Ihmiset haluavat käsitykseni mukaan olla rationaalisia päättäjiä. Tutkimustulokset eivät kuitenkaan tue tätä, vaan itse asiassa osoittavat ihmisen päätöksenteon olevan tunnepohjaista ja merkittävässä määrin jopa intuitioon perustuvaa. Tällainen on esimerkiksi johtamisen suunnittelutyötä korostavalle managerille hieman vaikea niellä. Mutta toisaalta on sanottu niinkin, että intuitioon voi nojata vain hyvin tuntemissaan asioissa eikä niissäkään pelkästään intuitioon. Toisin sanoen asiantuntemukseen, jonka yhteydessä on tavattu tehdä paljon analyysiä, voi rakentua kokemuksen myötä kykyä hyödyntää intuitiota ja tunnetta.
Tunne siis vaikuttaa päätöksentekoomme. Käsitys tästä näkyy viestinnässä ja kaupankäynnissä kaikkialla. Taloja ja mökkejä myydään kuvilla onnellisista perheistä, alkoholia kuvilla iloisista juhlista, vaatteita hyvännäköisten ihmisten kuvilla ja liikuntapalveluja kuvilla nauravista ja hyvävartaloisista ihmisistä. Näin on ollut jo tosi kauan. Kuva on usein se, jolla mieleen vaikutetaan eli kuva muodostaa mielikuvan, joka ohjaa ajatuksiamme.
Mielikuvien rakentamiseen ovat erikoistuneet mainos- ja viestintäihmiset. Heitä hyödynnetään siksi, että he osaavat muodostaa tavista paremmin kutakin kohderyhmää puhuttelevan viestin. Maksajan intressissä on siis saada kohderyhmän ihmiset suosiolliseksi itselleen ja tähän tarvitaan tunne-elämää puhuttelevia toimia. Toimintatapa on yleisinhimillinen eli hyvin yleisesti käytetty. Se ei siis voi olla väärin, mutta ei aina ehkä täysin oikeinkaan. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta olisiko niin, että viestinnällistä manipulaatiota tarvitaan, kun pelkät faktat eivät riitä? Ihminen yritetään saada ajattelemaan positiivisesti viestitettävästä aiheesta tai ihmiselle yritetään peräti luoda tarve jollekin sellaiselle, jota ihminen ei oikeasti tarvitse. Eihän aitoa tarvetta tarvitse luoda.
Politiikan pitäisi minun mielestä olla yhteisten asioiden hoitamista. Moni nuorehko ja sinänsä ihan hyvin menestynyt poliitikko on löytänyt ns. normaalia työtä viestintätoimistoista. Miksi? Voisiko olla siksi, että valtakunnantason poliitikot ovat tottuneet rakentamaan ja olemaan mukana tunnepitoisissa viestintäkampanjoissa? Jos näin olisi, eikö silloin ole myös niin, että politiikassa menestymisen katsotaan edellyttävän myös viestinnällistä manipulaatiotaitoa? Ettei vain politiikassakin jo osin olla samassa tilanteessa kuin keskimääräiset bulk tuotteiden myyjät eli kun fakta ei enää riitä ja oma asia tulisi saada kaupaksi, aletaan kikkailla viestinnällä.
Maailma muuttuu ja se on hyväksyttävä. Viestintä on merkittävässä roolissa monikanavaisessa ja infoähkyisessä yhteiskunnassa. Tärkeitä asioita ei saa hoidetuksi, mikäli tieto näistä asioista ei tavoita ihmisiä. Kukaan järkevä ihminen ei kiistä asiallisen viestinnän tärkeyttä. Mutta eikö yhteisten asioiden hoitamisen perustarkoitus ole tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ovat tilanteeseen nähden enemmistön kannalta hyviä tai tiukan paikan tullen vähiten huonoja? Näiden päätösten seuraukset saamme tietää uutisista, ajankohtaisohjelmista ja asiantuntija-arvioista, niitä ei tarvitse erikseen kansalle myydä. Mutta kun katsoo nykyistä meininkiä, syntyy vaikutelma päättämättömyydestä ja jatkuvasta mediakohinasta politiikan ympärillä. Ettei tässä vain syyllistytä tyhjänmyyntiin? Liike-elämässä se tapahtuu yksityisten omistajien rahoilla ja se luo joka tapauksessa työtä, mutta politiikassa se tapahtuu yhteisestä kassasta ja pahimmillaan vähentää työtä. Eihän tämän näin pidä mennä. Elleivät vastuunkantajat kanna vastuutaan, alkaa systeemi menettää merkitystään. Korruptoitunut ja itseään varten pyörivä järjestelmä ei taatusti tuota hyvää kovin laajalle. Olen ymmärtänyt, että somessa on käyty keskustelua poliittisen päätöksenteon uudistamistarpeesta. Jos niin on, ei sellainen keskustelu vaikuta mitenkään perusteettomalta.
