Kun kohtaat tummaihoisen tai aasialaisen ihmisen kadulla, niin kohtaatko hänet tasavertaisena ihmisenä vai epäiletkö sittenkin erilaisuudessa olevan jotain negatiivista? Kuinka suhtaudut toiselta puolelta Suomea kotoisin olevaan kantasuomalaiseen ja hänen hieman erilaisiin tapoihin ja puheenparteen? Millainen on suhtautumisesi kritiikkiin, joka esitetään asiallisesti tekemisestäsi tai sanomisestasi? Yleistäen sanoisin, että me suomalaiset emme ole kovin hyviä erilaisuuden sietämisessä. Taidamme noin yleisellä tasolla epäillä kaukaa tulleita epäluotettaviksi, vierastamme muiden kantasuomalaisten heimojen tapoja ja kulttuuria, vaikka he ovat muutaman sadan kilometrin päästä kotoisin emmekä varsinkaan osaa suhtautua kritiikkiin järkevästi.
Oletteko koskaan olleet tilanteessa, jossa teitä ei ole otettu asianmukaisesti huomioon ja olette tunteneet itsenne ulkopuoliseksi? Väitän, ettei porukan ulkopuoliseksi jääminen tunnu kivalta. Ihminen on laumaeläin ja lauman ulkopuolelle sulkeminen on lauman jäsenelle äärimmäinen rangaistus. Ilman laumaa on monen vaikea elää ja se onnistuukin käsitykseni mukaan vain vahvimmilta. Mutta lauman ulkopuolelle sulkemista tarjotaan Suomessa lääkkeeksi melko nopeasti, kun poikkeat alueen yleisistä käsityksistä tai toimintatavoista. Jari Tervo sanoi taannoin suomalaisten olevan umpirasisteja ja eikä hän provosoinnissaan ole täysin väärässä.
Ihmisyhteisöihin syntyy aina arvot ja käytänteet, joita tekemisessä noudatetaan. Onko yhteisö silloin vahva ja dynaaminen, jos se pelkää arvojensa ja toimintatapojensa kritisointia? Tuskin, ennemminkin kritiikin torjuminen tavataan liittää totalitaarisiin maihin, joissa kritiikkiä ei sallita, koska tekemisen perusteena on puhdas valtapeli. Minulla on ollut onni kulkea kohtuullisen hyvin koulutettujen ihmisten parissa. Kohtaamani ihmiset ovat olleet pääosin hyvinkin fiksuja, jotka kykenevät muodostamaan omia, perusteltuja mielipiteitä. Olenkin joskus kummastellut, että nämä samat ihmiset vaipuvat laumassa jonkinlaiseen kollegiaaliseen metamorfoosiin, jonka seurauksena taantuvat eivätkä uskalla enää olla julkisessa tilanteessa omana itsenä. Tämä ilmenee siten, että julkisesti esitetään erilaisia näkemyksiä, kuin mitä pienessä porukassa uskaltaudutaan sanomaan. Pelkäämme selvästi esittää julkisesti oikeita kantojamme, mikäli ne poikkeavat muiden mielipiteistä. Tämä on kuitenkin hassua, sillä ihmiset ovat erilaisia eivätkä kaikki taatusti ole homogeenisessä porukassakaan samaa mieltä. Tämän vuoksi kai esimerkiksi tutkimusaineisto kerätään anonyyminä eli ihmiset saavat ottaa kantaa ilman henkilökohtaista leimautumista.
Olemme ihmisinä fiksuja, mutta kuitenkin jotenkin juntteja. Käsitykseni mukaan ainakin osa omaamastamme fiksuudesta jää hyödyntämättä, koska emme osaa elää ja käyttäytyä laumana dynaamisesti. Yhtenäiskulttuurista on ollut hyötyä, mutta vanhojen aikojen riesana on jonkinasteinen yksiarvoisuus, jossa mielipiteet ja arvot saatiin kotoa sekä mielipiteenjohtajilta. Vanhempi polvi kavahtaa kyseenalaistavaa keskustelua ja tämä heijastelee nykyisissä keski-ikäisissä sangen voimakkaasti.
Oletteko miettineet tai lukeneet heistä, jotka ovat luoneet menestyvää (yritys)toimintaa ja saaneet tästä runsaasti varallisuutta itselleen? Mitä tällaisen menestyksen taustalta usein löytyy? Sitä, että henkilöt ovat eläneet omalle unelmalle ja luoneet jotain vastoin yleistä tapaa toimia. Vastavirtaan kulkijat ovat erottuneet muista, koska ovat pitäneet sitkeästi kiinni omasta ajatusmaailmastaan ja tuottaneet asiakkaille muuta, kuin alan perustoimijat. Vastavirtaan kulkijat ovat kohdanneet vastusta ja epäilyä, mutta kohonneet menestyksen jälkeen sankarin rooliin. Tässä se kummallisuus on, että ensin eri tavalla ajattelija on eräänlainen urpo, jota ei arvosteta tai jopa hyljeksitään ja sitten sankari, jonka kaikki haluaa. Molemmat suhtautumistavat ovat hieman vinksahtaneita, sillä erilaisten ajatusten sietäminen voisi tuottaa meille huomattavasti nykyistä enemmän uusia mahdollisuuksia. Eikä yhden ihmisen sankaritarinan kopioiminen tai ihmisen maagiseksi yli-ihmiseksi nostaminen ole viisasta. Mutta näin me ihmiset toimimme.
Keskusteluun voi asennoitua usealla tavalla. Yksi tapa on se, että lähtee väittelemään ja voittamaan. Toinen on se, että hakee asioita, joista voidaan olla samaa mieltä. Kolmas taas se, että haetaan yhteistä ymmärrystä ja ollaan ikään kuin samalla puolella pöytää. Erimielisyys ei aina tarkoita kilpailutilannetta, jossa toisen on hävittävä. Sivistys on tiedon lisäksi viisautta, jossa alkukantainen kilpailu ei saa liian suurta roolia elämässä. Elämme kilpailullisessa maailmassa, mutta emme menesty enää maanraivaajan asenteella.
Sillä, millä keinoilla kilpailemme, on väliä. Koulutettu suomalainen ei mielestäni aina näe, että juuri hänen tulisi antaa tilaa toisille ajatuksille. Eihän ihminen oikeasti sivisty, ellei hän kokemuksen ja tiedon karttuessa kykene muuttamaan käsityksiään. Tähänhän koko kouluttautuminen perustuu. Muutetaan suhtautumisestamme niin, että vähennämme alkukantaista hierarkiapainia ja kurkotetaan tasolle, jolle kuulumme. Sallitaan uudet ideat ja erilainen ajattelu, sillä sitä kautta saamme tarvitsemiamme uusia juttuja ja sitoutumista. Johto ja omistajat päättävät lopulta asioista, kuten tähänkin saakka.





