Epäilijöitä ja pahanilmanlintuja maailmassa riittää. Maailma jatkaa menoaan päivittelystä huolimatta. Jostain syystä ajaudun kaikesta huolimatta taivastelemaan maamme kehnouksia, vaikka hyviä puoliakin on rutkasti – selvä enemmistö. Ehkä juuri siitä syystä heikkouksiemme sietäminen ottaa voimille.
On sanottu, että perustaloudenpito ja asioiden järjestäminen järkeväksi toiminnaksi onnistuu suomalaisilta hyvin, mutta uudistuminen ottaa voimille. Näin asia mielestäni on eikä sen todistelu tarvitse enempää, kuin arkielämän seuraamista. Suomalaiset hoitavat perusasiat kunnialla työssä, harrastuksissa, parisuhteissa ja opiskelussa, mutta todellinen asioihin paneutuminen ja sitä myötä kehittyminen jää vähäiseksi. Lähden liikkeelle koulutuksestamme. Olemme siitä ylpeitä ja perustellustikin, mutta tuijotamme hullunkiilto silmissä tutkintoja, kun meidän pitäisi kiinnittää huomio oppimiseen ja osaamiseen. Ei kai koulutus ole itseisarvo, vaan väline parempaan osaamiseen?
Tästä pääsemme sujuvasti työelämään. Koska olemme yksi maailman koulutetuimmista kansoista, luulisi osaamisemme ja henkisen kyvykkyytemme olevan maailmanluokkaa. Oma kokemukseni on, että niin opiskelussa kuin työelämässä toimimme yllättävässä määrin vanhojen mallien pohjalta. Laatuun luottaa oikeasti harva, koska historiamme on määrässä. Raivaamisessa tunnin lisäys tuottaa enemmän tuloksia, mutta uuden kehittelyssä ja henkisessä kypsymisessä määrä on vain apusuure todelliseen tulokseen pääsemisessä. Puhumme työmäärästä, kun pitäisi puhua aikaansaannoksista.
Oletteko koskaan kuulleet vaimosta, joka nalkuttaa miehelleen siitä, kun tämä keskittyy omiin asioihinsa, ei huomioi vaimoaan eikä varsinkaan keskustele? Aika kliseinen toteamus, joka on käsitykseni mukaan hyvissä voimissa edelleen. Oletteko edellisen lisäksi kuulleet naisista, jotka juoruavat työpaikoilla ja arvostelevat ihmisiä sangen kriittiseen sävyyn? Jos eivät miehet kasva aikuisiksi parisuhdeasioissa, tuntuvat naiset opettelevan hyökkäävyyttä ja muita miesten huonoja tapoja ennemmin kuin pyrkivät eroon helmasynneistään. Kovin on maltillista kehitys näissäkin asioissa.
Järjestö- ja yhdistystoiminta on vaikeuksissa, sillä eivät tahdo löytää uusia, nuoria jäseniä. Olen itse ollut mukana voivottelemassa nuorten puutetta eräässä järjestössä, jonka toimintaa kuvaa harmaiden eminenssien historiasta kumpuavat tavat toimia. Silmäätekevät haluavat kyseisessä järjestössä pitää tiukasti kiinni perinteistä ja sillä seurauksella, etteivät mukaan saadut nuoret halua osallistua käytännön toimintaan. On se vaan kumma, ettei kokeneempi ihmispolo suostu antamaan tilaa nuorille, vaan haluaa nuorten toimivan itsensä lailla. Niin se uudistuminen taas jää ja, yhdistystoiminnan ollessa kyseessä, vuosikymmenen päästä lopullisesti. Jos uudistumiseen olisi ryhdytty aikoinaan, voitaisiin nyt olla hyvissä voimissa. Mutta kun ei, niin peli on käytännössä menetetty. Harmi sinänsä fiksua toimintaa kohtaan.
Tapaamme haukkua poliitikkoja saamattomuudesta. Osin turhaan, sillä olemme itse samanlaisia – mehän ne poliitikot valtaan äänestämme. On tietysti väärin sanoa, etteivät poliitikot saa mitään aikaan. Mutta maamme velkaantuu edelleen, koska päätöstä rahan jakamisen vähentämisestä ei vain ole saatu aikaan – nousukaudesta huolimatta. Soten toteutuminen näyttää todella epävarmalta. Jos ei toteudu, on epäonnistuminen jo ties monesko kerta. Sote-toimintaa tulisi järkeistää, sillä muuten kulut nousevat miljardeja tulevina vuosikymmeninä. Siitä huolimatta poliittinen peli voittaa aina järjen ja palaamme asiassa lähtöruutuun.
Pienet kaupungin yrittävät väkisin löytää vahvuutensa houkutellakseen ihmisiä ja työpaikkoja, vaikka tosiasiassa ihmiset ovat äänestäneet jaloillaan jo vuosikymmeniä. Järki ei vain koskaan voita, sillä aina todellinen uudistuminen on joidenkin etua vastaan ja eihän se sellainen käy. Sitten vain kärvistellään ja tekemällä entiseen malliin katsotaan, että kuinka meidän käy. Todellista koulutetun kansan fiksuutta, eikö?
