Pidän työssäni ja maassamme esiintyvien epäkohtien esiin nostamisesta. Piehtaroin negaatioissa, joka kuitenkin tähtää lopulta positiivisuuteen. Myönnän, että heikkouksista puhuminen menee helposti rasittavaksi, mutta niinhän voi käydä positiivisuuden kanssakin.
Juhani Seppäsen esittämät dokumentit suomalaisuudesta ovat olleet mielestäni hyviä. Ohjelmat laajentavat kuvaa suomalaisuudesta ja sen historiasta, joka arkielämässä helposti typistyy omien käsityksen kautta syntyväksi mielipiteeksi. Työelämäni liittyy yritystoimintaan, jonka pysyvänä haasteena on tarjonnan erottaminen edukseen kilpailijoista asiakkaita viehättävällä tavalla. Jos kopioit muita, et voi olla erottuva. Jos taas uhraat kaiken erottuvuudelle, menetät helposti uskottavuutesi. Tähän väliin täytyisi mahtua.
Me suomalaiset olemme kuuluja siitä, että vertaamme jatkuvasti itseämme muihin ja ainakin aiemmin hieman häpeilevään sävyyn. Olemme vähäpuheisia ja sosiaalisesti taitamattomia, joka on junttia ja jota ulkomaalaiset ihmettelevät. Mutta eihän vähäpuheisuus ole yhtä kuin junttius. Maailmassa on turhanpuhujia yltäkylläisesti, mutta luotettavista, sanansa mittaisista ihmisistä on jatkuva pula. Eikö vain luottamusrooli sopisi oivasti meille ”junteille” suomalaisille?
Edellisen lisäksi tapaan itse monen muun kanssa moittia suomalaisia huonoista markkinointitaidoista. Siinä on viime kädessä kyse ihmisten ajatusten valloittamisesta, ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Jos kaksi edellä mainittua asia yhdistää, niin eikö tavallisuus ole kuitenkin keskimääräisen ihmisen kannalta sliipattua kestohymyä uskottavampaa? Uskottavuus ja luotettavuus ovat erittäin tärkeitä arvoja niin yksityis- kuin työelämässäkin. Näitä määreitä meillä suomalaisilla olisi tarjota satojen vuosien näytöllä.
Olemme ymmärtääkseni maailman mitassa luotettavaa tolkun kansaa. Olemme koulutettuja, kielitaitoisia, hoidamme asiamme emmekä rettelöi, yhteiskuntamme on toiminut kokonaisuutena hyvin ja ennen kaikkea sanomisiimme voi vieläkin pääsääntöisesti luottaa, vaikka viimeksi mainitussa hieman rapistumaa onkin. Ja vaikka emme olekaan kummoisia asiakaspalvelijoita, olemme suhteellisen joustavia. Eivätkä näytöt niukoilla resursseilla tehtävästä kehityksestä tai sotilaallisesta toiminnasta ole nekään ihan vaatimattomia. Onhan tuollaiset määreet arvostettavia ja uskon, että niillä erotumme aidosti eduksemme kovin monesta kansallisuudesta. Miksi emme olisi tuollaisesta ylpeitä ja hyödyntäisi sitä esimerkiksi kaupallisesti?
Olen kuullut muita kulttuureita tuntevien sanovan, että työelämässä esimerkiksi jenkkien kanssa voi luottaa vain kirjalliseen sopimukseen, jossa siinäkin saatetaan yrittää huijata sopimusosapuolta. Jos kuulet engelsmannin suusta sanat ”we should have lunch soon”, ei se tarkoita mitään. Jopa ruotsalaiset tapaavat puhua korulauseita. Monissa maissa ystävällisyyden ja ystävyyden välissä on suurempi juopa kuin Suomessa. Suomalaisen sanat lausutaan keskimäärin tositarkoituksella. On aika helppoa toimia ihmisen kanssa, jota ei koko ajan tarvitse tulkita.
Olisiko aika kypsä sille, että hyväksyisimme vahvuutemme ja hyödyntäisimme niitä? Siinä olisi uskottavaa erottuvuutta käytettäväksemme.
