Ihmisistä halutaan näyttää hymyileviä kuvia. Hymyilevää ihmistä on toki mukavampi katsella, kuin totista. Televisiossa näkee sangen usein tekohymyä. Silloin ihminen hymyilee ohjeen saatuaan, vaikka oikeasti ei hymyilytä. En ole koskaan ymmärtänyt tällaista. Asiantuntijat sanovat, että jopa narsistit ja psykopaatit kykenevät lukemaan toisten tunteita. Jos näin on, lieneekö pahasta arvata, että ainakin yhdeksän ihmistä kymmenestä pystyy tunnistamaan tekonaurun oikeasta. Eihän tekohymyllä ole näin ollen mahdollisuuksia.
Olen kysynyt todella monelta, että mitkä parikolme luonteenpiirrettä ovat tärkeimmät ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Vastauksissa on käytännössä aina mukana luotettavuus. Se, että ihminen on iloinen, on miellyttävää, mutta tekoiloisuudella ihminen kertoo vastaansanomattomasti yrittävänsä huijata muita esittämällä siis iloisempaa kuin onkaan. Teennäisen iloisuuden alttarille uhrataan luotettavuutta, joka on kuitenkin tärkeämpi ominaisuus. Eihän tekohymyssä vaikuta näin ajatellen olevan mitään logiikkaa.
Kun tapaat ihmisen palvelutilanteessa, myyntityössä, juhlissa tai peräti pyytämässä sinulta jotakin, on tapana hymyillä. Toistan, että iloinen ihminen on iloinen asia – mutta siis oikeasti iloinen. Lienee kuitenkin tosiasia, että kovin usein sosiaalisessa kanssakäymisessä toisilleen vieraat ihmiset ovat enemmänkin jännittyneitä kuin iloisia. Ja silti yritetään hymyillä kuin se kuuluisa Naantalin aurinko. Jos joku on totinen, leimataan hänet helposti mörökölliksi. Tosiasiassa ei hymyilevä ihminen saattaa olla rehellisempi, mutta sitä ei vain haluta huomata.
Tekoiloinen ihminen ilmeisesti pelkää olevansa normaalisti jotenkin kehno ja tuntee polttavaa tarvetta yrittää olla parempi kuin onkaan. Mielestäni täysin turhaan, sillä luottamukselle on paljon helpompi rakentaa sosiaalista kanssakäymistä – ellei sitten halua tarkoituksellisesti huijata toisia. Kukapa meistä ei olisi ollut tekemisissä aina niin iloisten jenkkien kanssa. Heillä jos kellä on tapana sokeroida sosiaalisia tilanteita. Normioloissa hekin ovat kutensakin suomalaisten kaltaisia, tosin aika paljon puheliaampia. Jopa jenkit ymmärtävät – totta kai – oman käytöksensä pinnallisuuden ja kokemukseni mukaan myöntävät tämän, mutta eivät mahda maansa sosiaaliselle koodistolle mitään.
Me suomalaiset sen sijaan mahdamme. Täällä ei tarvita imelää iloisuutta eikä small talkia ja hyvä niin. En todellaankaan ole junttityylisen murahtelun kannattaja, peräänkuulutan vain luontaista käytöstä. Osaamme arvostaa ihmisen luotettavuutta ja myös tavallisuutta, johon luonteva totisuus sopii teennäisyyttä paremmin. Olisiko aivan kerettiläistä junttiutta toivoa ihmisiltä sosiaalista, mutta teeskentelemätöntä käytöstä? Siten käyttäytyvän seurassa on helppo hengittää.
