Suomessa on käyty keskustelua irtisanomisten helpottamisesta pienissä yrityksissä. Ay-liike tietenkin vastustaa ajatusta ja julkaisi suhteellisen provosoivan mainoskampanjan aiheeseen liittyen, jonka kylläkin pian perui. Työntekijöiden asemaan puuttuminen johtaa lähes aina melkoiseen vastatuuleen. Hallituksen ajatuksen mukaan työntekijän voisi irtisanoa pienyrityksestä, jos työntekijä ei noudata työaikoja, ei tee töitään asianmukaisesti tai tekee niitä ohjeiden vastaisesti. Kuka tolkullinen vastustaa sellaisen ihmisen irtisanomista, joka ei tee töitään tai ei tee niitä kunnolla? Olen kohdannut kehitysasioissa ihmisiä, joilla oli käsitykseni mukaan mennyt oma asema päähän. Tämä näkyi voimakkaana ylimielisyytenä perusteltuja kehitysideoita kohtaan. Ei kai työntekijä saa ihan kaikesta päättää työssään?

Työntekijän irtisanominen ei olisi jatkossakaan läpihuutojuttu eikä saa ollakaan. Tästä esimerkkinä on KO:n ratkaisu, jossa yritys irtisanoi laittomasti myyjän alhaisen myyntikatteen vuoksi. Tämä käy järkeeni, sillä yrityksen tuotteiden markkinahinta voi olla kannattamaton esimerkiksi tuotannon tehottomuuden vuoksi eikä se ole myyjän vika. Mutta toimintatapojen kehitykseen tulee työntekijöiden taipua, muutenhan direktio-oikeudella voidaan pyyhkiä pöytää.

Vaan on sitä sanottavaa työnantajapuolellekin. Vastikään Danske Bankin julkistama suomalaisille yrittäjille tehty selvitys kertoo, että vain neljännes yrittäjistä tavoittelee kasvua. Muissa pohjoismaissa on selvästi enemmän kasvuhaluja ja uskallusta riskinottoon. Ymmärrän sinänsä yritystoiminnan varovaisuuden, mutta laajassa kuvassa se johtaa talouselämän nihkeyteen. Yrityselämä kehittyy hitaasti, koska resursseja omaavat eivät halua laajentua. Tämä näkyy myös käytännön kehitystyössä. Suomessa on runsaasti pomoja, jotka eivät ota kehitysasioita tosissaan, koska vanhallakin tyylillä pärjätään. Yrityksen hallituksessa ja johdossa nähty kehitystarve todetaan usein keskijohdossa käytännön työtä ymmärtämättömien puuhasteluksi, josta tulisi päästä mahdollisimman vähin äänin jatkamaan työtä vanhaan malliin. Eikä yritysten johtokaan ole erityisen kiimainen muuttamaan johtamiskäytäntöjään. Tuotekehitykseen vaaditaan kyllä yhteiskunnan tukea, joka ei kuitenkaan tilastojen valossa johda kummoisiin tuloksiin.

Itse koen, että todellisen muutoksen aikaansaaminen on vaikeaa kaikkialla yhteiskunnassamme. Yritykset karttavat riskejä ja toimivat vanhaan malliin, työntekijöiden oikeuksiin puuttuminen johtaa yleensä riitaan ay-liikkeen kanssa, sote menee aina politikoinniksi, tilastojen mukaan usein työttömäksi johtavaan koulutukseen puuttuminen nähdään hyvinvointiyhteiskunnan alasajona ja sitä rataa edespäin. Tuskin kukaan ajattelee maailman pysyvän paikoillaan, mutta aivan liian harva hyväksyy tämän omassa työssään. Ja kun tehdään kuten ennenkin, kilpailukyky rapautuu ja siitä syytetään usein muita. Uskon kalliin länsimaan pärjäävän työn jalostusarvoa nostamalla. Se onnistuu huonosti, jos ylivoimainen enemmistö työelämän ihmisistä haluaa toimia vanhaan malliin.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail