Miltä tuntuisi kohdata sellainen myynti-ihminen, jonka pakeilla olo tuntuu jotenkin vaivautuneelta? Mitä sanoisitte, jos myyjän jutut osoittautuisivat kaupanteon jälkeen liioitelluiksi tai jopa valheellisiksi? Mitä sanoisitte sellaisesta ravintolatarjoilusta, jossa asiakas saisi odottaa palvelua pitkähkösti, saisi teollisella meiningillä tuotettua, jossain määrin tekopirteää standardipalvelua ja lopuksi syötäväkseen annoksen, joka on korkeintaan keskitasoa hieman alle kahdenkympin hintaan?
Mitäs tykkäisitte tilanteesta, jossa lapset valittaisivat opettajan välttelevän opettamista ja esiintyvän koulussa ajoittain alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta tällaiseen tilanteeseen muutoksen saaminen kestäisi vuosia? Millaisena pitäisitte käytöstä, jossa lukuisia kertoja eri yhteyksissä kohdattu ihminen ei ole näkevinäänkään teitä kaupassa, mutta muuttuisi tutuksi taas jossain muualla oman etunsa nimissä?
Millaiseksi kokisitte parisuhdekumppanin, joka ei juuri huomioi teitä, mutta sanoisi asiasta huomautettuanne rakastavansa teitä ja jatkavansa taas omia askareitaan? Palkkaisitteko johtajaksi sellaisen paikallispoliitikon, joka johtaisi kaupungin asioita vallanhimoisella otteella ilman mainittavaa yhteistyökykyä omaten kuitenkin taustan vain suorittavasta työstä? Haluaisitteko olla tekemisissä sellaisen virkamiehen kanssa, joka vähät välittäisi todellisesta tarpeestanne, vaan toistasi tönkön käytöksen takaa sääntöjä ja sitä, ettei hän voi asialle mitään?
Mitä sanotte ystävästä, joka ei pidä mitään yhteyttä teihin asiasta huomautettuannekaan? Kuulostaisiko reilulta ajatella, että maailma muuttuu, mutta tosi asiassa se ei koske minua? Tai että työpaikalla eräs merkittävä korkean palkan peruste on korkea ikä ja pitkä palveluhistoria? Miten suhtautuisitte tilanteeseen, jossa nykyistä parempaa tapaa toimia ei voitaisi ottaa käyttöön, kun vallanpitäjä ei sitä halua? Tai että vallanpitäjä saisi esittää kritiikkiä alemmilleen, mutta toiseen suuntaan sama ei tulisi kuuloonkaan?
Miten arvostaisitte sellaista, että ihmiset ajautuisivat riitaan pikkuasian vuoksi, mutta eivät nöyrtyisi mielipiteissään, vaan hukkaisivat vuosia ja runsaasti rahaa oikeustaisteluun, vaikka asia olisi pystytty sopimaan ihan kahden kesken? Kokisitteko viisaaksi sen, että kaksi toisilleen läheistä ihmistä ajautuisi erilleen ihan vaan sen vuoksi, ettei vaikeuksista pystytä keskustelemaan? Miltä tuntuisi pomo, joka tietää kaiken, mutta ei juuri välitä teistä? Kuinka kivaa olisi juhlissa, jossa selvästi teeskenneltäisiin ja tunnelma olisi vaivautunut? Kuinka korkealle arvostatte sellaisen ihmisen, joka puhuu yhtä, mutta tekee toista?
Kaikki kysymykset liittyvät omiin kokemuksiin tai havaintoihin suomalaisesta elämästä. Olemme kehittäneet prosesseja ja se on ollut tarpeen. Teknologia elämässämme on kehittynyt voimakkaasti ja hyvä niin. Olemme kansainvälistyneet ja tämäkin on ollut hyödyksi. Mutta nyt vuorossa on henkinen aikuistuminen. Tapamme toimia on sen verran alkukantainen, ettemme saa koulutuksesta, prosesseista ja teknologiasta täyttä hyötyä itsellemme. Sosiaaliset taitomme ovat kehittymättömiä emmekä saa työryhmien toiminnasta tarvittavaa sitoutumista, vastuunkantoa ja tehoa irti. Emme kehity, koska emme osaa ottaa kritiikkiä vastaan rakentavasti. Johtamisemme hyöty hukkuu tuloksiin tuijottamiseen emmekä johda tekemistä tarpeeksi. Kukaan meistä ei pidä vastuuttomuudesta, ylimielisestä käytöksestä tai huonosta palvelusta. Kuitenkin joudumme kohtaamaan noita asioita arjessamme jatkuvasti. Henkiseen kehitystyöhön tulisi tarttua heti. Vai onko vika taas muissa ihmisissä?
