Johtaminen on vaativa taitolaji. Muutosjohtaminen on todella vaativa taitolaji, jossa on hankalaa selvitä ilman kokemusta. Tämä siksi, että muutokseen kuuluu paljon negaatioita, joita kokematon ei tahdo kestää.
En juuri tapaa ihmisiä, jotka eivät puhuisi muutoksen tärkeydestä yhteiskunnassamme. Kuitenkin suurin osa kohtaamistani työntekijöistä ja pomoista eivät oikeasti tee muutoksen eteen töitä silloin, kun muutos koskettaa heitä. Ihminen vaikuttaa olevan mielellään omalla mukavuusalueellaan. Kun eteen tulee muutos, joutuu yleensä poistumaan mukavuusalueeltaan ainakin jonkin verran. On luonnollista, että se tuntuu ihmisistä vaikealta. Käsitykseni mukaan suurin osa ei astu pois mukavuusalueeltaan ilman kannustusta ja edellyttämistä. Muutosjohtamisen luonteeseen kuuluu, että siinä kohdataan jatkuvasti ihmisten kipuilua, kun heitä joudutaan ohjaamaan tuskallisiin uusiin asioihin. Tätä ei suomalainen kulttuuri näytä sietävän.
Suomeen on pesiytynyt sellaista johtamiskulttuuria, jossa tilanteeseen nähden teennäinen positiivisuus halutaan säilyttää eikä ihmisiä uskalleta kohtauttaa negatiivisiin asioihin. Miksi? Siksi, koska pomot pelkäävät riitoja alaistensa kanssa. Riitojen välttäminen on aika erikoinen tapa suhtautua kiinteisiin ihmissuhteisiin. Siten toimien organisaatio betonoi olemassa olevan kulttuurin ilman todellista mahdollisuutta muutokseen. Samat pomot vouhottavat trendikkäitä nykytermejä ilman todellista kykyä saada muutos aikaan.
Suhde johdettavaan on ihmissuhde ja millaisessa pidempikestoisessa ihmissuhteessa voidaan elää niin, ettei epäkohtia käydä läpi? Ihmisillä on muutoksessa vaikka minkälaista epävarmuudesta ja omalta mukavuusalueelta poistumisesta johtuvaa mälvää sielussaan. Ei tämä tarkoita, että piru pääsisi irti, jos ihmiset saisivat purkaa ajatuksiaan. Suurin osa ihmisten negatiivisuudesta on sellaista, joka ei oikeasti ole muuttumisen kannalta merkittävää. Olen itse kokenut, että ihmisten erilaisuus aiheuttaa erilaisuutta myös muutokseen reagoinnissa. Yksi vetäytyy, toinen yrittää jallittaa itsensä irti muuttumisesta, kolmas lähtee muuttumaan ja neljäs hyökkää syyttävästi päin. Eihän tällaista kavalkadia voi kohdata yhdellä tyylillä eikä liene epäselvää, että riidoilta on äärimmäisen vaikea välttyä, mutta Putous-hahmo Jani-Petterin sanoin ”haittaaks se”? Kun riidellään, voidaan riita aina sopia, jolloin asia tulee käydyksi läpi. Tämä siis silloin, kun näin halutaan toimia. Olen itse ollut kokemassa useita kertoja tilannetta, jossa johdettava hyökkää selvästi päin ja olen sitä mieltä, että tilanteen toistuessa johdettavalle voi sanoa suorat sanat. Mutta riitaa ei saa kantaa pitkästi, sillä kyse on työpaikasta, jossa täytyy pystyä vetämään köyttä samaan suuntaan. Näinhän se taitaa olla ystävyys- ja parisuhteessakin.
Vielä eräs asia on minua hämmästyttänyt. Kovin monessa organisaatiossa esiintyy kaikenlaista eripuraa, joka tahtoo joskus kuplia ulkoiseen maailmaankin. Tämän johdosta huhuja pyörii. Lähes kaikki pomot suhtautuvat organisaationsa vaikeuksiin kieltäen huhut ja ongelmat jälkeenpäinkin. On tietysti kunnioitettavaa, että pomot eivät juoruile oman pumppunsa asioita, mutta tarvitseeko ongelmat kieltää? Minusta ei ja näenkin ongelmista vaikenemisen osana puhumisen osaamattomuutta. Asiassa olisi mahdollista edetä, jos vain haluttaisiin. Lähes jokainen normaali aikuinen tietää keinot.
Jos pomoilla on asennevammaa, niin on työntekijöilläkin. On aika yllättävää, että vieläkin kohtaa ihmisiä, jotka katsovat, ettei muutoksen vetäjä saa koskea heidän työhönsä muilta osin, kuin he itse haluavat. Tämä silloinkin, kun maailma ympärillä on muuttunut oleellisesti. Siinäpä vasta tapa johdattaa ihmistä pois mukavuusalueelta tiukissa aika- ja talousraameissa. Ja jos muutos tuo helpotuksia, se passaa, mutta jos myös ikäviä asioita, niin ne taas ei. Kyllä me aikuiset ihmiset osaamme olla itsekkäitä kakaroita vielä vanhempanakin.
