On arkinen tosiasia, että ihmiset ovat erilaisia. On sanottu niinkin, että erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan ja tästä syntyy laajempi, parempi kokonaisuus. Arkielämän tasolla ihmisten eroavuus on mielestäni helppo havaita. Ihmiset äänestävät eri puolueita eli heidän arvomaailmansa eroaa jonkin verran yhteiskunnallisissa asioissa. Tämän jatkeena sama tapahtuu työmaailmassa. Jotkut suhtautuvat työhönsä intohimoisesti, jotkut arkisen käytännönläheisesti ja joillekin työ on vain menetettyä vapaa-aikaa pakollisen ansainnan vuoksi. Niin ikään vapaa-aikaa kulutetaan eri tavalla. Jotkut haluavat rakentaa itselleen aina vain lisää tilaa, jotkut sivistävät itseään, moni tykkää huolehtia kunnostaan, osa viihtyy seurassa kun osa taas haluaa vetäytyä omiin oloihinsa. Esimerkiksi tällaisilla tavoilla voitaneen jäsentää ihmisten eroavuutta silloin, kun ihminen toimii omasta vapaasta tahdostaan.
Kun ihminen asettuu tavoitteellisen ryhmän jäseneksi, on edessä annettujen tai yhdessä sovittujen tavoitteiden saavuttaminen. Ryhmä on muodostettu selkeää tarkoitusta varten. Tämä ja käytössä olevat resurssit rajaavat tekemisen vapautta, jotta ryhmä saataisiin toimimaan yhteisen asian eteen. Jos muodostetaan alansa huippuryhmää riittävästä potentiaalista, voidaan ryhmä koota alansa parhaista tekijöistä. Näinhän käsitykseni mukaan muodostetaan esimerkiksi jääkiekkomaajoukkue. Ryhmän jäsenet ovat kaikki alansa kärkipään ammattilaisia, jotka ovat tottuneet yhteistyöhön alan muiden ammattilaisten kanssa. Maajoukkuepelaajilta odotetaan täyttä sitoutumista, mutta hekin tulevat ryhmään erilaisuuksineen. Ryhmä on kasassa vain joitakin viikkoja, mutta silti ihmisten eroavuutta on voitu havaita. Esimerkiksi NHL-ammattilaispelaaja lähti ovet paukkuen ryhmästä, kun maajoukkueen värikkäänä tunnettu valmentaja tapasi johtaa joukkuetta raivoamalla ja haukkumalla henkilökohtaisuuksiin menevillä solvauksilla. Lisäksi on arkea, että erittäin sitoutuneet NHL-ammattilaiset eivät pääsekään haluamaansa rooliin NHL-joukkueessa, turhautuvat, ajautuvat farmiin ja ehkä pian ulos joukkueesta. Pelaaja ei vain yltänyt valmentajan ja joukkueen johtajan kuviossa siihen, mihin olisi pitänyt.
Jos huippuunsa viritetyissä joukkueissa käy näin, on selvää, että arkisemmissa työyhteisöissä sitoutuminen ja suoriutuminen ovat aina vain kirjavampaa. Huippusuoritusta ei voi odottaa samalta ryhmältä ikuisesti työmaailmassakaan, tämähän nähtiin esimerkiksi Nokiassa. Ryhmän koheesio kestää aikansa, koska tilanteet ja ihmisetkin muuttuvat ajan myötä. Ihmiset haluavat kehittää itseään, pyrkiä urallaan eteenpäin tai vaihtaa muista syistä työpaikkaa?
Ymmärrän niin, että ihmisenä erilaiset ja erilaisen työidentiteetin omaavat henkilöt voidaan saada saman asian taakse oikealla johtamisella yhtä tehtävää tai pidempää, vuosien projektia varten. Mutta jatkuvakestoiseen sitoutumiseen samoja ihmisiä ei voida tietyn saman asian ympärillä saada. Huippusuoriutuminen ei kestä ikäänsä, sillä alansa huippu voi kyllästyä ja taantua tai työyhteisö ei kehity eikä tarjoa huipulle enää haasteita. Pelkästä rahan pakosta töitä tekevä joutuu usein tehokkuuskamman haravoimana ulos organisaatiosta, joten jäljelle jäävät ne kuuluivat tavikset, jotka suhtautuvat työhönsä käytännöllisen intohimottomasti. Uskon, että tavikset suurimpana työpaikan ihmisryhmänä voidaan johtaa saman asian taakse, muttei heitäkään pitkäkestoisesti. Eivätkä tavikset ole parhaita suoriutujia tai työn kehittäjiä, vaan niitä turkasen tärkeitä puurtajia.
Erilaisista ihmisistä voi saada joksikin aikaa yhtenäisen, sitoutuneen joukon. Työelämämme on kuitenkin staattisuutta arvostava, jota tukee osin betonoitu työmarkkinamaailma. Arvomaailmamme ja historiamme tukevat peruspuurtamista, jossa pärjää pitkällä aikavälillä sellainen, joka pystyy keskitason suoritukseen päivästä toiseen. Työhön sitoutumattomuus on itse asiassa osin rakenteellinen ja osin arvomaailmamme vika. Työhön sitoutuminen onnistuu yksilöiden kohdalla, mutta joukkona vain silloin, kun työyhteisö kehittyy ja työntekijöistä riittävä määrä vaihtuu. Olkaapa rehellisiä ja kysykää itseltänne, että onko ihme, jos tuottavuutemme ei ole enää sitä mitä pitäisi.
