Kuuntelin jokin aika sitten nuorehkon start up –yrittäjän puheita liiketoimintaan liittyen. Olin hieman hämmästynyt kuulemastani. Puheet kuulostivat sangen tutulta liiketoimintaan liittyvältä puheelta, jossa toistettiin samoja asioita, kuin vuosikymmeniä sitten.

Yrittäjä esitteli yrityksensä tekemää sovellusta. Olen oikeasti sitä mieltä, että yrittää kannattaa ja että ilman uusia juttuja emme saa uusia tukijalkoja yhteiskuntaamme. En silti voi välttyä epäileviltä tunteilta, kun esitellään it-sovellusta, jossa kuntoillaan pahuksen isot lasit päässä sisällä. Intuitiivinen tuntemukseni oli epäilevä, vaikka mikä minä olen nuorten yrittäjien touhuja arvostelemaan. En oikeasti tiedä sovelluksen mahdollisuuksia, vaikka en itse pidäkään esiteltyä sovellusta merkittävänä.

Esittelyn ohessa kuulin puhetta ylipäänsä yritystoimintaan liittyen. Sain kuulla, kuinka ”omaa uhoa pitää olla, sillä jos et itse usko omaan tekemiseesi, ei siihen usko kukaan mukaan”. Saman asian kuulee usein kilpaurheilun ja myynnin ympärillä. Olen usein miettinyt, ettei uho taida liittyä omaan uskoon, vaan kertoo pikemminkin uskon puutteesta. Ja onko niin, että puhujan uskon tarjontaansa voi havaita vain ylisanojen ja latteuksien kautta? Ei tietenkään.

Sama yrittäjä kertoi lisäksi, kuinka ”yritysjohto ei saa pysähtyä tyytyväisenä menestyksen jälkeen, sillä jos pysähtyy, niin itse asiassa taantuu, kun kaikki muut alan toimijat menevät ohi”. Kuulin myös, kuinka ”mun pitää aidosti ratkaista sijoittajan ongelma eli kertoa, kuinka sijoittaja saa rahoilleen mahdollisimman hyvän tuoton”. Voi mitä puhetta nuorehkolta yrittäjältä. Kyseiset jargonit olivat tuttuja jo kymmeniä vuosia sitten. En näe mitään järkeä, että uutta tuotetta markkinoidaan moisten lainattujen latteuksien kautta. En voi välttyä ajatukselta, kuinka tyhjiä monen liiketoimijan puheet ovat. Toistetaan samoja vanhoja näkemyksiä kuin uskonkappaletta ikään. Omaa ajattelua on liian vähän, vaikka uuden sovelluksen kanssa ollaan liikkeellä. Onko tämä uskottavaa? Latteudet, kuten voitte itse havaita, ovat liioiteltuja epätotuuksia eivätkä mielestäni anna mairittelevaa kuvaa sanojastaan. Siitä huolimatta niitä viljellään aina vain.

Kun luodaan uutta, tarvitaan rohkeutta ja erilaista ajattelua. Tällöin on myös siedettävä epävarmuutta ja todellakin uskottava asiaansa. On kuitenkin niin, että uuden hyvän ratkaisun löytymistä edeltää monta epäonnistunutta yritystä. Käsitykseni on, että erityisesti nuoret tuottavat sovelluksia omien mielitekojensa pohjalta, jossa vanhaan tyyliin kehitetään ratkaisu ilman todellista näkemystä asiakkaiden tarpeesta. Tarjolle asetetaan asioita, jotka vaikuttavat melko merkityksettömiltä meikäläisen silmin. Mutta ilman yrittämistä emme löydä niitä merkittäviä ratkaisuja. Koen kuitenkin, että liiketoimintaa yritetään saada aikaan myös sangen vähäisillä eväillä. Se on mielestäni selvää, että uusi juttu vaatii uusia ajatuksia. Muuten asia ei vaikuta uskottavalta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail