Sataa, sataa ropisee…..vai miten se meni. On se nykyisin meininkiä, kun juhannusaattona ja jouluaattona on suunnilleen yhtä lämmintä. Asuinpaikkakunnallani on tuullut koko kevään ja alkukesän niin, että ilma on ollut todella koleaa. Pieni lämpötilan nousu ei pilaisi kesätunnelmaa lainkaan. Alkukesän sisällä olemisen päälle sopisi mukavasti, että juhannuksena voisi palloilla ulkotulilla, mutta nyt näyttää siltä, että tuli on tehtävä sieluun, muuten saattaa jäädä ilman.

Kerron teille todella järisyttävän uutisen. Edellisestä kesäblogista on vierähtänyt vuosi. Kas siinä se tuli, tähän ette varmaan olleet varautuneita. Aika tuntuu rientävän iän myötä nopeammin, mutta järki ja läski ei. Ne vaikuttavat olevan staattisessa tilassa aina.

Juhannus tarkoittaa, että kesä on koittanut. Tästä eteenpäin on lomariski suurimmillaan ja pahuksen hyvä niin. Kyllä ihminen kaipaa muutaman viikon tuuletusta elämäänsä. Tauon ei käsittääkseni tarvitse olla pitkä ja hieno, kunhan vain rikkoo rutiineita tavalla tai toisella.

Kuulin vähän aikaa sitten uutisista, että arkihuolet ovat vieneet ajan ja mielenkiinnon pariskuntien seksielämältä. Jopa opiskeluvaiheessa olevat nuoret, jotka ainakin aikoinaan lähentyvät toisiaan intiimissä tarkoituksessa sangen taajaan, ovat antaneet vallan huolelle työpaikan saannista ja pärjäämisestä. Huoli vie mieltä alaspäin eikä sen jälkeen huvita. Ei kuulkaa siskot ja veljet, eihän tämä näin käy. Ihminen on laumaeläin eikä sellaiselle ole hyväksi kyyhöttää yksin.

Ehdotankin, että otatte tämän luettuanne lomamielen ja käytte saunan ja saunajuoman jälkeen korjaamaan tilastoja. Pari estoja laskevaa juhannusjuomaa ja iloinen mieli päälle, niin johan alkaa loppuvuonna kuulua iloisempia uutisia tilastonikkareilta. Sellaista lomailua ei mikään matka tai iso rahapussi korvaa. Asia on teistä itsestänne kiinni, sillä nyt jos koskaan on tilaisuus rentoilulle.

Mitä muuta lomailuunne sisältyy? Itse olen tavannut hieman kurvailla moottoripyörällä ja niin teen nytkin, jos vain säät sallivat. Ja ehdottoman tärkeää on grillailla, nauttia ja olla. Emme tee perheenä kovin kummoista lomaohjelmaa, vaan satsaamme viime hetken tunteeseen tekemisen suhteen. Tekee pahuksen hyvää vain hömpsöttää lyhyen tähtäimen touhuja.

Tiedän toistavani itseäni, mutta haluan silti toimittaa, että ottakaa rennosti älkääkä hötkyilkö. Omat kokemukseni tukevat asiantuntijoiden kirjoituksia, että liialla ohjelmalla päätyy lomastressiin ja riitelyyn. Antakaa elämän viedä edes hetkisen, niin johan alkaa hymyilyttää. Hymyilevä ihminen on ihana asia, itselle ja muille. Ennustan, että jos hymyilette, lomanne sujuu hyvissä merkeissä ja tunnette mukavia tunteita. Ei hassumpi tapaa elää muutama viikko elämästä.

Toivotan kaikille rentouttavaa kesää sinne, missä ikinä sitä vietättekin.

 

Blogi palaa jälleen johtamisen ja yrityselämän suorasukaiseen arviointiin elokuussa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail