Taas ovat mediassa esiintyneet sanomiset saaneet kirjoittajan suupielen virneeseen. Kun paljon sanotaan ja nopeasti, mahtuu mukaan sellaisia sanomisia ja kirjoituksia, joiden logiikkaa sopii epäillä.
Talouselämän lehdessä haastateltiin suomalaisen yrityksen edustajaa. Hän kertoi, että ”yritys lomauttaa lähes koko henkilöstönsä turvatakseen tulevan kasvun, joka täytyy hakea uusilta markkina-alueilta”. Sillä lailla. Jos kasvu täytyy hakea uusilta markkinoilta, ollaan vielä prosessin alkutaipaleella, sillä muutenhan ei oltaisi uusilla markkinoilla. Tällöin kasvun hakeminen on lähes aloittamista vaille valmis. Kuinka tällaisessa tilanteessa kasvu voidaan turvata? Kasvua saadaan, jos onnistutaan uusilla markkinoilla, mutta ei kauppaa voida etukäteen turvata. Kauppaa saa jos saa. Olisiko ollut reilumpaa sanoa, että heikosti menee, mutta pyrimme jatkossa toki parempaan.
Suomi velkaantuu ja tämä on pysäytettävä. Asia on pysyväisluonteinen kuuma peruna ja aiheeseen törmää mediassa lähes joka viikko. Eräs sanoja kertoi maamme velkaantuvan sellaista vauhtia, että menetämme uskottavuuden muiden maiden silmissä. Loogista sinänsä, mutta Suomen velkaantuminen ei näytä erityisen pahalta muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna, jotka ovat siis vieläkin velkaisempia kuin Suomi. Kuinka ihmeessä voimme menettää kasvomme sellaisten edessä, jotka ovat vieläkin huonompia? Velkaantumisen pysäyttämisessä kannattaisi käyttää relevantimpia argumentteja.
Media-ala jatkaa myllerryksessä. Mediajohtajat ovat huolissaan alan muutostarpeesta ja ovat sanoneet, että pelissä pärjäävät parhaiten ne, jotka ymmärtävät median kulutustottumusten muutokset. Oletteko tarkastelleet kaupallisten sähköisten medioiden tarjontaa? Nettisivut ovat huomiota herättävää ”lööppikamaa”, radiolähetyksissä on runsaasti toimittajien lätinää arjen yksityiskohdista ja tv-kanavat pursuavat vanhojen hittisarjojen ja –elokuvien uusintoja. Ovatko mediajohtajat huolissaan tarjontansa sisällön tasosta? Itse ajattelen, että kulutustottumuksien muutoksesta huolimatta median sisältö on kaiken lähtökohta.
Toimittaja sanoi yhteiskunnallisen kehityksen päämäärämme olevan se, että ihmiset tekevät enemmän töitä. Se on helposti järjestetty, mutta kuinkahan tämä järjestetään kannattavasti? Minusta keskeistä on, että teemme parempaa lopputulosta. Ainoastaan matalajalosteisessa tuottamisessa tekemisen määrän lisäämisen voidaan olettaa tuottavan hyötyä. Ja kun haetaan tehokkuutta, on sitä haettava jatkossakin. Lisätäänkö työn määrää taas jonkin ajan päästä? Jos tarjonta ei mene kaupaksi, ei saman asian tekemisen lisääminen taida auttaa, vaan se, että samassa ajassa saadaan enemmän aikaan tai pienemmillä kustannuksilla. Työn määrä tarkoittaa siis tosiasiassa työn hintaa. Muistutan taas, että hinta on vain yksi kilpailukeino. Toinen on laatu eikä meidän parane sitä unohtaa.
Eräs tunnettu henkilö, joka oli saavuttanut kunnioitettavan iän, kuoli hiljattain. Tämä noteerattiin mediassa, niin kuin tapana on. Tuttujen ja tunnettujen poismeno kiinnostaa meitä ihmisiä. Tämän kyseisen henkilön kuolemaa oli lehdessä kommentoitu toteamalla, että henkilö kuoli yllättäen hyväkuntoisena. Siinäpä meillä on sangen mielenkiintoinen ilmaus. Kuinka hyväkuntoinen ihminen voi kuolla? Olisiko kuitenkin niin, että ”pinnan alla” ollut huonokuntoisuus ei vain näkynyt maallikoille. Sinänsä se, että huomattavan iäkäs ihminen menehtyy, ei ehkä kuitenkaan ole varsinainen yllätys. En todellakaan halua väheksyä kenenkään surua, joka on kuolemantapauksissa aina läsnä, mutta ihmiset tapaavat kuolla vanhuuttaan ja tämä kai lienee luonnollista.





