Kokenut johtamis- ja hallituskonkari Heikki Lehmusto kirjoitti alkukesästä ihmisen inhimillisen elämän vaikutuksesta ura- ja palkkakehitykseen. Hän siteerasi Harvardin Grand Study –tutkimusta, jota on tehty jo vuodesta 1938. Tutkimus kertoo, että kyky lämpimiin ihmissuhteisiin ja liberaali elämänasenne korreloi sekä palkkatason että onnellisen eroottisen elämän kanssa. Kyse on siis tutkimustiedosta, jonka mukaan em. elämänasenne johtaa 55-60 -vuotiaana 100.000 taalaa parempiin vuosiansioihin ja eroottinen elämä jatkuu kahdeksan vuotta pidempään verrokkiryhmiin verrattuna. Minulle tuo kyllä kelpaisi.

Siinä sitä on kovan linjan managereille pähkimistä. En halua sanoa, että kovan linjan kannattajat ovat väärässä ja pehmeämmän linjan kannattajat oikeassa, vaan sitä, että kova linja on vain yksi tapa suhtautua asioihin. Menestystä voi saada muillakin tavoilla. Itse suosin tilannepohjaista lähestymistä, jossa eri ihmisiä johdetaan eri tilanteissa hieman eri tavalla.

Aikoinaan viettäessäni nuorena miehenä lomia tuli monta kertaa oltua tilanteissa, joissa tehtiin ihan jotain muuta, kuin normielämän juttuja ja mieleeni pompsahti, että tuollaista tekemistä voitaisiin hyödyntää liike-elämässä. Katsoessani ihan muualle havahduinkin huomaamaan jotain, mitä voisin hyödyntää työelämässä. Jo kauan sitten minulle syntyi käsitys, että uusia ideoida löytyy parhaiten tekemällä välillä jotain normielämästä poikkeavaa. Esimerkiksi 1980-luvulla, jolloin pomojen moottoripyöräily ei ollut kovinkaan yleistä, tapasi eräs liike-elämän päällikkö ajella partaisena harrikalla Suomessa ja muualla. Vaihtui maailma ja ajatukset kummasti ja kyseinen päällikkö olikin tunnettu värikkäänä persoonana.

Jos tekeminen alkaa maistua puulta, on inhimillisesti viisasta tehdä ja ajatella hetki jotain muuta. Aina se ei ole mahdollista, mutta silloin tällöin kuitenkin. Ja ne, jotka tapaavat korostaa itseään ja vastuullisuuttaan jatkuvalla niska limassa painamisella, ovatkin niitä, jotka eniten kaipaisivat uutta näkökulmaa tekemiseensä. Ohjelmistoyritys Adobe teki pohjoismaissa tutkimuksen, johon vastasi 4063 henkeä. 56 % vastanneista suomalaisista katsoi, että pitäisi työstään enemmän, mikäli työ mahdollistaisi luovuuden hyödyntämisen nykyistä paremmin.  Samaisessa tutkimuksessa 43 % uskoo työnsä tehostuvan paremmalla luovuuden hyödyntämisellä. Mitäs tästä sanotte?

Olen kokenut niin, että perusinhimillinen johtamisote johtaa parempaan motivaatioon ja sitä kautta parempiin tuloksiin, kuin pelon kautta tekeminen. Ihmisten pitäisi olla joustavia ja yrittäjähenkisiä eikä siihen oikein istu pakkokeinot. On tilanteita, joissa pakkokeinoja tarvitaan, mutta pakottaminen ei voi olla tekemisen pääasiallinen motivaattori. Tätä samaa todistaa Harvardin tutkimus, joten täysin pielessä en usko olevani. Hyvä ihmiskontakti ja laaja-alainen arvomaailma mahdollistavat uusien ajatusten ja erilaisten tapojen sietämisen ja sitä kautta ihminen katsoo tekemistä eri näkökulmista. Tällöin kehittyminen ihmisenä on erilaista, kuin samojen asioiden kanssa puuhaajalla, joka johtaa usein vain samojen asioiden tehokkaampaan tekemiseen. Kehittyyhän tekeminen siinäkin, mutta varsinaista uutta ei taida syntyä.

Uuden synnyttäminen on tuskaista, joten perustekemistä tarvitaan jatkossakin. Tähän perustekemiseen, mikä kuitenkin on suurimman osan rooli työelämässä, saadaan uutta tehoa ja intoa, kun asioita katsotaan uudesta näkökulmasta. Pönöttäminen on kehityksen jarru, sillä uusien, erilaisten asioiden esiin tuominen edellyttää perinteestä poikkeavia ajatuksia. Ihmisten kannattaa aika ajoin leikkiä eri hiekkalaatikoilla ja vähän eri leluilla, sieltä ne uudet jutut löytyvät.

Sananvapaus ei ole itsestäänselvyys kaikkialla. Ei tarvitse Suomestakaan kauas mennä, kun sananvapautta jo rajoitetaan. Samaa kai yritti Turkin pääministeri kesäkuussa, mutta ymmärtääkseni ei kovin hyvällä menestyksellä. Suomessakaan ei ollut tapana arvostella julkisesti valtapitäviä vielä 70-luvulla. 1960-luvulla syntyneet, joihin itse lukeudun, näkivät maailmaa, jossa nöyryyttä korostettiin ihan eri lailla kuin nykyisin. Tarvitaanhan nöyryyttäkin, mutta ei itsetunnon ja omien ajatusten kustannuksella.

Olemme saaneet historiassamme runsaasti kokemusta hierarkiasta ja esivallasta. Ensin olimme satoja vuosia toisen maan osa ja itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä meitä kohtasi sodat. Eläminen Suomessa ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista. Tästäkö johtunee, että emme ole tottuneet esittämään omia ajatuksiamme julkisesti. Ennen vanhaan maaseudulla ihmiset tapasivat puhua varoen niin, ettei toisia ihmisiä loukattaisi. Aika usein huomaan vieläkin esimerkiksi kaupassa ihmisiä tavatessa, että ihmisten jutut ovat sisällöttömiä. Ihmiset käyttäytyvät ikään kuin tietyn, ulkoa opetellun sosiaalisen koodiston pohjalta varman päälle. Puhutaan niin, ettei oikeastaan sanota mitään ja nauretaan tuhanteen kertaan toistetuille ”hauskuuksille”. Kyseessä lienee suomalaisittain taitavasta sosiaalisesta käyttäytymisestä, jossa osataan kohdata toisia ilman pelkoa sosiaalisista virheistä.

Kas tässä se taas tuli. Pelkäämme tehdä virheitä työssä ja harrastuksissa, joten miksi emme pelkäisi niitä kaikkialla muuallakin. Kulttuurimme on muokannut käytöstämme siten, että olemme oppineet varomaan virheitä. Jos näin on, niin olkoon, mutta keskeistä olisi päästä asiassa eteenpäin. Miksi? Siksi, että maailma ympärillämme on muuttunut ja meidänkin on taas muututtava. Emme ole enää perustuotantomaa, jossa pärjää ahkeruudella. Kovin monessa duunarityössäkin tarvitaan nykyisin sosiaalisia taitoja ja yleensä monitaitoisuutta. Ei siis riitä läheskään kaikkialla, että osaa yhden asian ja on ahkera. Monitaitoisuus edellyttää kykyä oppia ja kovin moni toimii jo nyt perustyön ohella esimerkiksi asiakaspalvelullisissa tilanteissa.

Meidän pitäisi osata kaupata osaamistamme nykyistä paremmin. Luin jokin aika sitten lehdestä, että yritystemme verkkoviestintä on mainosmaista ja tylsää. Markkinointitaustaisena ihmisenä minun ei ole vaikea uskoa tuollaista. Markkinoinnissa tarvitaan kovien lukujen lisäksi luovuutta. Mitä hyötyä luvuista on, ellei niiden pohjalta osata tehdä oikeita päätöksiä ja tekoja. Eivät asiakkaat markkinoijan lukuihin ihastu, vaan ihan johonkin muuhun. TNS Gallupin PäättäjäAtlas 2013 –tutkimuksen mukaan hankinnoista päättävät ihmiset Suomessa karttavat riskejä sekä työ- että henkilökohtaisessa elämässä. Mainitut asiat eivät ole koko kuva, mutta viittaavat siihen, että perinteet ja riskittömyys korostuvat edelleen.

Tarvitsemme uusia työpaikkoja eikä niitä synny ilman uuden luomista. Tämä taas vaatii rohkeutta irtaantua perinteisistä ajatuksista ja kykyä sietää erilaisuudesta poikkeamisen riskejä. Se ei ole ihan helppoa yhteiskunnassa, jossa kaihdetaan kaikenlaista riskiä ja irtiottoja sekä halutaan ostaa ensisijaisesti samaa tuttua. Mutta en millään usko, että olemalla perinteiseen tapaan jäykkiä ja vanhakantaisia menestymme entiseen malliin. Osa ihmisistä pystyy omaan, fiksuun ajatteluun, mutta he eivät ehkä uskalla tuoda kantojaan julki. Eiväthän suomalaiset sen tollompia ole kuin muutkaan, mutta kenties sosiaalisia pelkureita jossain määrin. Meidän tulisi tunnustaa tosiasiat ja kannustaa ihmisiä omaan ajatteluun. Sieltä sitä uutta kilpailukykyä aikanaan saadaan.  Onhan se aikamoinen paradoksi, etteivät ihmiset uskalla kertoa omia näkemyksiään maassa, joka lienee yksi turvallisimmista ja avoimimmista maailmassa.