Päättynyt hallituskausi lienee ollut maamme historian kehnoimpia. Uudet, nuoret poliitikot nousivat monen puolueen johtoon vajaa kymmenen vuotta sitten ja muistan median kirjoitelleen, että nuorten nousu tietää loppua vanhakantaiselle pelin politiikalle. Uuden sukupolven kuuluukin marssia esiin ja uskoin myös itse poliittisen kulttuurin kehittyvän aiemmasta junttapolitiikasta nykyaikaisempaan suuntaan. On ollut yllätys seurata, ettei johtajuuden ottaminen olekaan sujunut uudelta poliitikkosukupolvelta erityisen hyvin. Maan asioiden hoito on ollut luokatonta eivätkä omatkaan joukot ole olleet kaikkiin tyytyväisiä. Poliitikkojen kyky johtaa muutosta eteenpäin on ollut huono. On odotettu suhdanteiden korjaavan tilannetta ilman omaa vastuuta, sillä siinähän ryvettyy.
Viime aikojen näyttöjen perusteella poliitikot saavat ansaitusti siipeensä. Ongelman syy-seuraus –suhde ei mielestäni kuitenkaan avaudu pelkästään poliitikkoja haukkumalla. On sanottu, että kansa saa sellaiset johtajat, kun ansaitsee. Täytyy muistaa, että kansa valitsee poliitikot. Miksi ihmeessä suomalaiset äänestävät aina samoja henkilöitä eduskuntaan ja sitten haukkuvat poliitikot alimpaan kastiin?
Mikä on maamme keskeisin ongelma? Kansainvälisen kilpailukyvyn puute! Olemme taviskansaa kiireestä kantapäähän. Menestyjää katsotaan kadehtivan karsaasti erityisesti silloin, jos menestyjän elämä alkaa poiketa meidän tavallisen pulliaisten elämästä. Haluamme evoluution vastaisesti tasapäistää ihmiset emmekä hyväksy erilaisuutta. Kenenkään, paitsi ammattiurheilijoiden, ei saisi kehittyä massasta poikkeavasti. Käymme peruskoulua, syömme ja juomme perusruokia ja –juomia, asumme perusomakotitaloissa, ajamme perusautoilla ja tuotamme perustuotoksia. Tämän lisäksi olemme epäsosiaalisia ja epävarmoja itsestämme. Ajatelkaa nyt, että todellinen peruslänsimaan perikuva törmää kovenevassa kilpailussa ongelmiin eli tarjontamme ei ole kilpailukykyistä suhteessa pahimpiin kilpailijoihin. Voiko loogisempaa tapahtua kuin se, että tiensä kadottanut kulkija törmää hankaluuksiin keskellä kilpailua? Ei tämä ole poliitikkojen vika, vaan vika on aikansa eläneessä asenteessamme. Vika on laiskanpulskeassa suhtautumisessamme ajatustyötä, asiakaspalvelua, kehittymistä ja yleensäkin tekemistämme kohtaan. Haluaisimme niin kovasti olla kuten aina ennenkin, vaan kun maailma meni pahus vie muuttumaan.
Emme halua nähdä vaivaa tai kantaa riskiä siitä, että muutamme itseämme. Hoemme muiden tarvetta muuttua ja odotamme, että markkinat vihdoin elpyisivät ja voisimme huojentuneina jatkaa peruselämämme tasapaksua suorittamista. Emme kehitä yritystemme tarjontaa, vaan parantelemme vanhaa ja vaadimme työn tuottavuuden kasvua mekaanisin keinoin. Korostamme koulutusjärjestelmämme alkupään hienoutta, mutta päädymme valittamaan korkeakoulutettujen työttömyyttä. Kadehdimme Ruotsin paremmuutta, mutta peräänkuulutamme talvisodan henkeä. Me suomalaiset emme pääse kunnolla eteenpäin, sillä olemme asenteidemme vankeina. Emme pärjää Kaukoidälle kustannuskilpailussa, emme Saksalle teollisessa massassa emmekä Ruotsille henkisessä kehityksessä. Mitä me suomalaiset oikein haemme kansakuntana?
Meidän on turha lässyttää poliitikkojen kehnoudesta, sillä olemme keskimäärin itse ihan samanlaisia. Siitä meidän ongelmamme johtuvat. Emme saa uutta vaihetta päälle keskinkertaisuuttamme. Mitä tuhlausta, sillä olemme kuitenkin kansa, joka löi aikoinaan punakoneen ja rakensi muutamassa vuosikymmenessä maansa maataloudesta vaurauteen. Pystymme mihin tahansa, jos vain sitä haluamme. Ongelmamme on siis henkistä laatua eikä ongelmamme ratkea vauhtia lisäämällä, jolla saadaan ainoastaan tekohengitystä seuraavaan taantumaan saakka.
Hullut kehittävät maailmaa ja viisaat pitävät sitä pystyssä. Tarvitsemme nämä molemmat roolit. Kun seuraavan kerran parjaat poliitikkoja tai suomalaisen yhteiskunnan ongelmia, niin katso peiliin. Sieltä se ongelma kurkistaa.
