Olemme tavanneet olla sangen kateellista kansaa, jossa menestyjää on kadehdittu ja hänen menestystään on jopa yritetty jarruttaa. Meillä menestyjää saatetaan pitää omaan napaan tuijottavana ja ahneena sekä sitä kautta hiukan moraaliltaan arveluttavana ihmisenä. Jenkeissä ymmärtääkseni on niin, että vaurasta menestyjää pidetään korkean moraalin omaavana ihmisenä. Näinkin erilaisia tulkintoja samasta asiasta tehdään.
Suomessa ongelmana on aikaansaannosten kilpailukyky. Tämä tarkoittaa mm. tuotteiden, niiden tuottamisen, palvelujen, yrityksen imagon ja hintatason sellaista yhdistelmää, joka tekee yrityksen tarjonnan asiakkaiden silmissä haluttavaksi. Pelkästään työmäärää lisäämällä maassamme hyötyvät vain ne, joiden tarjonta menee kannattavasti kaupaksi. Tämän johdosta näkisin, että meidän tulisi kääntää katseen määrästä laatuun, sillä määrämittelöissä emme voi menestyä.
Se, että yrittäjä ottaa taloudellisen riskin, tekee ahkerasti töitä ja uskaltaa erottua kilpailussa edukseen, on kansakunnan elämänlanka taloudellisesti. Ymmärrän, että naapurin menestys aiheuttaa kateutta, mutta yrityksen menestys hyödyttää omaa elinyhteisöä laajasti. Tämän johdosta suhtautumisessamme menestymiseen olisi parannettavaa.
Asia ei ehkä kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Maahamme on syntynyt matalan jalostusasteen mikroyrityksiä, joiden tarjonta on melko yksinkertaista. Olen saanut havaita, että esimerkiksi rakennuksen ylläpitoon liittyvät peruspalvelut, kuten maalaus ja remontointi, ovat paikoitelleen kallistuneet 5-10 vuodessa jopa monikertaisiksi. Kävin jokin aika keskustelua alan perustoimijan kanssa, jonka tarjous oli yli kolmekertainen muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Työ on täysin sama kuin vuosia sitten, mutta hinta on vain pompsahtanut rajusti. Selityksenä oli, että kun on niin iso homma ja on vielä omia, kalliita laitteitakin apuna.
Eikö sentään näiden omien laitteiden luulisi helpottavan työtä, joka kannatti muutama vuosi sitten tehdä manuaalisesti monin verroin halvemmalla? Nyt perustyöstä pyydettiin erikoisasiantuntijan hintaa ja tarjous tehtiin muutamalla rivillä sähköpostiin erityisen huonolla suomen kielellä. Moni työntekijä on pakon sanelemana perustanut pakettiautonsa kanssa yrityksen ja opetellut kokeneempien yrittäjien valitusvirren korkeista kuluista. Kun tämä vielä esitetään ota tai jätä –tyylillä, ei ole ihme, että suhtautuminen yrittäjyyteen ei nouse.
Jos yritys tekee osaamista vaativaa työtä kalliilla ja asiakkaat ostavat, niin silloin on tehty se mitä pitikin. Mutta kun vähäisen ammattitaidon työtä aletaan tarjota samalla tyylillä, ollaan väärällä tiellä. Harvan rahat ja halu riittävät maksaa tonnin työstä neljä tonnia. Mikäli oma kateuteni ei ole täysin minua sokaissut, olen ollut havaitsevinani, että osa ns. duunariyrittäjistä sortuu rahan hölväämiseen hyvinä aikoina. Raha on siis mennyt hivenen päähän ja seuraavaksi aletaan perustella hinnan nousuja asiakkaalle, jota kuitenkin kiinnostaa se mitä hän saa ja mihin hintaan.
Meidän kaikkien tulisi tehdä osuutemme kilpailukykymme parantamisessa. Työntekijät voisivat tyytyä vaikeuksissa olevilla aloilla esimerkiksi viiden prosentin palkan laskuun, sillä työajan pidentäminen hyödyttää siis vain niitä yrityksiä, jotka pystyvät myymään kasvaneen tuotantonsa. Yrittäjien osa on satsata tarjonnan ja sen tekemisen parantamiseen. Tämä ei välttämättä ole erityisen vaikeaa, sillä organisaatioihin on usein pesiytynyt rutiineita, joita muuttamalla voidaan tekemistä kehittää. Esimerkiksi erään sairaalan henkilöstö alkoi juoda kahvinsa yhdessä potilaiden kanssa ja sai näin lisää aikaa kohdata potilaitaan.
Ellei yrityksen johto ja omistajat muuta käytäntöjä, he vain estävät organisaation kehittymisen ja ylläpitävät vanhaa. En halua veronmaksajana antaa sentinkään tukea sellaiselle organisaatiolle. Yrittäjyyteen kuuluu kehittyminen ajan mukana, muuten aika korjaa yrityksen pois.
