Kun teollistuminen alkoi toden teolla USA:ssa, kehitettiin siellä niin sanottu Taylorismi, jossa tehdastyö pilkottiin osiin. Tämä siksi, koska maan teollisuus tarvitsi nopeasti työvoimaa tehtaisiin ja sitä saatiin maalta, josta siirtyi osin lukutaidottomia ja täysin teollisiin töihin tottumattomia, kouluttamattomia ihmisiä tehdastyöhön. On selvää, että ummikoiden opettaminen työhön käy helpommin, kun työ on riittävän yksinkertaista. Tämän pohjalta vaihetyön menetelmiin ja sitä kautta tehokkuuteen voitiin kiinnittää huomiota, jolloin työn tuottavuus nousi ja tehtaan johto sekä omistajat, työntekijät ja yhteiskunta ottivat suuria harppauksia kohti elintason nousua. Se oli ehdottomasti kannattava menettely aikoinaan ja nykyisinkin Taylorismin pohjalle muodostettu toimintatapa toimii teollisuudessa. Teollisen työn siirtyminen ns. kolmansiin maihin on tästä hyvä esimerkki.
Teollistuminen veti länsimaat huikeaan kasvuun, joka on nyt taittunut. Perustuotanto kannattaa ns. kehittyvissä maissa, missä työn hinta on murto-osa länsimaihin verrattuna. Miksi? Siksi, että kehittyvissä maissa sovelletaan samaa metodia, kuin länsimaissa satakunta vuotta aiemmin. Esimerkiksi Kiinassa on ollut näihin päiviin asti tarjolla kouluttamatonta työvoimaa maaseudulta, jolle pienipalkkainen teollinen työpaikka on kaikesta huolimatta ollut tie parempaan.
Mikään tapa toimia ei menesty ikuisesti. Mielestäni on selvää, ettemme tule menestymään sellaisessa tuotannossa, jonka myymisessä hinta on määräävä tekijä. Esimerkiksi Liettuassa kerrottiin tänä kesänä maan keskipalkan olevan n. 400 euroa kuukaudessa ja Liettua on melkein naapurissa. Mitä kuukausiansiot ovatkaan Kauko-Idässä? Näen ja kuulen jatkuvasti, kuinka puhumme työtuntien määrän lisäämistarpeesta ja mahdollisesta palkan alentamisesta Suomessa. Näihin meillä on ilmeisesti mentävä, mutta mitäs sen jälkeen? Uskokaa, että jos laskemme tarjontamme hintaa, joudumme kohtaa laskemaan lisää, sillä kilpailijatkin laskevat hintojaan. Nythän argumenttina käytetään sitä, että kilpailijamaiden kustannusetu on kurottava kiinni eli siis seurataan kilpailijoiden hintakilpailukyvyn perässä. Sellaisessa pelissä saattaa jäädä kalliille länsimaalle Musta Pekka käteen.
Mediassa esiintyvät merkkihenkilöt kertovat jatkuvasti aikojen muuttuneen, mutta lääkkeet vaikuttavat pääsääntöisesti 1900-lukulaisilta. Moni vaikuttaa haluavan pysyä siinä vanhassa teollisessa kulttuurissa, vaikka kaikki tiedämme, ettei sitä enää entisessä merkityksessä ole eikä sanota takaisin tulevan. Osa vanhoista teollisista tukijaloistamme on menetetty emmekä mahda asialle mitään. Sitenkö tämä maa saadaan nousuun, että lähdemme kulkemaan takapakkia yrittämällä pysyä väkisin perustuotantoa ylläpitävänä maana?
Ihailemme itämaista ahkeruutta emmekä täysin syyttä. Olemme lisäksi jo vuosia keskustelleet siitä, jatkuuko suomalaisten yritysten siirtyminen esimerkiksi Viroon halvemman kustannustason vuoksi. Ahkeruus ja alhaiset kustannukset ovat juuri niitä teollistumisen alkuaikojen keinoja, joilla kehittyvä yhteiskunta menestyi alhaisen sivistystason vallitessa. Olemme kuitenkin eri tilanteessa kuin kehittyvät maat, joten lääkkeetkin tulisi olla erilaisia. On selvää, että työmarkkinoiden joustavuutta on lisättävä. On selvää, että lähiaikoina elintasomme laskee. On selvää, ettei vientiteollisuuttamme saa rasittaa yhdelläkään lisäkululla lähiaikoina. Mutta eikö siinäkin ole ajatusta, että pitkälle koulutetun ja melkoisiin muutoksiin historiassa pystyneen pienen kansan kilpailukyky täytyy muodostaa eri asioista, kuin halpatuotantomaiden?
Kannatan sitä, että nuoret menevät matalapalkkatyöhön aluksi, jos muuta ei ole tarjolla. Kannatan nollakorotuksia tai maltillista palkkojen laskua aloilla, jotka ovat vaikeuksissa. Parempi 10 % pienempi palkka, kuin ei palkkaa ollenkaan. Mutta minua pöyristyttää ajatus, että lähdemme kulkemaan yhteiskuntana vapaaehtoisesti taaksepäin. Ihminen on perusluonteeltaan ahne ja ajaa viime kädessä omaa etuaan. Ihminen kyllä motivoituu muutokseen, kun se tehdään oikein ja hänelle kannattavaksi. Lukutaidottomia ihmisiä johdetaan eri tavalla kuin akateemisesti koulutettuja. Koulutettu väki ei saa tasoaan vastaavaa suoritetta aikaan, jos heitä johdetaan pelkästään Taylorismilla. Koulutetun väen on toimittava toisin.
Työelämämme on jäykkä kukkeimman teollisen ajan jäljiltä. Voimme aivan hyvin luoda joustavamman ja tehokkaamman sivistysyhteiskunnan, jos sitä haluamme. Pientähän tämä lama on ainaisiin sotiin ja puutteeseen verrattuna. Vielä vuonna 1972 oli 48 % maamme kotitalouksista ilman juoksevaa vettä, joten on tässä muutokseen pystytty ennenkin.
Sanotaan, että fiksussa ihmisryhmässä kaikkien aivot on otettava käyttöön. Tämä ja haluttu joustavuus voidaan saavuttaa taitavalla johtamisella. Taitava johtaminen vaatii sosiaalisia taitoja ja henkistä kypsyyttä. Näitä asioita ei taida löytyä halpamaista, joissa yhteiskunnat ovat melkoista hässäkkää. Lopetetaan vanhojen aikojen etujärjestömylvintä ja muutetaan johtamisen kautta itse maamme työelämää. Maa on saatava korvien välistä lähtevälle kasvu-uralle, muuten vuosikymmenten saavutukset rapistuvat.
