Me kilpailulliset suorittajaihmiset olemme metkaa sakkia. Meillä vaikuttaa esiintyvän näin maallikon näkökulmasta sellaisia tauteja, joista en ole kuullut terveyskeskuksessa mitään.

Tauti 4 – Ajoittainen kuulovika

Olen havainnut, että kovin monella meistä esiintyy vikaa kuulossa. Tämä ilmenee hauskasti siten, että itselle positiiviset uutiset kuullaan sellaisenaan, kun taas itselle negatiivisiin uutisiin liittyy usein sivuääni, joka kertoo möhläyksen olleen jonkun toisen vika. Tauti vaikuttaa oireilevan erityisesti poliitikoilla vaalien alla. Tautia esiintyy yleisemminkin suomalaisilla esimerkiksi palautekeskusteluissa, joissa positiivinen palaute kuulostaa normaalilta, mutta negatiivinen palaute ikään kuin vääristyy täysin epätieteelliseksi potaskaksi ja tämä kyseinen kemiallinen yhdiste aiheuttaa ärtymystä, kasvojen ja niskan punotusta sekä sosiaalisten taitojen laskua. Viimeksi mainittua voi tosin olla vaikea havaita yleisten sosiaalisten taitojemme vähyyden vuoksi. Myös nuorisolla tapaa esiintyä ajoittaista kuulovikaa siten, että kutsu viikkorahan antoon ja kalliiden vaatteiden ostoon kuuluu loistavasti, mutta vaateet kotitöistä ja oma-aloitteisuudesta eivät lainkaan. Ei se vika ikää katso.

Tauti 5 – Huonosta lihasvoimasta johtuva kyvyttömyys vastuunkantoon

Tämä suhteellisen yleinen tauti lienee peräisin liiallisesta istumisesta sekä liikunnan yksipuolisuudesta. On sanottu, että vastuu painaa ja tämän tuntevat kaikki. Jos lihakset ovat heikot, ei ole kantokykyä eli kantokykyluokka on siis alhainen. Tämän taudin yhteydessä esiintyy usein myös ns. valuvikaa eli asioiden vastuu ikään kuin valuu aina muille. Taudille ominaista on lisäksi velttous ja masentuneisuus silloin, kun vastuuasiat nousevat esille potilaan kanssa. Tällainen on toki turhaa syyllistämistä, sillä jos lihakset ovat heikot, niin milläs vastuuta kannat. Tautia esiintyy erityisesti henkilöillä, jotka kokevat olevansa väärässä työtehtävässä eli siis ihmisillä, jotka ovat vahingossa eksyneet väärään työpaikkaan eikä heitä ole päästetty sieltä pois. Kyllä työelämä osaa olla julma. Lääkkeeksi tähän tautiin suositellaan helppoja hommia suurehkolla palkalla, vallankäyttöä ilman vastuuta sekä ylenpalttisen rillutteluoikeuden myöntämistä. Mainituista lääkkeistä on monella kuntapomolla hyviä kokemuksia.

Tauti 6 – Selkärangan puutteesta johtuva vetelyys

Nisäkkäiden selkärangattomuus tuntuu vaikealta asialta käsittää. Epäilen kuitenkin, että osalta ihmisistä puuttuu selkäranka, sillä sellaiselta meno toisinaan vaikuttaa. Selkärangan puute näkyy yläkropan voimakkaana taittumisena eteenpäin kaarelle, mikä johtaa omaan napaan tuijottamiseen. Tämän johdosta ihminen vaikuttaa silminnähden vetelältä ja haluttomalta normaaliin toimintaan. Olen kuitenkin saanut itse todistaa useita kertoja tilannetta, jossa täysin toimintakyvyttömän ja kasaan painuneen ihmisen selkäruoto alkaa suoristua suuren rahamäärän toimesta. Ymmärsin, että ihmiselle kasvaa silloin eräänlainen virtuaalinen ranka, niin sanottu seteliselkäranka, jonka ansiosta selkärangaton ihminen pystyy erittäin tehokkaan suoriutumiseen. Rahan vaikutus on voimakas ja nopea, mutta kuitenkin häviävä. Raha lääkkeenä tulee kalliiksi, sillä vaikutus on verrattavissa päihteisiin eli annosmäärää on lisättävä jatkuvasti vaikuttavuuden ylläpitämiseksi. Lääkettä kuitenkin suositellaan yleisesti työmarkkinajärjestöjen toimesta ja he sanovatkin rahalla palkitsemisen sopivan kaikkiin työelämän vaivoihin.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail