Millainen ihminen on mielestänne asiantuntija? Minusta sellainen, jolla on käsiteltävästä asiasta aitoa kokemusta eli kyse on ihmisestä, joka oikeasti tietää aihealueesta vähintään kohtalaisesti, ellei peräti paljon. Asiantuntija myös pystyy myöntämään sen, mitä ei oikeasti tiedä eikä tämä vähennä asiantuntijan arvoa, itse asiassa jopa nostaa sitä.

Kun tapaa asiantuntijan, odottaa tietysti, että tämä tietää asiasta ja osaa tarvittaessa ratkaista ongelman, joka itsellä sillä hetkellä on. Asiantuntijuuden kehittymiseen tarvitaan usein asiaa käsittävää koulutusta. Mutta asiantuntijuus ei siis ole pelkkää teoriatietoa, vaan aitoa osaamista tai kyvykkyyttä. Tietäminen ja kyvykkyys ovat toki eri asioita.

Muistan lukeneeni psykologian vaatimattomien sivuaineopintojeni yhteydessä taitavasta ajattelusta, jonka on mahdollista kehittyä noin kymmenen vuoden työskentelyn jälkeen. Huippuasiantuntijuus on toki vielä erikseen, mutta on selvää, että asiantuntijuus kehittyy hitaasti. Tämän johdosta asiantuntijat ovat yleensä arvostettuja ja myös haluttuja, mitkä yhteenlaskettuina tietävät usein mukavia ansaintamahdollisuuksia. Lieneekö tästä johtuvaa, että kovin moni haluaa katsoa olevansa asiantuntija, vaikka asia ei ole ihan niin.

Katselin Ylen Teema-kanavalta tiededokumenttia asiantuntijuudesta. Ohjelmassa esitettiin uskottavia perusteita tapahtuneiden faktojen pohjalta asiantuntijuuden väärinkäyttämisestä selvästi taloudellisen hyödyn tavoittamiseksi. Yliopistossa aihealueeseensa liittyvää tietoutta opettava viininviljelijä tapasi viinialan konsultteja kouluttaessaan vaihtaa pullojen sisältöjä havaitakseen osallistujien ammattitaitoa. Ei ollut mitenkään harvinaista, että asiantuntijoina itseään pitävät henkilöt antoivat arvioita pelkän oletusarvon perusteella. 500 euron huippuviini sai halvan viinin pullossa huonot arvosanat, kun taas halpa viini arvostettiin mitä parhaimmaksi kalliin viinin pullossa. Asiantuntijuus oli pelkkää lumetta todellisessa tilanteessa. Sama homma jatkui taideaarteiden kohdalla. Maailmanluokan taidemuseoiden kuraattorit ostivat uudelle kankaalle vastikään maalatun taulun huippunimen aitona tuotteena ja olivat valmiita maksamaan taulusta miljoonia. Osansa saivat kollegani liikkeenjohdon konsultit, ekonomistit, ravinto- ja liikunta-asiantuntijat ja listaa voisi jatkaa.

Asiantuntijuuden ongelmana on nykyisin, että asiantuntijaksi esittäydytään kovin heppoisilla perusteilla. Esitetään esimerkiksi tutkimustietoon pohjaavana faktana asioita, jotka ovat mitä suurimmassa määrin kiistanalaisia. Esimerkiksi ekonomistit, jotka ovat kuitenkin akateemista väkeä, ennustivat rahoituskriisin ja siitä toipumisen kokolailla poskelleen eikä arabimaiden sekamelskaa tai Venäjän aggressioita monikaan osannut ennakoida. Ja ravintoasioissa esitetään muutaman vuoden periodilla suurin piirtein päinvastaisia neuvoja terveellisestä ravinnosta. Rakennusten kuntoarvioitsijoista vain osa on alan koulutuksen saaneita ja nykyisin vakuutusyhtiön asiantuntija tarkoittaa asiakaskontaktissa usein myynti-ihmistä. Ei tämä ennen ihan näin mennyt.

Asiantuntijalla on oltava tavallista ihmistä perusteellisemmat ja laajemmat tiedot alalta, mutta eihän tämä riitä. Asiantuntija ei tee töitä itselleen, vaan joillekin muille eli asiantuntijan täytyy osata tunnistaa toisten ihmisten ongelmia ja ratkaista niitä aihealueeseen liittyen. Se, että ihminen on työskennellyt pitkään jollakin alalla, ei tee hänestä asiantuntijaa. Muutenhan kaikki seniorit olisivat asiantuntijoita eikä näin ole. Asiantuntijuus vaatii hyvin monessa tapauksessa alan koulutusta ja runsasta omakohtaista kokemusta alalta. Lisäksi ihmisen on itse oltava kiinnostunut kehittämään itseään ja nähtävä vaivaa tämän eteen. Muuten asiantuntijuus on vain lumetta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail