Hyviin tapoihin kuuluu käytös, jolla ei loukkaa toisia. Tämän varmasti moni allekirjoittaa, mutta loukkaantuminen lienee pitkälti tunneasia, joihin jokainen reagoi tavallaan. Jollekin toisen ihmisen toteamus voi olla hauska vitsi, kun taas toiselle taas henkilökohtaisuuksiin menevä loukkaus.
Itselleni rajan vetäminen on tuottanut tuskaa, sillä tehtäviini on kuulunut ihmisen toiminnan arviointi oman asiani piirissä hyvine ja huonoine piirteineen. Kukapa meistä haluaisi työtehtävissä tarkoituksenmukaisesti loukata toisia. On kuitenkin selvää, että taitoa vaativissa lajeissa tekniikka ei kehity, ellei suorittaja kohtaa omia virheitään. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten tulisi pystyä ottamaan vastaan kriittistä tai negatiivista palautetta omasta toiminnastaan. Näinhän esimerkiksi urheilussa toimitaan ja olen kuullut urheilun parista, että suorituksen parantamiseen pyrkivät urheilijat oikein janoavat tietoa virheistään ja niiden korjaamisehdotuksista. Työelämässä näin ei kokemukseni mukaan toimita, sillä selvä vähemmistö pystyy tähän.
On tietysti totta, että kriittinen palaute tulee antaa taitavasti siten, että henkilöä ei lyödä eli kritiikki annetaan niin sanotusti kannustavasti. Tätä pidetään yleisenä ohjeena ja allekirjoitan sen itse. Menettelyssä on kuitenkin sisään kirjoitettu heikkous eli se, että kritiikin vastaanotto tehdään ehdolliseksi. Kritiikkiä ei tarvitse vastaanottaa, mikäli se annetaan tulkitsijan mielestä väärin. Tämän porsaanreiän taakse vaikuttaa kovin moni mielellään kipittävän, sillä urheilijamainen kritiikinsietokyky häviää työpaikan oven avautuessa. Suomalaiset ovat mielestäni liian huonoja sietämään omia heikkouksia suorituksissaan.
Määrää korostavat suomalaiset antavat mielestäni liian vähän painoarvoa laadulle ja tekniikalle. Työpäivää jatketaan tuosta vain, mutta parempia tekemisen sisältöjä karsastetaan liian helposti niiden tuskaisten opetteluvaiheiden vuoksi. Korostamme toisten huomioivaa käytöstä, mutta seisomme turvallisen välimatkan päässä toisistamme bussipysäkillä emmekä mielellään ota kontaktia vieraisiin ihmisiin. Emme hyväksy rasismia, mutta vierastamme jopa naapuripitäjästä tulevia ihmisiä. Sanomme ymmärtävämme, että kaikilla on heikkoutensa, mutta suutumme toisten meille heikkouksiamme kertoessa. On meillä vielä oppimista.
Suhtautuminen palautteeseen olisi oltava kansalaistaito, sillä niin tärkeästä asiasta on kyse. Mielestäni tapaamme hieman teeskennellä hyvätapaisuutta, joka kuitenkin unohdetaan heti tilaisuuden tullen. Se, että antaa toisen olla rauhassa, on kohteliasta, mutta yksin jättäminen ei sitä ole. Olemme erään tutkimuksen mukaan empatiassa maailman häntäpäätä heti Baltian maiden jälkeen. Haasteemme liittyy henkisempiin asioihin.
Kritiikin kohtaaminen on raskasta ja loukkaavaakin. Aikuiset ovat kuitenkin kohdanneet elämässään melkoisia määriä turhautumista, epävarmuutta ja epäonnistumisia, mutta silti olemme tässä ja nyt. Kritiikin sietämisen vaikeus liittyy sen herättämiin negatiivisiin tunteisiin omasta heikkoudesta ja kykyyn kohdata niitä. Kritiikki ei heitä ihmistä ojaan, sen mahdollisesti tekevät ihmisen ikävät tunteet, joiden kanssa voi oppia elämään. Koen itse olevani samassa veneessä herkästi loukkaantuvien kanssa, mutta olen vuosien saatossa oppinut toipumaan suhteellisen nopeasti. Jos minä siihen pystyn, pystyy tosi moni muukin. Näitä kritiikin herättämiä ikäviä tunteita olisi hyvä opetella käsittelemään siten, ettei kritiikkiin jää piehtaroimaan. Tämän jälkeen kritiikkiä voi kohdata ilman suurta draamaa. Tällainen voisi sopia meille jäyhille suomalaisille.
