Maassamme on jo pitkään puhuttu tarpeestamme luoda uusia liiketoimintoja entisten jäädessä globaalin kilpailun jalkoihin. Asia on vaivannut minua alinomaa ja niinpä päätin kehittää muutamia ideoita yritysten ja muidenkin organisaatioiden toiminnan vauhdittamiseksi.
- Suomalaiset eivät ole parhaita markkinamiehiä, mutta toisaalta agraarikulttuuri on monella meistä tuoreessa muistissa. Voisimme aivan hyvin kulkea ruokatrendeissä vastavirtaan ja alkaa myydä sikaa säkissä. Tässä myyntimiehen ei tarvitse katsoa asiakasta silmiin eikä olla sosiaalisesti taitava, jolloin toiminta sopisi hyvin suomalaisille
- Teollinen toiminta on haasteellista kalliissa maassa, jossa lopputuotteisiin tulisi saada paljon puhuttua jalostusarvoa. Yksi jalostamisen muoto, jota lienee vasta kokeiltu mm. brasilialaisessa lihanjalostusteollisuudessa, olisi kuluttajien linssiin viilaaminen. Tämä oli brasseilta älyllisesti oiva veto, sillä siinä lihateollisuus hyppäsi sananmukaisesti kasvisruoan puolelle. Suomessa tämä tarkoittaisi perinteisen käsityön liittämistä osaksi teollista valmistusta muuallakin kuin silmälasituotannossa
- Suomessa tavataan valittaa palvelun laadusta eikä suotta. Olen erityisesti näreissäni nykyisen itsepalvelun tason romahtamisesta, josta haluan esittää valitukset kaikille mahdollisille tahoille. Niinpä ideoinkin, että alamme jatkossa parantamaan itsepalvelun laatua muistaen kuitenkin, että päädymme lopulta kaikesta huolimatta valittamaan itsepalvelustamme
- Nappikauppa on pientä ja ilmeisen kehnosti kannattavaa. Itse en kuitenkaan ole koskaan törmännyt juoponnappikauppaan, joka saattaisi olla kokeilemisen arvoinen. Tämä voisi näin maallikon arvauksella olla jopa seuraava pukeutumistrendi ja vappuna sekä pikkujouluaikaan varsinainen sesonkiylläri
- Kuntavaalien jälkeen alkaa poliittinen siivous, jossa vanhoja virheitä tai toteutumattomia ideoita siivotaan uusien tieltä. Tämä tarkoittaa sitä, että uudet valtuutetut esittänevät uusia ja toivottavasti parempi ideoita yhteisten asioiden hoitamiseksi. Tämän ja siivousteeman yhdistäminen tapahtuisi kätevästi aloittamalla siivoaminen valtuustosalin lattialta, jossa vedetään matto uusien ideoiden esittäjän jalkojen alta. Mitä siivoamisen ja hyötyliikunnan riemua!





