Sotilaallinen toimintakyky on itsenäiselle valtiolle tärkeää ja Suomelle suurvallan naapurina erityisesti. On irvokasta, että pitääkseen yllä rauhaa täytyy harjoitella sotaa. Näin se vain on ja tästä saimme muistutuksen Krimiltä ja Ukrainasta juuri äsken. Sotavoimat on valtiollinen toimi kaikkialla ja tämä vaatii yhteiskunnan rahoitusta, joka on taas nykysuhdanteissa kortilla. En usko Suomen itsenäisyyteen ilman uskottavia puolustusvoimia. Ellei puolustuksemme ole kunnossa, ajaudumme naapurin ”taskuun”, kuten eräs ilmaisu YYA-ajasta kuului.
Elän maallikkoilluusiossa, että nykysodankäynti on voimakkaan teknistynyttä. Sotilas, rynnäkkökivääri ja potero –yhdistelmään ei sotaa voida perustaa. Mieleeni tulee, että puolustaminen istutetaan viime kädessä resurssien ympärille eli yritetään toimia siten, että omat resurssit hyödynnetään maksimaalisesti. Käytettävissä oleva kalusto vaikuttaa puolustusstrategiaan ja sitä kautta koulutukseen. Vaikuttaisi jotenkin epäloogiselta toimia niin, että tingitään kalustohankinnoista, mutta koulutetaan suuri määrä varusmiehiä.
Jos edellinen olisi totta, voitaisiinko asiaa tarkastella niin, että hankitaan ajanmukaista kalustoa ja tehostetaan varusmieskoulutusta? Maailman kehittyessä tulee joskus ihmeteltyä, onko meikäläinen koulutussysteemi tehokkain mahdollinen. Nuoria koulutetaan pisimmillään vuosi, mutta ymmärtääkseni tämän jälkeen kertausharjoituksiin on ollut varaa kutsua vain harvoja. Olen itse kokenut, miltä armeijan harmaat tuntuvat 10 vuoden tauon jälkeen. Minun olisi aikanaan pitänyt ainakin teoriassa olla komppanian sotatoimien johtamisessa osallisena. Tosiasiassa minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista ammattitaitoa asiaan, vaikka olen työkseni johtamisen kanssa tekemisessä. Jos todellista toimintakykyä halutaan, on asian kanssa oltava tekemisissä säännöllisesti.
Jos koulutuksen tulee olla tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta, niin onko järkeä juoksuttaa nuoria sulkeissa viikkokaupalla? Peruskäytöksen oppivat lähes kaikki muutamassa viikossa. Tämän jälkeen porukan voisi jakaa eri tehtäviin ja jatkaa koulutusta tehtäväpohjalta siten, että kun tehtävän oppii, niin se on sitten siinä. Ja tämän päälle säännöllisesti toistuvat kertauskoulutukset. Erikoisjoukot ja varusmiestasoinen joukkueenjohtajakoulutus ovat tietysti asia erikseen, silloin koulutus kestää ymmärrettävästi pidempään. Puolustusvoimat joutuu säästämään, mutta ammattihenkilöstöstä ei näköjään haluta tinkiä. Kantapeikkoja on suunnilleen sama määrä, kuin reservin ollessa nykyistä selvästi suurempi. Onko näitä resurssitarpeita käyty asianmukaisesti läpi?
Koulutusjärjestelmämme siviilissä on vanhakantainen PISA-tuloksista huolimatta, jotka nekin ovat ilmeisesti laskussa. Epäilen, että se on sama juttu sotilaskoulutuksen saralla. Lisäksi olen ymmärtänyt, että kyberturvallisuuden uhka ja merkitys tiedetään, mutta sanoista ei ole päästy tekoihin. Näinhän se vähän on Suomessa kaiken uudistumisen kanssa. Olisiko siis sopimatonta ajatella ja kysyä, voitaisiinko varusmieskoulutusta järkeistää ja lyhentää? Lisäksi tarvittava minimitaso nykyaikaista kalustoa ja kybersuojaa on vain hankittava vaikka yhteistyön kautta, muutenhan koko homma lässähtää kasaan. Olisipa kiva joskus keskustella alan osaajien kanssa aiheesta.
