Hesarin Jaakko Lyytinen kirjoitti jokin aika sitten tarinoiden merkityksestä markkinoinnissa ja ylipäänsä kaupallisessa toiminnassa. Hän kertoi mielenkiintoisia kirjoja kirjoittaneesta tanskalaisesta tulevaisuudentutkija Rolf Jensenistä ja tietysti Steve Jobsista. Tarinan vaikutus ihmiseen lienee kiistaton ja sen avulla on tahkottu rahaa ymmärtääkseni melkoisia määriä.
Artikkelissa kirjoitettiin myös suomalaisesta Juhana Torkista, joka on puhetaidon opettaja ja koulutukseltaan teologian tohtori. Torkin mukaan tarinoita on hyödynnetty mm. antiikin Kreikassa, joten kovin uudesta asiasta ei ole kysymys. Torkki kertoo, että tarina on ihmisen vanhin ja alkuperäisin huume, joka tuottaa meissä mielihyvää ja nautintoa. Torkki mainitsee hyvinä tarinankertojina mm. Barack Obaman ja tituleeraa Timo Soinin Suomen Steve Jobsiksi.
Minulle on selvää, että ihminen laumaeläimenä haluaa kuulua johonkin ryhmään ja laumassa on sisäänrakennettu hierarkkisuus eli ihmisellä on perustarve leimautua lauman arvoihin ja hakea itselleen nykyistä korkeampaa asemaa, jos se vain on mahdollista. Silti tämä tarinoiden hyödyntäminen vaikuttaa jotenkin ontolta.
Apple on tuotteena ja yrityksenäkin ikoni, mutta lopulta vain tietokone- ja puhelintuottaja. Mobiilius on muuttanut työelämää merkittävästi, mutta kyse on kuitenkin vain tärkeistä teknisistä ja sangen yleisistä apuvälineistä. Timo Soini on viihdyttävä verbaalitaituri, mutta mitä vastuuta hän on oikeasti yhteiskunnassa kantanut? Mielikuvien merkitys on suuri ja kiistaton, mutta näihin mielikuviin perustuva elämysyhteiskunta on epärealistinen hedonistiunelma, joka ei ole monellekaan mahdollinen. On hieman erikoista, että 138 ihmisen työpaikka, jossa tuotetaan tietokonepelejä, on laskennallisesti arvokkaampi kuin suomalaisen mediakentän päätoimijat yhteenlaskettuna. Ihminen tarvitsee asunnon, ruokaa, vaatteita ja toisia ihmisiä joka päivä, mutta merkittävä osa ylistettyjen ikoniyritysten tuotannosta edustaa viihdettä ja jotain, jota käytetään jonkin muun, kuin ihmisten ydinosaamisen tuottamisen takia. Tämäkö on se tapa toimia, jonka päässä on ihmiskunnan kliimaksi? Ihmiselle oikeasti merkityksellinen tuottaminen ei tahdo kannattaa länsimaissa, mutta viihdyketuotanto yltää parhaimmillaan megalomaanisiin tuottoihin. Voiko tällainen maailma menestyä?
Ettei vain voisi olla niinkin, että tarinoilla on jymäytetty ihmistä aina? Ihmisellä on selvästi tarve tarinoille ja niiden tarjoamille mahdollisuuksille liittyä osaksi jotain ”merkittävää”. On ymmärrettävää, että tällä pystytään houkuttelemaan ihmisiä, mutta toisaalta ihminen voi aivan hyvin hyödyntää kyseisiä tarinoita ilman hurahtamista. On ollut tyypillistä, että ihmiset ovat ostaneet esimerkiksi älypuhelimia ilman varsinaista tarvetta älypuhelimelle. Ihmiset tapaavat ostella erilaisia vimpaimia ilman varsinaista tarvetta. Käsitän niin, että silloin se kuuluisa tarina on ottanut ihmisen pauloihinsa. Tarinoiden merkitystä on turha kiistää, mutta työelämässä voisi ajatella asioita myös ilman tarinoiden tunnekuohua. Kovin moni tarina on kuitenkin osoittautunut taitavaksi myyntipuheeksi. Jokainen voi itse päättää, antautuuko sellaisen vietäväksi.
