Johtaminen on vallankäyttöä, joka on aina suhteessa muihin. Johtamiseen liittyy seurantaa, analysointia ja päätöksentekoa, joka tapahtuu taustalla, mutta joka kuitenkin aina realisoituu ihmiskontekstissa. Se, miten ihmiset toimivat ja tulevat toimeen keskenään, kertoo johtamisen laadusta paljon. Ilman sosiaalisuutta ei siis ole johtamistakaan.
Johtamisen, siis ihmiskontekstissa tapahtuvan ohjaamisen, haasteet ovat monesti sosiaalisessa kanssakäymisessä ilmeneviä hankaluuksia tai ongelmia. Yksinkertaistaen sanottuna ihmiset eivät saa suksia samaan suuntaan yrityksistä huolimatta. Sanoja ei osaa sanoa oikein eikä vastaanottaja ottaa vastaan. Tullaan tilanteisiin, joissa tunne alkaa näytellä game changerin roolia, vaikka näin ei saisi olla. Osalle ihmisistä sosiaalisuus ei ole kovin kummoinen arvo. Tunnenpa lisäksi ihmisiä, joille sosiaalinen kanssakäyminen vaatii pinnistelyä eli he pelkäävät sosiaalisia tilanteita. On aivan selvää, etteivät tällaiset ihmiset kykenee toimimaan kovin hyvin vaativissa sosiaalisissa tilanteissa. Eivät ainakaan ilman kehittymistä.
Suomalaiset ovat tekijäkansaa, koska maamme oli nostettava suosta aikoinaan käsipelillä. Emme ole tottuneet arvostamaan henkistä kehittymistä, vaan tekemisen konkreettisia tuloksia. Nuorten sanotaan arvostavan kaverillisuutta ja hyvää työilmapiiriä. Nämä ja monet muut asiat, kuten siis johtaminenkin, ovat kuitenkin asioita, jotka perustuvat sosiaalisuutta koskeviin arvoihin ja taitoihin. Henkisen puolen ongelmia ei voida ratkaista pelkästään fyysisellä tekemisellä. Jos ihminen ei viihdy sosiaalisissa tilanteissa tai ei ole halukas kohtamaan omia heikkouksiaan, ei tällaisen ihmisen sosiaalisuuteen liittyviä haasteita pystytä ratkaisemaan normaaleilla, työelämässä käytetyillä kehitystoimilla. Vaatimuksena olisi em. ihmisen arvomaailman kehittyminen eikä toista aikuista voi muuttaa – ihminen muuttaa halutessaan itseään. On aika vaikea kuvitella, että työnantajat ohjaisivat henkilöstönsä pitkiin kehitysprosesseihin käyttäytymistieteilijöiden kanssa.
1990-luvun laman jälkimainingeissa vaadittiin kouluihin yrittäjyyskasvatusta. Yrittäjiksi päätyy kuitenkin vain pieni osa väestä. Sen sijaan sosiaalisten taitojen opeista hyötyvät kaikki. Miksi ei kouluissamme alettaisi opettaa sosiaalisia taitoja? Tätä myötä henkinen kanttimme noin kollektiivisesti ajateltuna kehittyisi ja väestömme kyky tulla toimeen keskenään paranisi. Ei ihan pieniä asioita sanoisin.
Palaute on eräs parhaimpia johtamiskeinoja. On vielä niin, että kriittiset nuoret toivovat nykyistä enemmän palautetta työstään. Tämä siis tarkoittaa kommentointia tekemisestä, sillä henkilöön liittyvä palaute kuuluu työelämässä ammattilaisille. Kukaan ei onnistu aina ja siksi palautteeseen kuuluu kannuste ja kritiikki. Mikäli kritiikkiä antaa tökerösti, se loukkaa. Jos taas perusteltua ja asiallista kritiikkiä ei siedä, ei palautteesta ole hyötyä. Tässä hyvin yksinkertaisessa muodossa se, kuinka moni johtamiseen liittyvä ongelma kumpuaa sosiaalisten taitojen puutteesta sekä johtajan että johdettavan kohdalla. Jos sellainen asetelma säilytetään, ei johtamisen ongelmia voi oikeasti ratkaista sosiaalisesti epäkypsien ihmisten kohdalla. Silloin tarvitaan ratkaisuja, joiden avulla työ pystytään hoitamaan, mutta mihinkään laadullisempaan kanssakäymiseen ei ole edellytyksiä. Valtava osaaminen ja työmäärä pystytään hyödyntämään vain osittain sosiaalisen rajoittuneisuuden vuoksi. Lisäksi sosiaalisuus tai sen puute heijastuu siviilielämään samalla lailla. On sanottu, että mikä tahansa tuote kopioidaan markkinoilla, mutta tapa toimia on hankala apinoida. Jalostusarvon nostaminen ilman sosiaalisia taitoja perustuisi tuotteisiin ja automatisointiin. Olisiko aika nostaa henkinen kypsyys osaksi ihmisen suorituskykyä myös työelämässä? Esimerkiksi urheilussa näin on tehty jo aikoja sitten.
