Vuosittainen poliittinen rautaisannos on taas tarjolla. Kuntavaalien läheisyys tietää sitä, että poliitikot ovat liikkeellä kertomassa agendaansa. Demokratia on minulle enemmistön kansanvaltaa, joka tarkoittaa, että kulloinkin mandaatin saaneet ihmiset hoitakoot maan asioita aiemmin kertomallaan tavalla. Nyt vain näin ei menetellä.
Suomi ja kunnat ovat velkaantuneet vuosikymmenen eikä kovin suuria muutoksia ole isossa kuvassa saatu tehtyä. Työttömyys jatkuu, sote on levällään, hallituksen uudistuksia ei ole saatu erityisen hyvin läpi ja sitä rataa eteenpäin. Asun pikkukaupungissa, jossa paikallispolitikointi on surkuhupaisa esimerkki asioiden hoitamattomuudesta. Oman käsitykseni mukaan vanhoja jääräpoliitikkoja ei aidosti kiinnosta yhteinen hyvä, vaan oma valta. Tämän johdosta asioita juntataan tai vastustetaan siitä huolimatta, ettei kaupunki saa juuri minkäänlaista kehitystä aikaiseksi.
En ole työelämässä missään kohdannut niin omahyväistä porukkaa kuin kärkipoliitikot. Olipa tilanne mikä hyvänsä, käännetään keskustelu oman puoleen nykyisiin ja aiempiin aikaansaannoksiin häpeilemättä. Varsinkin kokeneet poliitikot kehuvat estoitta itseään ja omaa puoluettaan tyylillä, jota en ole missään muualla yhteiskunnassa kohdannut. Lisäksi tapaan kuuluu, että tehdyt munaukset yritetään sälyttää toisten, typerämpien poliitikkojen niskaan eli omaa vastuuta vältetään osoittamalla sormella muita. Pienet lapsethan näin toimivat, eivät aikuiset työelämässä. Onko ihme, jos homma ei toimi.
Jos kymmenen ihmisen työryhmä keskustelee työpaikallaan lounaalle menosta, päädytään yleensä enemmistön kannattamaan vaihtoehtoon. Tällöin vähemmistöön jääneet hyväksyvät päätöksen mennä lounaalle enemmistön tahdon mukaan. Politiikassa näytetään toimivan niin, ettei vähemmistö hyväksykään enemmistön päätöstä, vaan yrittää kaikin keinoin vastustaa ja mustamaalata enemmistön tahtoa. Kuinka ihmeessä tällaisella tyylillä saadaan mitään aikaan? Arki etenee päivästä ja vuodesta toiseen ja jos ei asioita hoideta ajallaan, ne jäävät tekemättä. Tämä on tosi asia meille kaikille ja tarkoittaa sitä, että haasteista huolimatta päätöksiä ja töitä on tehtävä. Nyt näin ei näytä käyvän, vaan valtataistelu jatkuu. Olen lukenut useamman kuntapolitiikassa vaikuttavan sanovan, kuinka puheet ja teot eivät kohtaa käytännössä ja tämän johdosta halua jatkaa poliittisessa päätöksenteossa ei enää ole. Kaikesta huolimatta tämä nykyinen tyyli mitä ilmeisimmin jatkuu.
Työelämässä asioita hoidetaan niin, että kustakin asiasta perillä olevat vastuuhenkilöt tutkivat asioiden taustoja ja alustavat yleistä keskustelua, jonka pohjalta asioita yritetään selkeyttää ja päättää. Onhan niin, että tuntemattomia asioita kaikki vastustavat helpommin, kuin tutumpia ja tolkullisen tuntuisia. Normielämässä itseään estoitta kehuviin ihmisiin ei ylipäänsä törmää, ehkä pikemminkin vaatimattomuuteen tai näennäisvaatimattomuuteen. Ja taitaa vieläpä olla niin, että kohtuullinen kriittisyys omiin aikaansaannoksiin katsotaan perusedellytykseksi arvostuksen saamiseksi muilta ihmisiltä. Olen lähes varma, että ym. tyyli parantaisi poliitikkojen suoriutumista. Kokeilkaapa kokeneet poliitikot vihdoin inhimillisesti viisaampaa ja hieman nöyrempää tyyliä asioiden hoidossa. Itselläni ainakin kiinnostus viimeisen vuosikymmenen politikointiin on romahtanut. Miksi äänestää, jos mikään ei muutu?
