Näin juuri otsikon HSTV:n tulevasta lähetyksestä, jonka talouspoliittinen otsikko oli ”mitä nyt pitäisi tehdä”? Saatteko millään uskottua, etten suhtautunut näkemääni pelkällä ilolla. Taloutemme luisu on jatkunut edellisen vuosikymmenen rahoituskriisistä saakka. Jos ajattelen yleisellä tasolla tehtyjä toimia tilanteen korjaamiseksi, en ole varma, löydänkö merkittäviä korjausliikkeitä lainkaan. Koen puolueellisesti niin, ettei maassamme ole oikeasti tehty vielä juuri mitään, mutta mediassa viljellään otsikoita, joiden mukaan tilanteemme olisi voimakkaasti muuttunut ja sen vuoksi tarvitaan keskustelua uusista keinoista. Näkisi edes niitä vanhoja.
En jaksa toistaa maamme kilpailukyvyn rapistumista kestävyysvajeesta puhumattakaan. Käsitykseni on, ettei tilanne maamme kohdalla ole muuttunut vuosiin mihinkään, mutta emme silti ole saaneet kummoisia aikaan. On surkeaa katsella ainaista keskustelua keinoista ja etujärjestöjen riitelyä siitä, voidaanko jotakin tehdä vai ei. Muistatte varmaan vuoden takaisen keskustelun Kreikasta, jolloin holtittomasti velkaantunutta maata oli pakko auttaa vielä suuremman katastrofin pelossa. Tilanteen rauhoituttua oli Kreikankin aloitettava säätökuuri ja niin romahti Syrizan suosio sitä myötä. Meinaatteko oikeasti, ettei Suomessa tarvitse hillitä velkaantumista?
Sotien jälkeen kehityksemme on ollut suotuisaa ja talouskriisit ovat olleet suhdanneluonteisia. Nyt vain ei niin taida olla. Vai selitättekö metsä- ja elektroniikkateollisuuden vaikeudet huonoilla suhdanteilla? Venäjän viennin vaikeudet lienevät meistä riippumattomia, mutta kuinka nopeasti Venäjän vienti alkaa taas vetää? Vaikutelma on, ettei ihan heti, joten korvaavaa kauppaa tulisi saada. Saadaanko sitä odottelemalla suhdanteiden parantumista vai tulisiko sittenkin tehdä jotakin?
Ongelmamme on onneton asenteemme, jossa tuotetaan keskitason kalliihkoa palvelua taviksille ja sitten ihmetellään, kun kilpailukykymme ei riitä. Valtiolla on selvä rooli kilpailukykyyn esimerkiksi verotuksen kautta. Julkinen puoli tuottaa mitä suurimmassa määrin sitä keskitason palvelua eikä edes oikeasti yritä parantaa suoritustaan. Sen kun selittää, ettei valtio ole yritys ja että demokratian nimissä palvelut on turvattava. Niin onkin, muttei mihin hintaan hyvänsä. Sote junnaa edelleen, koulutusasiat ovat kuten ennenkin ja kunnat pyristelevät itsenäisinä viimeiseen saakka. Hyvinpä olemme kehittyneet.
Muu kilpailukyky on yritysten vastuulla eikä siinä auta odottelu. Etla ennusti, että merkittävä osa (jopa 30%) nykyisistä työtehtävistä menetetään digitalisaation myötä. Auttaako suhdanteiden paraneminen tässä asiassa? Kilpailukyky on minulle ensisijaisesti sitä, että organisaation tarjonta on kohderyhmälleen merkittävää ja hinta-laatu suhteeltaan hyvää. Näin tarkasteltuna kovin monella organisaatiolla olisi tehtävää odottelun sijaan, niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella.
