Pekka Seppänen kirjoitti viikonpäivät sitten, kuinka asiantuntijoiden visionäärinen puhe tulevaisuuden työelämästä unohtaa 95% työssäkäyvistä. Luvusta en osaa sanoa, mutta artikkelin pointti oli mielestäni oikea; työelämän muutos ei oikeasti ole niin suuri, kuin asiantuntijat ja keskustelijat antavat ymmärtää. Toki työelämä muuttuu selvästi, mutta moni perustyö säilyy eikä kaikkea voida tehdä etätyönä.
Me ns. asiantuntijat ja kehityksestä kiinnostuneet tapaamme viljellä skenaarioita, joiden perusteella toimintaa tulisi kehittää kovin monella rintamalla. Sinänsä näin tuleekin toimia, mutta näiden innokkaiden muuttajien taustalla saattaa olla myös oman edun tavoittelua asiasisällön aitouden kustannuksella.
Olen vuositolkulla hihkunut ihmisten kohtelemisen tärkeydestä niin, että ihmistä tulisi johtaa ihmisestä käsin eli siitä reaalitilanteesta, jossa ihminen elää. Tähän liittyvän kehitystyön melskeissä olen tehnyt yhteistyötä kovempia arvoja edustavien bisnesihmisten kanssa ja pehmeämpiä arvoja edustavien humanistien kanssa. Vika saattaa olla minussa, mutta olen kuitenkin kokenut, että moni asiantuntija on puheissa antanut ymmärtää toimivansa nykyaikaisen fiksusti, mutta käytäntö ei ole aivan tätä tukenut.
Perinteiset bisnesihmiset sanovat usein nuorempina, kuinka tekemisen pitäisi olla suunnitellumpaa ja valittavat johtamisen itsevaltaisuutta ja kehnoutta. Myöhemmin saatuaan itse lisää asemavaltaa tekeminen ei muutukaan täysimääräisesti aiempien puheiden mukaan, vaan omia ajatuksia johdetaan eteenpäin niiden aiemmin parjattujen johtajien malliin. Tällöin en ole voinut välttyä ajatukselta, että ko. ihmiset eivät olleetkaan hakemassa suunnitelmallisuutta ja selkeämpää johtamista, vaan omaa valtaa. Itsevaltius on hyvä tapa toimia itsevaltiaan kannalta katsottuna. On toki selvää, ettei tällainen koske kaikkia, mutta kokemukseni mukaan yllättävän useaa kuitenkin.
Pehmeämpiä, ns. humaanimpia arvoja edustanevat humanistit. He eivät yleensä ole liiketoimintaihmisten mielestä keskeisiä bisnesosaajia ja johtuneeko tästä, että humanistinen osaaminen on keskimäärin jäänyt ydinliiketoiminnan tekemisen varjoon. Tämä on tietysti sääli, sillä ihmisethän tuotoksen tekevät ja vieläpä toisille ihmisille. Pelkillä kovilla arvoilla ei muita ihmisiä hurmata ja niinpä liiketoimintaihmiset hyötyisivät esimerkiksi käyttäytymistieteiden sovellusosaamisesta johtamisessa ja kehittämisessä. Olen vuosien varrella saanut huomata, että humanistit korostavat omaa osaamistaan bisnesihmisten lailla. Kiinnostus oman osaamisen soveltamiseen käytännön liiketoimintaan on ollut puutteellista ja sellaisenaan melko hyödytöntä. Osaajat ovat tulleet ilomielin hyvin maksettuun koulutustilaisuuteen kertomaan viisauksiaan, mutta samoista osaajista yllättävän harva on ollut kiinnostunut kehittämään osaamistaan paremmin liike-elämään sopivaksi. Olen jopa kuullut, kuinka liike-elämä on kovaa ja että sen arvomaailma ei sovi itselle parhaalla tavalla. Millä ihmeen logiikalla ko. ihmiset kuitenkin vapaaehtoisesti tekevät maksullista työtä yrityksille? Raha ja oman asian ajaminen kiinnostaa, mutta asiakkaan todellinen hyöty vähemmän jos ollenkaan.
Käytännön ongelmien ratkaisu vaatii monesti usean alueen osaamista. Esimerkiksi yritystoiminnan tehostaminen tarvitsee alan substanssiosaamista, talousosaamista, it-osaamista sekä ihmisten käsittelyyn liittyvää johtamis- ja koulutusosaamista. Kuka osaa näitä kaikkia uskottavasti? Ei kovin moni josko kukaan, joten yhteistyötä tarvitaan. Toivoisin, että tällä saralla etenisimme nykyistä rivakammin. Hushus yhteistyöhön siitä osaajat.
