Oletko koskaan harrastanut tekniikkaosaamista vaativaa lajia, kuten musiikki-instrumenttien soittaminen tai urheilu? Jos olet, tiedät, että alku on aina hankalaa ja että kehittyäksesi hyväksi kyseisissä lajeissa sinun täytyy harjoitella valtavia määriä lajitekniikkaa. Tämä ei onnistu yksin ja niinpä kyseisissä harrasteissa, niin kuin kaikissa muissakin taitoa vaativissa lajeissa, tarvitaan taitavampien osaajien apua. Taitolajeja ei opi, ellei pysty ottamaan vastaan opastajan kertomana omia suoritusvirheitä sekä vinkkejä niiden poistamiseksi. Epäilen, että kaikki tunnistavat ja tunnustavat tämän.
Mutta kuinkas me aikuiset toimimme normielämässä? Provosoiden sanottuna siten, ettemme siedä kritiikkiä emmekä ainakaan tarpeeksi. On toki myös niin, ettemme ole parhaita kritiikin sanomisessakaan, mutta kyse on omien virheiden sietokyvystä, joka on eri asia kuin se miten virheet tuodaan julki.
Kritiikki tuntuu pahalta ja ehkäpä sen kuuluukin tuntua epämiellyttävältä. Mutta on aivan eri asia ottaa kipeääkin tekevää kritiikkiä vastaan ja oppia siitä, kuin selitellä kritiikinannon taitamattomuutta tai peräti torjua kritiikki. Kritiikki herättää negatiivisia tunteita, kuten häpeää ja riittämättömyyttä. Nämä vaikuttavat olevan meille kovin hankalia asioita, sillä jos mediatietoihin on uskominen, törmäämme avioliitoissamme kovin usein samoihin ongelmiin. Emme pysty puhumaan rakentavasti ongelmistamme ja suhde alkaa näivettyä. Kyse ei ole aivan pienestä asiasta, vaan itse asiassa ihmisen sosiaalisuudesta. Olemme laumaeläimiä ja laumassa on tultava toimeen, joten emme pääsee sosiaalisen taitamattomuuden ongelmaamme pakoon.
Koen niin, että kyvyttömyytemme kritiikin sanomisessa ja vastaanottamisessa johtaa tunteiden purkautumiseen muissa kanavissa. Nimimerkkikirjoittelu netissä, huutelu urheilukatsomoissa ja kärkkäytemme päihtyneenä johtuu jostakin ja tuskin hyvästä olosta. Samaa ärtyneisyyttä puretaan myös työelämässä; asiakaspalvelija keskittyy omiin etuihinsa asiakkaan kustannuksella ja asiakas käyttää asemaansa korostaakseen itseään ja jopa kitisee mitättömyyksistä. Eikä esimiehen ja alaisen suhde ole läheskään aina ongelmaton.
Kritisoidessasi ihmistä otat käytännössä riskin siitä, että joudut huonoon valoon kyseisen ihmisen silmissä. Varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa on kyse rahasta ja vallasta, on kritisointi haastavaa. Jos et usko, niin kokeile kritisoida kohtuuttomuuksia vaativaa asiakasta tai kaikkeen puuttuvaa johtajaa työelämässä. Olen lähes varma, että ajaudut mainituissa tilanteissa haasteisiin. Pysyäkseen hereillä ihminen tarvitsee säännöllistä palautetta tekemisistään. Muuten käy niin, ettei ihminen opi tunnistamaan heikkouksiaan ja kuvittelee omasta suorituksestaan parempaa, kuin se muiden mielestä on. Tällaisen päälle kritiikki tuntuu normaalia pahemmalta, sillä ihminen putoaa itse muodostamastaan pilvilinnasta reaalielämään.
Ajatelkaa ihmisen kouluttautumista, sosiaalista kanssakäymistä, parisuhdetta ja työelämä- tai harrastustaitoja. Onko em. asioissa oikeasti mahdollista kehittyä hyväksi toimijaksi ilman heikkouksiensa kohtaamista? Ei tietenkään ole. On jotenkin outoa, että olemme joutuneet kohtaamaan omia huonoja puoliamme jatkuvasti vuosikymmenien ajan, mutta emme siedä samaa toisten sanomana etenkään työelämässä. On täysin selvää, ettei ihminen saavuta omaa parastaan ilman kritiikin kohtaamista. Tähän taitoon tulisi kiinnittää huomiota ja ottaa se esimerkiksi pysyväksi osaksi esimiesten kehitystyötä.
