkin, mutta tutussa hyvässä porukassa on hauskempaa. Uusia ihmisiä on alkunihkeydestä huolimatta kiva välillä tavata, sillä tunnelma laukeaa usein ja sitten helpottaa. Uudet kontaktit ovat myös virkistäviä, kunhan niitä ei ole liikaa

5. Millainen olet ihmisenä?
   1. tavis ja jokseenkin arka. Yritän hoitaa omat hommani, jotta ei tule sanomista. Menen mielelläni tuttuja latuja pitkin. Vaivaudun uusista asioista. Olen kyllä luotettava ja myös joukkuepelaaja, kunhan vain joukkue ja minä tulemme tutuiksi
   2. olen suoraviivaisen rehellinen, josta kriitikot käyttäisivät nimeä itserakas paskiainen. Suhteellisen härski kaveri, joka haluaa aina ottaa itse ensin. Ihminen on laumaeläin ja laumassa on aina hierarkia. Jonkun on siis oltava hierarkian huipulla ja vain vahvimmat siihen pystyvät. Ei millään pahalla, mutta olen yksi vahvoista, joille laumanjohtajuus on kuin toinen luonto
   3. dynaamisen taitava ja ovela. Tai niin ainakin itse haluaisin itseni nähdä. Paha kyllä muut eivät tunnu jakavan näkemystä kanssani. Kun itse pidän itseäni taitavana, muut pitävät minua selkärangattomana. Kun taas itse näen olevani empaattinen, kutsuvat muut sitä haureudeksi. Kun olen joustava, sanovat muut moraalittomaksi. Mitä tämä tällainen pelleily ja nimittely on, kun ihmisen sisintä vääristellään tuolla tavalla…
   4. tavallinen tampio, joka kai on parhaimmillaan oikein hyvä tyyppi. Parasta minussa on, että olen oma itseni ja tulen touhuun myös muiden kanssa. Osaan olla myös omapäinen ja tiukka, mutta en ole mikään yksisilmäinen tupajumi. Joskus tulee täräytettyä suorat sanat, mutta olenpa taipunut pyytämään sanomisiani anteeksikin, en tosin kovin usein. Tässä sitä keikutaan kuin muutkin lajitoverit

6. Mitkä ovat sosiaaliset heikkoutesi?
   1. kovin vaikea kysymys, en nyt oikein tiedä. Kai sitä rohkeampikin voisi olla, mutta ei ehkä kuitenkaan. Täytyykö tähän osata vastata juuri nyt? Mitä muut ovat tähän vastanneet?
   2. sosiaaliset heikkou…..TÄ? Onko tämä taas niitä sosiaalitanttojen kyselylomakkeita, joista ei ota Erkkikään selvää? On sitä ihmisillä aikaa, kun tällaisia kyselevät. Ei hemmetti, sanon suoraan. Meillä oli hetki sitten Euroopan laajuinen lama ja yhdet viisaat kyselevät tällaista roskaa. Alkakaa painaa töitä, niin ei tarvitse kuluttaa aikaa jonninjoutavuuksiin
   3. tämä on mielenkiintoinen kysymys. Sosiaaliset heikkoudet, joita meillä kaikilla eittämättä on, on vain osa ihmisen kokonaista naturaliteettia. Toisaalta kysymys on helppo ja yksinkertainen, mutta toisaalta vaikea ja moniulotteinen. Esimerkiksi periksiantamattomuus voi olla sekä vahvuus että heikkous ja minulla on siis näitä molempia. Mikä olikaan kysymys?
   4. jaa mulla vai? No ihmisten kanssa voisi jutella enemmänkin. Tulee jurotettua omissa oloissa omien näkemystensä kanssa. Kyllä tässä olisi syytä avautua hieman enemmän ja erityisesti kuunnella muiden mielipiteitä. Eihän tekeminen maailmasta lopu, voisi välillä keskittyä enemmän ihmisten kanssa touhuamiseen.

7. Kun joudut esiintymään ihmisten edessä, niin
   1. menet sekaisin jännityksestä ja saatat alkaa piereskellä
   2. otat tilanteen näppeihin saman tien ja lataat omat käsitykset faktoina kuulijoille
   3. yrität olla kuin kala vedessä ja esität luontevaa – joskus toimii, joskus ei
   4. jännität yleensä aina, mutta annat palaa vain. Kokemus on tuonut uskoa ja varmuuttakin. Laumaeläin kuitenkin helposti hakee muiden hyväksyntää

8. Mikä seuraavista ei mielestäsi kuulu joukkoon
   1. suomalainen on joustava ja hyväksyy helposti erilaisuutta
   2. maalla asuu aidompia ihmisiä kuin kaupungissa
   3. miehet tapaavat piilottaa suorittamiseen henkistä keskenkasvuisuuttaan
   4. maamme kuntapoliitikot toimivat rakentavan dynaamisesti eivätkä sorru nurkkakuntaiseen valtapeliin

9. Mitkä seuraavista väittämistä ovat mielestäsi totta
   1. kädelliset ovat menestyneet erityisesti yhteistyökykynsä ansiosta evoluutiossa
   2. suomalaiset naiset ovat pääsääntöisesti kauniita
   3. suomalaiset ovat muihin eurooppalaisiin verrattuina hiljaisia eivätkä ole parhaimmillaan kriittisessä keskustelussa
   4. yksiarvoiset ihmiset ovat hieman kapeakatseisia ja heidän on vaikeampi hyväksyä erilaisuutta kuin laaja-alaisten ihmisten

Vastausten tulkintaa:

Eniten vaihtoehtoja1: voivoi tätä sosiaalista pelkoa ja yksiarvoisuutta. Olisiko jo aika jättää äitee ja isukki taakse sekä miettiä ihan itse, mikä maailmassa on tärkeää ja mikä ei. Eihän ihmiskunta elä enää puussakaan, joten pieni arvomaailman päivitys ei liene epäkunnioittavaa perinteitä kohtaan. Lue piruuttaan muutakin, kuin Päätalon Iijoki-sarjaa ja urheilutuloksia. Kun seuraavan kerran kohtaat vieraan ihmisen, niin mieti edes jälkeenpäin, että samanlainen lajikumppanihan hän oli kuin itsekin. Saatat näin menetellen oppia hyväksymään muiden mielipiteitä ennen kuoppajuhliasi ja havaita, etteivät ne uudet ihmiset elämääsi raiteilta vie. Tulee vaan elämä helpommaksi, kun ei tarvitse kaikkia epäillä ja arvostella.

Eniten vaihtoehtoja 2: tässä sitä on nokkamiestä joka ikiseen tarpeeseen. Älä suotta satsaa sosiaalisten taitojen opetteluun, sillä se olisi silkkaa ajanhukkaa. Tuollaisesta touhuajasta näkee jo nurkan takaa, ettei sosiaalista toimintaa säätelevä aivojen osa ole aktiivisesta käytöstä kuormittunut. Sielunelämäsi on lainattu karkeakarvaiselta saksanseisojalta ja tämä on syytä hyväksyä. Anna sinä palaa vaan, niin me muut pidetään hevosta. Sinulle sopivaa tekemistä on kaikki sellainen, jossa touhuat yksin. Ikävä kyllä tämä taas ei sovi sinulle, joten päädyt neuvoista huolimatta pilaamaan muiden ihmisten päivää keskelle ryhmää. Koet olevasi osaaja ja muiden neuvontainnokkuutesi ansiosta olet selvää konsulttiainesta. Suositeltavaa olisi, ettet anna ainakaan maksaville asiakkaille neuvoja, joista ei voi kieltäytyä. Sinulle sopivia tehtäviä ovat mm. mafioso, jääkiekkovalmentaja ja keskitysleirin päällikkö.

Eniten vaihtoehtoja 3: olet näennäismodernin arvomaailman kasvatti ja nykytyyliin aito epäaito. Juuresi ovat perisuomalaisessa junttimaastossa, mutta haluat peittää tämän. Tästä syystä olet opetellut anglosaksien käytöstapoja, joita yrität liimata perisuomalaisen kasvatin päälle. Eihän se sellainen toimi ja pääsisitkin parempiin tuloksiin, kun ottaisit sivistyneempien kansojen tavoista suomalaisuuteen sopivammat käytännöt ja kehittäisit niitä.  Jos yrittää olla joku muu kuin on, ei se oikea minä kehity. Kaikki näyttää menevän hyvin, mutta pinnan alla on toinen tilanne. Hyväksy hyvä ihminen itsesi, sillä eihän muutkaan sen kummempia ole. Sinulla on vain hyväksynnän tarve hieman ylikorostunut. Kuulut eliittituotteita myyvien henkilöiden unelma-asiakkaisiin.

Eniten vaihtoehtoja 4: no niin, normaali suomalainen eli siis sosiaalisesti hieman jörrikkä tyyppi. Olet sen verran vahva persoona, että ymmärrät hyväksyä suomalaisen metsäläisyyden ja sen vahvuudet. Mutta väliäkö hällä, heikkouksia on kaikilla kansoilla, joten mitä tässä juuriaan häpeämään. Vaikka sielussasi olet ihan hyvä tyyppi, olet ihmissuhteissasi kuitenkin pidättyvä, etkä uskaltaudu useinkaan avaamaan sosiaalista kanssakäymistä, vaan odotat muiden tekevän sen. Koska sinäkin olet kasvanut tekemisen kulttuurissa, olisi hyväksi pysähtyä ja miettiä välillä, mihin ihmispolon kannattaa aikaansa käyttää. Eikä pahitteeksi ole kaivella sielustaan niitä syvimpiä arvoja ja vähän pöllyyttää omia ajatuksiaan. Näin sitä saattaisi päästä rukkaamaan omia arvojaan hieman sosiaalisempaan suuntaan. Tämän päälle kontaktit ihmisten kanssa paranevat kuin itsestään.

Strategista johtamista ei mielestäni oteta tosissaan, vaan keskimäärin tyydytään toimimaan tyypillisellä toimialamallilla. Olemme tosiasiassa kovin monella alalla tilanteessa, jossa kilpailijat ja erityisesti heidän tarjontansa muistuttavat toisiaan. Se, että toimialan sisällä yrityksiä houkuteltaisiin strategiatyöhön nopealla aikataululla, ei tunnu minusta kovin realistiselta. Kun kerran strategista kilpailuetua ei ole eikä sitä olla oikeasti kiinnostuneita löytämään, jää jäljelle operatiivisen toiminnan kyvykkyys. Siinä on kyse yksilöiden kyvykkyydestä, joukkueena toimimisen taidoista ja tehokkuudesta. Nämä ovat ne asiat, joilla yritys voi yrittää menestyä.

Jos yritämme lisätä operatiivista kyvykkyyttä, tarkoitamme ilmeisesti ihmisten toimintaa, koneiden hyötykäyttöä ja sitä kautta työn tekemisen sujuvuutta.  Lisäksi yksi tärkeä tekijä on kustannustehokkuus. Tämän kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, sillä kustannustehokkuudella melskaaminen johtaa helposti korostuneeseen kulujen karsintaan, jota voidaan jatkaa aina vain ja tämä johtaa näivettymiseen.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta koneiden hyödyntäminen ja prosessien virtaviivaistaminen tarvitsevat ihmisen osaamista eikä koneinvestoinnit tai prosessien kehittäminen ole mikään uusi asia. Työn sujuvuus on sinänsä erittäin tärkeä asia operatiivisessa kyvykkyydessä, mutta koneet ovat hyödyllisiä vasta, kun ihminen osaa käyttää koneita oikein. Ihminen on se heikko kohta. Prosesseja voidaan piirtää sujuviksi ja osin automatisoiduiksikin, mutta käytäntöön tarvitaan aina ihminen. Operatiivinen toiminta ei voi olla kyvykästä ilman valistunutta ihmisten toimintaa.

Yksilön kyvykkyyksiin työssä luen mm. seuraavaa:

• ymmärtää yrityksensä ja oman työnsä tarkoituksen
• osaa oman työnsä (tiedot ja taidot)ja on myös valmis työssään kehittymään
• yksilöllä on mielekkäät resurssit työnsä tekemiseen ja hänen suoriutumista tuetaan
• suhtautuu pääsääntöisesti positiivisesti työhönsä ja kykenee hyvää työsuoritukseen
• omaa kohtuulliset sosiaaliset taidot
• kohtuullinen muutoskyky

Joukkueena toimimisen taitoihin kuuluu mielestäni mm. seuraavaa:

• jokainen tietää joukkueen tarkoituksen ja sen, mihin joukkue pyrkii
• jokainen tietää oman roolinsa ja sen, miten roolissa on toimittava joukkueen menestymiseksi
• joukkue pystyy keskustelemaan heikkouksistaan ja kehittämään niitä
• joukkue osaa antaa rakentavaa kritiikkiä kenelle tahansa yksilölle ja tämä hyödynnetään kehitystyössä
• joukkue kantaa huolta yhteishengestään ja osin myös yksilöistään
• joukkue ymmärtää ympärillä olevan maailman muuttuvan ja suhteuttaa toimintaansa muutostarpeiden pohjalta

Työn tehokkuuteen listaisin ainakin seuraavia asioita:

• työn ja sen vaiheiden asianmukainen suunnittelu ja resursointi
• tehokasta tekemistä tukevien koneiden ja laitteiden käyttö
• yksilöiden tarpeellinen kouluttaminen

Ihmisten saaminen toimimaan kyvykkäästi ja tehokkaasti edellyttää johtamista.  Ihmisten yksioikoinen patistaminen ja rahapalkkioilla houkuttelu on vain osatehokkuuden hakemista. Jokainen voi lukea em. listasta, kuinka merkittävä osa operatiivisesta tehokkuudesta on ihmisen toiminnan ja sen ohjaamisen tulosta.

Suomalaisten yritysjohtajien ja erityisesti yritysten hallitusten tulisi miettiä toimintansa logiikkaa ja jäsentää tuloksekkaan toiminnan elementit. Tätä kautta ymmärrys ihmisten ja heidän johtamisen merkityksestä saisi ansaitsemansa huomion ja yrityksen toimisivat toimintalogiikkansa mukaan järkevästi. Katse on käännettävä ihmisiin tehokkuuden ja kilpailukyvyn nimissä.

Suomalainen ei oikein ole asiakaspalvelijaluonne. Asiakaspalvelumme on usein mekaanista ja tehtäväkeskeistä. Jos asiakas tarvitsee ravintolassa ruokaa, annetaan asiakkaalle ruokalista ja kysytään hetken perästä tilausta. Jos asiakas tarvitsee vaatteita tai urheiluvälineitä, tehdään asiakkaalle kaupassa muutama tarkentava kysymys, ehdotetaan jotain tuotetta ja käydään odottamaan asiakkaan päätöstä. Jos asiakkaalla on tarve oppia uusia asioita, tarjotaan asiakkaalle standardikurssia, jossa on silmänlumeeksi asiakaskohtaista räätälöintiä. Olemme laiskoja välittämään asiakkaan tarpeesta ja teemme usein rutinoidusti töitä oman itsemme ja työnantajan eteen. Tämä tietysti näkyy normijärkiselle asiakkaalle ja asiakaspalvelijan työn teho alkaa laskea. Potentiaalinen ostaja-asiakas ei tunne voivansa luottaa asiakaspalvelijaan, sillä ostajalla on tiedossa, että asiakaspalvelija ei oikeasti ole asiakkaasta kiinnostunut. Esimerkiksi (puhelin)myyjän ottaessa yhteyttä puhelimella kovin moni suomalainen haluaa päästä myyjästä nopeasti eroon. Miksi? Siksi, ettei ostajaa kiinnosta olla myyjän lisämyynnin kohde. Jos myyjä olisi aidosti kiinnostunut asiakkaasta, olisi asiakaskin nykyistä huomattavasti enemmän kiinnostunut myyjästä. Ei ihme, että nettimyynti valtaa alaa. Netissä ei tarvitse kommunikoida omaan napaan tuijottavan myyjän kanssa.

Jos olette joskus tulleet erinomaisesti palvelluksi, muistatte tämän ja olette erittäin todennäköisesti kääntyneet kyseisen palvelijan puoleen toistekin. Olette siis itse halunneet luoda kanta-asiakassuhteen hyvään kokemukseenne perustuen. Normi-ihminen pitää hyvästä kohtelusta ja tämä edesauttaa kaupan tekoa. Ikivanha tieto, mutta eipä asia ole erityisen hyvin perille mennyt.

Sama ongelma taitaa vaivata johtamistyötäkin. Johtaminen on sitä, että saa ihmiset toimimaan halutulla tavalla. Kaikki muu on johtamista tukevaa, sinänsä tarpeellista johtamiseen liittyvää työtä, kuten esimerkiksi ns. asiajohtaminen. Jos kerran johtaminen on sitä, että ihmiset yritetään saada toimimaan johtajien tekemän suunnitelman mukaisesti, eikö johtamiseenkin tulisi orientoitua vastapuolen kautta? Uskon vakaasti, ettei keskimääräinen työntekijä motivoidu siitä, että hänen esimiehensä korostaa itseään ja omaa valtaansa. Sen sijaan keskimääräinen työntekijä saattaisi kovin usein motivoitua siitä, että esimies asettuisi hetkeksi johdettavansa asemaan ja johtaisi johdettavan kautta. Periaatteessa siis aivan samalla tavalla, kuin viisas myynnin suunnittelijakin tunnistaa asiakkaan tilanteen ja muodostaa tarjontansa tätä kautta, tulisi myös johtajien tunnistaa johdettaviensa maailma ja keskustella työn tekemisestä niiden reunaehtojen ja ajatusten kautta, joita kyseisillä johdettavilla on. Näinhän nytkin osa johtajista menettelee, mutta valtaosa ei.

Vaikuttajan itsekeskeisyys ei ole valttia ihmisiin vaikuttamisessa, mutta itsekkyyttä ja ahneutta on silti vaikuttamismaailmamme pullollaan. Ja tämän päälle valitamme, kun kauppa ei käy tai kannattavuuden kanssa on taistelemista. Jos ihminen kokee, että hänelle tuotetaan uskottavasti hyötyä, kiinnostuu ihminen tästä. Nykyaikana keskimääräiselle ihmiselle tuputetaan näennäishyötyjä sellaisella volyymilla, että ihmistä on vaikea saada uskomaan toisen tarinaa. Mutta mikäli pystyt oikeasti tuottamaan ihmiselle hyötyä, saat ihmisen ennen pitkää puolellesi. Tämä vaatii kuitenkin erinomaisen paljon erityisesti seuraavia asioita: Halua selvittää asiakkaan todellinen tarve, halua ymmärtää vastapuolen olevan todellinen menestymisen mahdollistaja ja kykyä tuottaa asiakkaalle/ vastapuolelle ratkaisuja.

Olen nähnyt ärjyjen esimiesten toimivan asiakkaiden kanssa fiksusti. Tästä olen päätellyt, että ärjytkin esimiehet tietävät, kuinka ihmistä kohdellaan asianmukaisesti, mutta he eivät vain katso johtamisessaan tätä tarpeelliseksi. Erityisesti liiketoiminnassa menestymiseen tarvitaan muita ihmisiä ja muiden rahoja. On osattava houkutella ihmiset puolelleen, jotta nämä motivoituisivat kunnollisiin vastapalveluksiin, kuten esimerkiksi ostamaan. Asiakastyössä ja johtamisessa fokus on siirrettävä itsestä kohteena oleviin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa. Kyse on siis mitä suurimmassa määriin asenteesta. Tämä ei ole mitään arvohöttöä, vaan kovaa asiaa. Monet tietävät ainakin periaatteessa oikean toimintatavan, mutta eivät viitsi toimia niin. Ja tämä koskee kaikkia tasoja herrasta narriin. Jos ei omaa motivaatiota ole, eivät menetelmät ja niiden käyttöohjeetkaan auta. Tarvitaan syvällisempää halua ja ymmärrystä tekemisen tarkoituksesta.

Politiikka on ainakin minulle yhteisten asioiden hoitamista. Tämä yhdistettynä demokratiaan tarkoittaa sitä, että enemmistön edun mukaan mennään. Jos ns. normaalissa yhteisössä, kuten kaveriporukassa, perheessä tai työporukassa sovitaan yhdessä jotain, tähän tyytyvät nekin, jotka vähemmistönä olivat eri mieltä. Politiikassa näyttää olevan niin, että vähemmistöön jääneet yrittävät kaikin keinoin vastustaa enemmistön tekemistä. Kenen demokratiaa tällä tavalla ajetaan? Normielämässä ei saada kummoisia aikaan saati tehoa tekemiseen, jos osa porukasta yrittää aktiivisesti kampittaa yhdessä sovittua tekemistä. Politiikassa opposition vastustaminen on kuulemma juuri oikein ja tae demokratian toteutumiselle. Ei meinaa ymmärtää.

Olen markkinatalouden kannattaja. Yhteiskunnassa käytettävä raha tulee yrityksiltä ja yrittämisestä. En kuitenkaan usko satuihin, joten näen markkinataloudessakin heikkouksia. Vapaa kilpailu on useimmiten hyödyksi yhteisölle, mutta jos se pitäisi täysin paikkaansa, olisiko USA erityisen protektionistinen vapaan kaupan kriitikko?  Ja miksi suuret yritykset jäävät tämän tästä kiinni kartelleista, jos vapaa kilpailu olisi kaikille hyväksi? Ihmiset tarvitsevat jonkinlaista kontrollia, muuten heillä näyttää olevan taipumus muokata sääntöjä omaksi edukseen. Vai uskotteko vapaaehtoiseen verojenmaksuun tai tuotevastuutakuisiin ilman lainsäädäntöä? Kantaisivatko rakennusfirmat vastuuta tekemisistään ihan vaan asiakkaiden edun vuoksi? Ja jos kaikilla ovat asiat hyvin, miksi Suomessa, kenties maailman turvallisimmassa maassa, poliisiylijohtaja on huolissaan yhteiskuntarauhan rikkoutumisesta?

Vapaan länsimaan ihmiset haluavat avoimuutta ja läpinäkyvyyttä toimintaan. Kuulun poliittisen toiminnan kriitikoihin. Säälin kuitenkin poliitikkoja, joita toisinaan lyödään kuin vierasta sikaa. Koen, että avoimuutemme sopii parhaiten toisia koskevaksi avoimuudeksi ilman itsensä altistamista avoimuudelle. Maassamme palaa ihan hemmetisti työtehoa siihen, ettemme saa käytyä asiallisen avoimesti läpi ihmisten tekemisten heikkouksia. Jätämme ne yllättävän usein sanomatta ja tyydymme nykytilaan eli pienempään riesaan. Julkisuuden henkilöiden kanssa näemmä sopii mennä henkilökohtaisuuksiinkin ja julkimoita voi riepotella yliavoimesti. Jos antaa perusteltua kovaa kritiikkiä, niin oikein hyvä. Mutta vallan ja vastuun suhteessa kritiikkiä tulee ottaa myös vastaan. Eikö se ole koko lailla avoimuuden vastakohta, että vain joillakin on oikeus kritiikkiin?

Elän illuusiossa, että me suomalaiset olemme sangen välitöntä ja epähierarkista kansaa ainakin kansainvälisesti verrattuna. En pysty esittämään paljonkaan perusteita väitteelleni, mutta tässä kuitenkin joitain ajatuksiani aiheesta: Emme ole samalla tavalla ylpeitä kuin ranskalaiset, emme ole samalla tavalla muodollisia kuin saksalaiset, emme elä samanlaisessa perinnehierarkiakulttuurissa kuin englantilaiset eikä yhteiskuntamme palvo henkilöitä samalla tavalla kuin itämaisissa kulttuureissa lienee tapana. Olemme siis välittömiä ja leppoisia? Taidamme kaikki tietää, ettemme ole leppoisia, vaikka välittömiä ehkä kuitenkin.

Mieleeni on jäänyt jostain käsitys, että sivistykseen kuuluu kiivaskin mielipiteiden vaihto, kunhan mielipiteiden takana on mielekkäitä ja uskottavia perusteita. Se, että asioista keskustellaan, mahdollistaa eri näkökulmien esille tuomisen ja sitä kautta itse kunkin pohdinta saa uusia aineksia. Tätä myötä ajatus jalostuu ja voinee kai sanoa, että sivistyminen mahdollistuu. Tämänhän luulisi olevan helppoa Suomessa, koska olemme epähierarkisia ja ihmisinä suhteellisen tasa-arvoisia. Mielestäni näin ei ole. Maassamme elää kulttuuri, jossa ei suosita valtavirrasta eriäviä mielipiteitä. Siis poikkeuksellisen vapaamielinen ja mutkaton kansa ei osaakaan käydä vapaata keskustelua. Miksi ihmeessä?

Kun kehut esimerkiksi esimiehesi tekemisiä, naapurin rouvan pukeutumista tai tutun mielipidettä, niin ei mitään ongelmaa. Mutta kokeilepa kritiikkiä vastaavissa tilanteissa, niin johan pomppaa. Moittimalla jonkun pukeutumista tai mielipidettä saat melkoisen varmasti vastaasi negatiivisuutta. Toisin sanoen meillä saa kyllä kehua ihmisiä, mutta menehän samoja ihmisiä arvostelemaan, niin saat huomata ettei se käy. Ellet usko, niin sano tilaisuuden tullen jollekulle työkaverille hänen ansaitsemaansa kritiikkiä. Mitenköhän työkaveri ja ympäristö mahtavat reagoida?

Voisiko olla niin, että emme osaa kohdata kritiikkiä, koska emme osaa suhtautua erilaisiin näkemyksiin ilman henkilökohtaistamista. Olemme vähättelevinämme itseämme, mutta emme oikeasti siedä vastaansanomista, koska koemme kritiikin uhkana itsellemme. Emme halua kohdata huonoja puoliamme ja koemme kritiikin hyökkäyksenä itseämme vastaan. Ja hyökkäykseen täytyy vähintään puolustautua, jolloin keskustelu tai ajatustenvaihto muuttuu tuota pikaa taisteluksi. Näin voi käydä siitäkin huolimatta, että kriittisissä sanoissa olisi vinha perä.

Jos näin on, epäilen, että ehkäisemme sosiaalisen taitamattomuuden vuoksi kehitystä ja torppaamme mahdollisuuksiamme päästä eteenpäin. Kenenkään henkilökohtaisuuksia ei tule suoraan kritisoida, mutta normielämän tekemisten kriittinen tarkastelu on oikeassa paikassa hyödyksi kaikille. Jokainen tietää, että kymmenien vuosien varrelle sattuu kaikille ihmisille runsaasti virheitä. Tämä myös myönnetään, mutta silti se ei käy, että joku toinen asian toteaa. Tällainen käytöstyyli näkyy tietysti kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Emme oikein osaa keskustella ja käydä asioita läpi. Jurotamme omissa mielipiteissämme ja saatamme esimerkiksi ajatella, että enpä viitsi olla kritiikkiä antaneen ihmisen kanssa tekemisissä. Normikriittisyys muuttuu melko helposti mittelyksi. Tämän vuoksi käymme jos minkälaista rajarallia ja muuta riitaa asioista, jotka voitaisiin sopia helpostikin keskustellen. Vaan kun tuo toinen meni sanomaan niin ilkeästi, niin sovi nyt tuollaisen kanssa. Mokomakin kukko, jolle täytyy näyttää tietäen, ettei pienten tyhmien porsaiden kanssa kannata juosta kilpaa.

Tarvitsemme lisää sosiaalisia taitoja ja sen osana lisääntyvää keskustelukulttuuria. Näin pystymme pääsemään hieman alkukantaisesta tunnehuuruisuudesta sivistyneisiin käytänteisiin. Tästä olisi meille hyötyä kaikilla rintamilla.

Suomessa ei liene koskaan pidetty itsekehujista. Meillä ilmeisesti ajatellaan, että sellaisen joka oikeasti tekee, ei tarvitse kerrata tekemisiään, vaan tekeminen ja tulokset puhuvat puolestaan. Jotenkin näin minäkin olen tottunut ajattelemaan. Törmäsin jokin aika sitten tilanteeseen, jossa puhuttiin itsekehumisesta ja itsekehujasta. Tilanne oli tietysti perinteinen, jossa itseään kehuva sai kuulijan pahat päällensä eli itsekehujaa pidettiin perinteiseen tyyliin itsekeskeisenä tomppelina.

Meitä suomalaisia ehkä pidetään vaatimattomina, mutta olemmeko sitä oikeasti? Ahkeruus on kauan ollut arvostettua maassamme. Tämä ehkä siksikin, ettei maassamme ole pärjännyt ilman kovaa työtä. Pakosta on tehty hyve, niin kuin usein tapana on. Ahkeruus mitataan tekemisellä ja aikaansaannoksilla eli ahkeruus on suorittamista. Ja suorittaminen on mielestäni vahvaa sukua kilpailemiselle.

Me suomalaisetkin haluamme kenties ajatella olevamme vaatimattomia. Epäilen kuitenkin, että olemme vain olevinamme vaatimattomia, sillä ahkerina ihmisinä arvostamme suorittamista eli siis saavutuksia. Näin ollen näennäisvaatimattomuuden takaa paljastuu kilpailullisuus, mikä johtaa kiistatta hierarkkisuuteen, sillä kilpailutulokset jos mitkä laittavat ihmiset arvojärjestykseen. Ja kun itsekehuja astuu framille aloittaen itsensä kehumisen, laukaisee tämä kilpailullisissa ihmisissä pelkoreaktion eli moni kuulija kokee huonommuutta itsekehujan edessä. Kuulija ehkäpä haluaisi hänenkin saavutuksistaan puhuttavan, mutta kun ei kehtaa ottaa saavutuksiaan esille. Tämän seurauksena itsekehujan kuulijat luovat pitkiä katseita toisilleen ja yrittävät kehon kielellä viestiä paheksuntaansa itsekehujalle. Ja viimeistään itsekehujan poistuttua kuuloetäisyydeltä alkaa yleensä itsekehujan mollaaminen.

Jos ihminen on tasapainoinen ja tyytyväinen elämäänsä, ei jonkun höperön itsekehut pitäisi liikuttaa juurikaan. Jos joku haluaa paukuttaa henkseleitään ja ottaa melkoisen riskin leimautumisesta itsekeskeiseksi tolloksi, niin siitä vaan. Kyllä maailmaan puhetta mahtuu eikä kukaan ota itseään kehuvaa muutenkaan täydestä. Mutta aiemmin epäilemästäni syystä tämä ei käy, kun se pahuksen kehu luo epäilyksen tunteen omasta huonommuudesta ja sitä on vaikea sietää. Ettei siis olisi niin, että se oma heikkouden tunne tekee itsekehujan sietämisestä hankalaa? Hierarkkinen suorittajaihminen ei halua hetkeksikään tunnetta siitä, että joku kiipeäisi hänen yläpuolelleen. Näin asia taas kääntyy ihmisen omaan korvien väliin, joka onkin pahuksen tärkeä paikka. Sinne sietäisi ihmisten ajatusten aiempaa useammin kulkevan.

Maailmassa riittää puhetta. Osa on asiallista ja osa taas vähemmän. Itse kukin puhuu joskus pehmeitä, mutta joissakin olomuodoissa puheet vaikuttavat erityisen usein tyhjiltä.

1. Poliitikot tapaavat luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ei vaan onnistu. Tämän lisäksi viime aikoina on ollut tilanteita, joissa poliitikko on väittänyt jotain virheellisesti, jäänyt tästä kiinni ja nostellut olkapäitään. Sitten on jatkettu kuin ei mitään. Mitähän tällä saralla seuraavaksi?

2. Nuorten ihmisten ansioluettelot. Törmään silloin tällöin esimerkiksi ihmisten LinkedIn-profiiliin. Tämä on nykyisin yksi vaikutuskanava ja kukapa siellä haluaa vaikuttaa onnettomalta. Jos kuitenkin on niin, että ihmisellä on 10 vuoden työkokemus ja koko tuo aika on henkilön itsensä ilmoittamana tehty asiantuntijatasoista neuvontatyötä, herää kysymys, että missä ja milloin se asiantuntemus on hankittu? Ainakin itse olen joutunut aloittamaan organisaation pohjalta ja opettelemaan töitä arjessa. Koulusta valmistuu perustiedoilla varustettuja ihmisiä ja varsinainen osaaminen kertyy työssä. 35-vuotias ei voi olla erittäin kokenut neuvonantaja muuten kuin omasta mielestään.

3. Suomessa pelattiin juuri kansainvälistä korista ja hyvin pelattiinkin. Oli todella hienoa katsoa Susi-jengin pelaamista voitosta voittoon. Pelaajat ovat ansainneet kunniansa ja kiitos heille hienoista peleistä. Urheilijoiden haastattelujen sisällöt ovat vain keskimäärin yhtä tyhjän kanssa. Vuodesta toiseen hoetaan samoja asioita suorittamisesta. Pelataan hyvällä energialla, aloitettiin hyvin ja oli ehjä peli omalta joukkueelta. En ihmettele urheilijoita lausuntoja antamassa, mutta hieman ihmettelen, kuinka ihmiset jaksavat tällaista kuunnella vuodesta toiseen.

4. Jotkut liike-elämän asiantuntijat tarjoavat ostettavaksi syvälliseen asiakastuntemukseen tähtäävää analysointia. Sinänsä fiksua, mutta missä tällaisia palveluita oikeasti käytetään? Kovin moni yritys tarjoaa oman alansa keskivertopalveluita eikä tarjoajilla ole resursseja parantaa tarjontaa merkittävässä määrin. Kokemukseni mukaan ylivoimainen enemmistö yrityksistä on kiinnostunut oman tarjontansa myynnistä ja sen kannattavuudesta. Syvällinen asiakastuntemus, niin hyvä asia kuin se olisikin, vaatii kiinnostusta rehelliseen analysointiin ja sen pohjalta tehtäviin korjausliikkeisiin. Ei sellainen suurinta osaa kiinnosta. Menestystä ja rahaa kun on saatu tähänkin saakka kovalla yrittämisellä, joten siihen sitä oikeasti uskotaan. Lieneekö syvällisyyden tarjonnassa kysymys oman uskottavuuden kohottamisesta?

Olen valitellut, ettei johtamisen kehittämistä oteta tosissaan. Kehitystyötä tehdään usein reaktiivisesti eikä strategisesti, kuten pitäisi. Ongelmat ilmapiirimittauksissa ovat vain seuraus eikä riitä ainoaksi perusteeksi johtamisen kehittämiselle. Johtamista on hedelmällisintä kehittää silloin, kun kaikki on vielä hyvin. On aika pervo ajatus, että vain henkilöriidat ylittävät mielenkiinnon kehitystyölle.

Johtaminen on asia, jota ei koulussa opi. Toisaalta pelkkä käytännön kokemus ei sekään riitä, joten molempia edellä mainittuja keinoja tarvitaan. Edustan kantaa, että täysin ummikoille on haasteellista opettaa johtamista ilman kytkyä käytännön johtamiseen. Johtamista voi toki oppia käsitetasolla ilman kokemusta, mutta johtaminen on ihmiskontekstissa tapahtuvaa taitotyötä, jossa tarvitaan tilannekohtaista soveltamista.

Toisaalta johtamiskokemusta omaavista ainakin osa näyttää ”oppivan” melko nopeasti huonoille tavoille. Tämän johdosta käyvät lopulta melko yksioikoisen kokemustaustan omaavina puolustelemaan suoraviivaista johtamistyyliään. On resurssipulaa, kiirettä ja piintyneitä asenteita johdettavilla, joten nykyaikainen johtaminen ei vaan onnistu.

Ole tässä nyt jotenkin. Jos ei ole kokemusta, menee oppi pääosin yli ja jos taas on kokemusta, ollaan änkyröitä inhorealisteja. Tästä kuitenkin lähdetään ja ihan hyvin pärjätään, jos vain halutaan ja ollaan viisaita. Optimaalinen yhdistelmä johtamisen kehityksessä on koulutuksen, käytännön ohjauksen ja henkilökohtaisen sparrauksen yhdistelmä. Tällainen kombinaatio ei ole aina mahdollista, mutta puhunkin nyt optimaalisesta tilanteesta.

Lähtisin AINA liikkeelle organisaation tarkoituksesta ja keinoista, joilla yritetään toimia. Tätä kutsutaan myös strategiaksi. Ei johtaminen niin yksinkertaista ole, että sotajoukkoa, teollisuustyöntekijöitä tai tiedeihmisiä johdetaan samalla tavalla. Toiminnan punainen lanka antaa kontekstin johtamisellekin. Tehdään mitä hyvänsä, olisi ennen käytännön toimia hyvä alustaa ja keskustella tulevien toimenpiteiden taustoista. Nämä alustuksen pohjalta tehtävät keskustelut ovat koulutuksenomaisia päiviä, joissa tehdään tutuksi käytännön työvaiheessa eteen tulevat asiat.

Käytännön johtaminen liittyy työelämässä tekemiseen, sen tulosten arviointiin ja toiminnan tai henkilöiden kehittämiseen. Tästä saadaan perussisältö esimiehen ja alaisen keskusteluihin. Koska ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, olisi johdettavia ja heidän motiiveja syytä analysoida jossain määrin. Tämä siksi, koska eri ihmisiä on syytä johtaa hieman eri tavalla. Lisäksi ihmisiä, ainakin potentiaalisia ja halukkaita, tulee kehittää ja tämäkin asia on syytä huomioida arkijohtamisen tasolla. Näitä asioita johtamisen kehittämisessä viedään eteenpäin ja seurataan. Koulutuksellisia ja konsultoivia osia voi ja tulee limittää toimivasti.

Ihminen johtaa persoonallaan. Johtajan arvomaailma vaikuttaa johtamiseen oleellisesti. Jos ihmisten itseohjautuvuutta tulisi strategian mukaan tukea, mutta esimies ei vain luota johdettaviinsa, valuu suurin osa itseohjautuvuuteen tähtäävästä kehitystyöstä epäluottamuksen vuoksi viemäriin. Tämän vuoksi optimaalinen johtamisen kehitystyö sisältää myös esimiesten henkilökohtaisen sparrauksen, jota myös coachaukseksi kutsutaan. Ihminen voi muuttaa vain itseään, joten esimiehen on hyvä tuntea johtamisen vaikuttimensa, jotta niitä voi tarvittaessa muuttaa.

Kolme kehityselementtiä, kouluttaminen, käytännön tilannekonsultointi ja coaching vaatii aikaa ja rahaa. Mutta onko siinäkään järkeä, että tehdään joka vuosi erilaisia koulutuksia milloin minkäkin trendimetodin mukaan ihan vaan siksi, koska jotakin täytyy tehdä? Mikäli organisaatio käyttää vain yhtä elementtiä kolmesta, on sen syytä istua kokonaisuuteen toimivasti. Muuten menee rahat ja aika hukkaan.

Palaute on tärkeä osa työtä ja ylipäätään suorittamista. Palaute mainitaan työntekijöiden suulla tärkeäksi ja että palautetta saa liian vähän. Palautteen tehtävä on auttaa ihmistä kehittymään sekä kannustaa eteenpäin. Ymmärrän niin, että palautetta janotessaan moni toivoo ensisijaisesti positiivista palautetta, mutta moni myös ymmärtää negatiivisen palautteen tärkeyden. Koen itse, että sana positiivinen palaute hyväksytään, mutta ilmaisu negatiivinen palaute herättää negaatioita. Tämän johdosta kai viljellään termiä kriittinen palaute.

Palautteella pyritään jatkossa parempaan suoritukseen, joten palautteen tarkoituksena ei ole lyödä ja lamauttaa. Toisaalta lienee niin, ettei sekään ole hyvä, jos palautteen saaja joutuu miettimään saadun palautteen aitoutta ja rehellisyyttä. Tähän haarukkaan palauteen tulee istua.

Olen perusluonteeltani suoran palautteen ihminen. Parempi kertarytinä, kuin jatkuva kitinä. Palautteen tulee olla selkeää, ymmärrettävää sekä rehellistä. Täytyy muistaa, että kyse on kuitenkin toisille ihmisille annettavasta ohjauksesta eli palautteen saaja on huomioitava. Palaute ei toimi, mikäli vastaanottaja ei kykene ottamaan palautetta vastaan.

Olen ymmärtänyt, että ammattiurheilussa annetaan palautetta raakaan tyyliin. Ammattimaisuuteen kuuluu rajunkin palautteen sietäminen. Tämä ei liene aina helppoa, mutta ammattiurheilun palkinnot ja muut edut ovat usein sen verran mittavat, että urheilijat sopeutuva menettelyyn. Tai oikeastaan heidän on pakko. Ammattiurheilijat edustavat alansa parhaimmistoa kansallisesti tai peräti globaalisti. Maksimaalisen suorituksen hakemisessa ei yhtäkään kiveä jätetä kääntämättä. Työpaikoilla sen sijaan toimii tavalliset ihmiset eikä heiltä voi odottaa samanlaista sitoutumista työhönsä. Tavisten maailma eroaa huippusuorittajien maailmasta eikä metodeja voi sekoittaa liiaksi keskenään.

Palautekulttuuria voi kuitenkin kehittää. Ihminen oppii sietämään suoraa palautetta tajuttuaan, että se perustuu oikeaan asiaan ja että kritiikki tähtää parempaa huomiseen. Jokainen esimies tietää, että palautteen pohjalla on oltava selkeät kriteerit ja tavoitteet, joiden kautta suorituksia arvioidaan. Näihin kuuluu sekä faktoja (mm. laskutus, työtunnit, asiakaspalautteiden keskiarvo, reklamaatiot) että mielipidearvioita (mm. osaaminen, asenne työhön, sosiaaliset taidot ja vastuullisuus). Mielestäni faktat täytyy pystyä käsittelemään kaikkien kanssa. Esimiehellä on oikeus ja velvollisuus kertoa työntekijälle tärkeimmät suoriutumisasiat, joiden arviointiperuste on palautteensaajan tiedossa.

Faktoista keskustellaan tulostason läpivalaisun vuoksi. Todellinen herkku löytyy kuitenkin faktojen pohjalta tehtävien johtopäätösten ja perusteltujen mielipiteiden takaa. Jos ihminen ei saa suoritettaan aikaan, ei palautteeksi riitä kehotus yrittää enemmän. Tekijän kyvykkyyttä on syytä arvioida esimerkiksi osaamisen, motivaation, työhön sopimisen ja sitoutumisen kautta. Tällaisia arvioita ei voi antaa, ellei antaja ole niistä perillä. Hyvä palaute muodostuu työn tekemiseen ja lopputuloksen saavuttamiseen oleellisesti vaikuttavien kriteereiden pohjalta tehdystä katselmuksesta.

Kaikki peräänkuuluttavat palautteenantotyylin tärkeyttä. Samat ihmiset pitävät luottamusta yhtenä tärkeimmistä asioista ihmissuhteissa. Luottamusta ei saavuteta ilman rehellisyyttä. Tyyli astuu kuvaan mukaan siten, että ihmisen temperamentti huomioidaan palautteenannossa ja että vaikeammista asioista keskustellaan ihmisen vahvuudet muistaen. Kokemukseni on, että ihmiset tottuvat käymään kriittistäkin keskustelua oleellisiin arviointikriteereihin perustuen. Ensimmäisellä kerralla sanoja ei tiedä vastaanottajan tapaa reagoida eikä vastaanottaja sanojan tyyliä. Toistokertojen jälkeen osataan puolin ja toisin suhtautua asiaan joustavammin. Ja jos tulee ylilyöntejä, voi aina pyytää ja antaa anteeksi.