Meillä Suomessa ei ole kovin mittavaa hyväntekeväisyyskulttuuria. Olemme tottuneet siihen, että korkeiden verojen vastineena yhteiskunta hoitaa heikompiosaisten tukemisen. Näin ajattelevien joukkoon kuulun itsekin enkä ole tottunut antamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Tätä työtä voi tukea myös antamalla aikaa ja osaamistaan toisten ihmisten käyttöön.

Oletko koskaan ajatellut, että esimerkiksi juuri sinä voisit auttaa nuoria työllistymään? En minäkään ollut, kunnes kohtasin projektin, jossa tavalliset suomalaiset ihmiset keksivät hyödyntää työelämäsuhteitaan ja alkoivat auttaa syrjäytymisvaarassa olevia, työttömiä nuoria kohti työllistymistä. Työ alkoi tunnustellen ja opetellen, sillä ns. tavallisilla ihmisillä ei ollut tarkkaa kuvaa työttömien nuorten elämästä. Kävi ilmi, että osalla nuorista oli liian suuria vaikeuksia ja jopa moniongelmaisuutta eikä sellaisia ihmisiä maallikot kykene auttamaan.

Nuorilta puuttui yleisesti kyky kertoa itsestään kirjallisesti. Lisäksi usealla oli haasteita päivärytmin kanssa. Nämä olivat kuitenkin asioita, joita voi kehittää nopeastikin, mikäli vain motivaatiota löytyy. Nuoria haastateltiin ja hieman valmennettiin tulevaa varten ja sen jälkeen nuorille avattiin niin sanotusti ovia. Heidät johdettiin työpaikkojen rekrytoinneista vastaavien johtajien pakeille tunnustelemaan mahdollista aloitustyöpaikkaa. Eikä tarinassa ole oikeastaan sen kummempaa ja sillä tiellä alun jälkeen on jatkettu.

Reilun kahden vuoden aikana pikkukaupungissa on avattu ovi 70 yritykseen, joista mukaan nuorten työllistämiseen on lähtenyt 53 yritystä. Näihin yrityksiin on ohjattu yhteensä 119 nuorta, joista ainakin 90 on saanut onnistumisen. Luvussa on mukana 16 kesätyöpaikkaa, mutta pidän saavutusta kokonaisuutena merkittävänä. Paikalliset ihmiset ryhtyivät auttamaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, joista on siis kyetty auttamaan vajaa sata nuorta työuran alkuun. Ei ihan huono suoritus maallikoilta, jotka toki ovat saaneet mm. kaupungilta ammattilaisten apua projektiinsa.

Näköjään hyväntekeväisyydelläkin voi tehdä konkreettista hyvää työttömyyden vaivaamassa pikkukaupungissa. Kannustan kaikkia kokeilemaan oman seutukuntansa eteen tehtävää hyväntekeväisyyttä, koska sillä näyttää olevan merkitystä ja saavan hyvää aikaan.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail