Termi lisäarvo tarkoitti kai alun perin Marxilaista tapaa kuvata työnantajan itselleen pidättämää osuutta työn tuottamasta arvosta. Termi ei siis käsittääkseni ole sama kuin arvonlisä, mutta termejä sotketaan koko ajan. Olen itsekin tottunut puhumaan lisäarvosta ikään kuin yrityksen sijoitetun pääoman ja työpanoksen tuottamana arvonnousuna.
Kalliina ja pienenä länsimaana meidän on satsattava osaamiseen ja laatuun, jolloin näiden yhdistelmästä pitäisi muodostua tätä haluttua lisäarvoa. Olen usein tullut miettineeksi lisäarvon tuottamiskykyäni, joka liittyy johtamisen ja liiketoiminnan parantumiseen. Ellei näin havaittavasti tapahdu, teen turhaa työtä. Omalla kohdallani tuotan lisäarvoa siis silloin, kun saan organisaation pomot johtamaan paremmin niin, että lopputulos voidaan havaita. Se voi olla uuden suunnan löytymistä, yksilöiden työtehon parantumista, ihmisten välien toimivuuden parantumista tai liikevaihdon kasvua.
Olen käytännön työ- ja siviilielämässä kohdannut töitä, joiden lisäarvon tuotto ei perustu hääppöisiin asioihin. Jos vaihtoautomyyjä lisää hintaa vanhaan autoon tai kiinteistönvälittäjä kiinteistöön tuosta vaan, ei siinä mielestäni kovin kummoista lisää tuoteta. Lisäarvo on silloin keksittyä.
Mielestäni kovin monessa nykyisessä ns. asiantuntijatyössä on vastaavansukuisia haasteita. Jos sijoitusasiantuntija antaa tappiota tuottavia neuvoja, ei todellista lisäarvoa synny. Sama ongelma lääkärillä, jos potilas ei tervehdy, opettajalla oppilaan oppimattomuuden edessä, konsultilla ilman asiakkaan todellista kehittymistä tai kunnanjohtajalla kuntapalveluiden heiketessä. Vaativimmissa töissä onkin vaativampaa tuottaa lisäarvoa. Duunarin tehdessä työtään kunnolla lisäarvo havaitaan valmistuneena talona, rakennettuna tienä tai korjattuna moottorina. Mutta korkeamman jalostusasteen töissä saatetaan helposti sortua huonoon tuottavuuteen.
Jos lakimies häviää oikeudessa asiakasjuttunsa, syntyy asiakkaalle lähinnä kuluja. Ymmärrän, että riitely on mutkikasta eikä ole lakimiehen vika, jos asiakas on väärässä, mutta jos asiakkaan asiaa ei saa ajettua menestyksellä, on työ ollut ostajalleen turhaa. Yhtä hyvin riita olisi voitu sopia alkuunsa, jolloin aikaa, vaivaa ja rahaa olisi säästynyt. Jos johtaja ei tuota tekijöilleen muuta kuin kurinpitämisestä johtuvaa hyötyä, on tuotettu lisäarvo melko matala. Jos yrityksen johtajana toimiva omistaja keskittyy yrityksen arkityöprojekteihin, jää johtamisen lisäarvo usein mitättömäksi, jolloin johtajan lisäarvo syntyy nähdäkseni työntekijän mitalla ja sijoitetun pääoman tuomilla resursseilla. Kuka tällöin tuottaa johtamisen lisäarvoa?
Kukaan ei halua maksa duunarille turhasta työstä, mutta osaamistöissä näin näyttää tapahtuvan melko usein. Ja koska osaamistyöt ovat keskimäärin kalliimpia, ollaankin haasteen edessä. Kuinka saamme osaamisestamme todellista lisäarvoa markkinoilla? Myyhän näppärä kaveri yhden kerran vaikka hiekkaa Saharaan, mutta ei kauaa.
Oletko itse miettinyt työsi todellista lisäarvoa? Uskallatko tarpeen tullen myöntää, että korkeasta koulutuksesta huolimatta työsi tuottama lisäarvo ei ehkä olekaan erityisen merkittävä? Että hienosta tehtävästä ja korkeahkosta palkasta huolimatta olet standardityyppi, joka ei ole asiakkaalleen erityisen tärkeä? Mainosmies ei saa huonoa tuotetta kaupaksi, lääkäri ei voi kaikkia parantaa, taide-esitys ei voi miellyttää kaikkia eikä yhdellä metodilla saada kaikkia ajattelemaan positiivisesti. On selvää, ettei osaaminen tuota lisäarvoa aina ja kaikkialla. Siksi on mielestäni tärkeää, että keskittyisimme nykyistä enemmän osaamisen tuottamaan hyötyyn. Sieltä löytyy todellista kilpailukykyä, mutta ei itseisarvona.
