Olen vuosien varrella käynyt eräänkin keskustelun johtamisesta ja sen ongelmista. Yksittäisissä, lukuisissakin organisaatioissa tarjontaa ja sen tekemistä on saatu jopa erinomaiseksi, mutta suuren massan osalta muutosta ei ole tapahtunut. Mediasta on saanut lukea useiden yritysjohtajien ja tutkijoiden kertomana, kuinka suomalaista johtamista tulisi muuttaa asiakasta paremmin hyödyttävään suuntaan. Lisäksi ihmisten välistä kanssakäymistä tulisi lisätä ja ylipäänsä siirtää johtamisen painopistettä johtajista johdettaviin.
Olemme viime aikoina kuulleet, kuinka isoja ja menestyneitä yrityksiä on saatettu johtaa huutamalla ja raivoamalla. Applen Jobsin on väitetty olleen jopa vainoharhainen ja kohdelleen alaisiaan täysin mielivaltaisesti. Samantyylistä viestiä kuului myös Ollilan johtamisesta Nokiassa. Molemmat yhtiöt ovat olleet maailmanluokan menestyjiä aikoinaan, Apple on vieläkin. Lienee näytetty, että kovalla otteella voidaan saada tuloksia. Mutta kova johtaminen luo pelkoa ympärilleen eivätkä alaiset silloin uskalla tuoda kriittisiä viestejä koville johtajille. Yhteys arkeen alkaa kadota ja sitä myötä mahdollisuus kehittyä. Tällaisen tien päässä on usein jyrkkä luisu alaspäin.
Me suomalaiset olemme kanssakäymisessämme kylmähköjä. Esimerkiksi tervehtiminen, joka oli maassamme yleistä vielä 1990-luvun alussa ja USA:ssa ymmärtääkseni vieläkin, on lähes kadonnut. Oli kurjaa kävellä 2000-luvun alussa suurehkon asiantuntijaorganisaation käytävillä, kun nuoret akateemiset ihmiset jättivät tervehtimättä tai väistivät katsetta täysin tarkoituksellisesti. Koen niin, että nuorten sosiaalinen pinta on todella urpomaista ja kylmää, mutta syvemmällä sielussa ymmärretään erilaisuutta ja eri mielipiteitä vanhempia paremmin. Vanhemmat suomalaiset tapaavat osata pintakäyttäytymisen paremmin, mutta eivät taas siedä erilaisuutta ja erilaisia näkökantoja.
Menestysteknologia on ihmisten luomaa. Kaikkien koneiden rakentaminen, käyttö ja ylläpito perustuvat ihmisiin. Näistä mahdollisesti syntyvä menestyskonsepti on ihmisten ideoima ja toteuttama. Koneet ja automaatio ovat apuvälineitä ja nekin totta mooses ihmisten tekeleitä. Ihmettelen logiikan nimissä, kuinka ihmeessä ihmisen roolia ei nähdä meillä nykyistä tärkeämmäksi? Ajatellaanko taloutemme jatkossakin perustuvan vanhoihin kivijalkoihin ja metodeihin? Jos ajatellaan, niin eikö silloin päättäjien enemmistön tilannekuva ole, ettei maailma tule lähivuosikymmeninä muuttumaan? Meidän ei siis tarvitse kehittyä?
Puhumme usein, kuinka velkaantuminen on saatava kuriin, ettemme jätä lapsillemme maksettavaksi omia virheitämme. Olen tästä samaa mieltä. Mutta onko ainoa vaihtoehtomme epäsosiaalinen kurjuuden viljely, jossa ainoastaan nöyryys, työtahdin lisääminen ja sosiaalisten kontaktien kehnous kuvaavat tapaamme toimia? Ja kun tämän lisäksi pääomapiirit panttaavat investointeja ja johto keskittyy lyhyen tähtäimen kannattavuuteen, olemme tilanteessa, jossa liian harva kantaa huolta tulevasta pärjäämisestämme Kertokaa ihmeessä, jos logiikassani on vikaa. Nykytyylillä tulemme jatkossa menestymään vain, jos myymiemme teollisten investointituotteiden tarjonta kelpaa vuoden 2008 tyylillä tarjoiltuna. Muuten kuihdumme edelleen.
Suomi on ollut ja on vieläkin hyvä maa. Mutta olemme silti eräänlainen pölhölandia, jossa sosiaalinen jähmeytemme ehkäisee meitä kehittymästä. Tiedätte itsestänne, että innostuessanne olette valmiita painamaan töitä ja venymään normaalioloa parempiin suorituksiin. Me annamme nyt tällaiselle palttua ja luotamme määräyksiin, teknologiaan ja byrokratiaan.
Meidän tulisi luoda uutta ja parantaa vanhaa. Uuden luominen edellyttää uutta ajattelua ja uusia tapoja toimia. Vanhan parantelu on tarjonnan parantamista ja sen tekemisen tehon lisäämistä. Mielestäni kummassakin tapauksessa tarvitaan sosiaalista ja motivoitunutta ihmistä.
Ennustajat ovat kertoneet, että merkittävä osa nykytöistä katoaa lähivuosikymmeninä. Jos näin käy, niin millainen hyvinvointi meillä tuolloin mahtaa olla ilman uudistumista ja sosiaalistumista?
