Kesä on mennyt ja ihan mukavasti menikin, vaikka säät eivät suosineet. Eihän se sentään pään sisälle sada, joten olotilaan voi vaikuttaa korvien välissä. Rento kesämiehen olo alkaa hiipua ja esiin työntyy se taas todellinen äijä, jolla on selvä tarve irviä muille ja maailman menolle. Niin että tästä se taas lähtee.
Jos ihmisiltä kysytään, että oletko pinnallinen, arvaan suurimman osan vastaavan kielteisesti. Suurin osa ei ehkä olekaan siinä merkityksessä, millaiseksi miellämme pinnallisen ihmisen. Mutta pinnallisuus kurkkii meidän kaikkien takaa ja liittyy itse kunkin elämään salakavalan helposti.
Tässä muutamia esimerkkejä, joissa pinnallisuutemme mielestäni yleisesti näkyy:
- mobiililaitteet ja erityisesti kännykkä on saanut hurjaa kiinnostusta ihmisiltä. Uuden mallin ilmestyessä talouselämä ja media rummuttavat uutuuksia, jotka kiinnostavat suurinta osaa ihmisistä. Känny on kuitenkin viestinnän apuväline, joka on napannut tiukan otteen ihmisistä – jotka kyttäävät laitteestaan jonninjoutavaa jopa silloin, kun voisi kommunikoida livenä ihmisten kanssa. Ettei vain sisältöasiat olisi kuitenkin itse laitetta tärkeämpää?
- Kaikki ymmärtävät maailman muuttumisen, joka ei aina ole kivaa. Mutta muutoksen tullessa omalle kohdalle, alkaa sen päiväinen kapeli eli muutosvastarinta – muutos on keskimäärin muiden heiniä
- En muista mediahaastattelussa kenenkään myöntäneen alkoholin hinnanlaskun ja saatavuuden parantamisen vaikuttavan omaan kulutukseen. Tilastofakta kyllä myönnetään, mutta ne muut vaan on juopompia
- Ulkonäkökeskeisessä maailmassa kasvava joukko ihmisiä satsaa ulkonäköönsä. Ei kai siinä mitään, mutta jos ulkonäköön voimakkaasti satsaava ihminen kertoo, ettei ulkonäkö ole hänelle tärkeää, ollaan jo eri asiassa – laulun sanoin: ”Valehdellaan pienemmäksi vahinko, älä muista että kiinni jäätiin jo”….
- Avoin ilmapiiri on asia, jota toivotaan ihmisyhteisöihin laajasti. Näyttää kuitenkin olevan niin, että kovin moni ihminen loukkaantuu pienestäkin itseen liittyvästä kritiikistä. Onko niin, että vain positiivinen avoimuus sallitaan?
- Olen kysynyt usein vuosikymmenten varrella ihmisiltä ihmissuhteiden kaikkein tärkeimpiä tekijöitä? En muista, että luottamusta olisi koskaan jätetty mainitsematta. Kumpi herättää enemmän luottamusta työelämässä, se että esimies ja alainen ohittavat toistensa heikkoudet ja vain kehuvat toisiaan vai se, että kumpikin kertoo faktapohjalta sekä vahvuuksia että heikkouksia? Aivan, jälkimmäinen tietenkin. Jostain syystä havainnoin kuitenkin, että faktatieto heikkouksista johtaa perin helposti siihen, että kuulija loukkaantuu ja vetoaa, jos suinkin mahdollista, esittäjän väärään tyyliin kertoa faktoista. Mielipideasiat erikseen, nyt puhun faktoista. On toki selvää, että kritiikin esittämistyylillä on väliä, mutta onko järkeä kieltää fakta sillä perusteella, ettei kerrontatyyli miellytä?
