Kuvitelkaa tilanne, että kohtaatte yllättäen hädässä olevan ihmisen esimerkiksi kaupungilla. Millainen toiminta on siinä tilanteessa oikein? Tietenkin auttaminen. Millainen olisi konsanaan väärä ja ilmeisesti laitonkin tapa toimia? Kulkea ihmisen ohi välittämättä hänestä lainkaan. Luulen, ettei kukaan voi rehellisyyden nimissä sanoa muuta, kuin että hädänalaisen ihmisen huomiotta jättäminen on väärin ja julmaa.
Kuinka meitä on kehotettu tai suorastaan opetettu toimimaan silloin, kun kohtaamme erikoisen persoonan työelämässä? Meitä on kehotettu antaa ihmisen olla, jotta hänestä pääsee vähimmällä eroon. Siis niin, ettei ota minkäänlaista kantaa ihmisen toimintaan ja sanomisiin sekä välttää jopa katsekontaktia. Erilaisen ihmisen kohdatessaan monet ikään kuin jäätyvät tuijottamaan kavereitaan lievä halveksinnan ilme kasvoillaan. Kaveri yritetään hiljentää sulkemalla hänet ulos ryhmästä kehon kielellä.
Kuinka keskimäärin toimimme, kun kohtaamme omista näkökulmista eroavia, hieman haastavia ihmisiä työ- ja siviilielämässä? Täsmälleen edellä kuvatulla tavalla. Usein ajatuksena on yrittää hiljentää ihminen olemalla reagoimatta häneen ja sitä kautta saada ihminen ymmärtämään, että hän on jotenkin hölmö, kun reagoi eri lailla ja esittää kerettiläisiä mielipiteitä. Usein menettely toimiikin, mutta onko tällainen toimintaa liian kova suurimpaan osaan tapauksista? Ymmärrän hyvin, jos humalainen räyhääjä heiluu julkisessa paikassa riitaa haastaen, että hänet yritetään vaientaa ilman selkkausta, mutta tarvitaanko tällaisia toimia eri mieltä olevien, fiksusti käyttäytyvien ihmisten kanssa? Laumaeläimelle lauman ulkopuolelle sulkeminen lienee rajuimpia rangaistuksia eikä sellaiseen tule mennä ilman painavia perusteita.
Mielipiteeni on, että olemme Suomessa hieman heikoilla, kun meidän tulisi toimia eri mieltä olevien ihmisten kanssa. Kehittymistä olisi niin sanomisessa kuin vastaanottamisessakin. Yksinkertaistaisin näin maallikkona, että tunteiden hallintamme ei taida olla parhaimmillaan silloin, kun pitäisi saada aikaan yhteistä näkemystä eriävistä mielipiteistä. Tämän seurauksena tapaamme pitää näkemyksistämme kiinni luupäisen voimakkaasti ja jumiutua väittelemään. Moinen mittely on jokseenkin kypsymätöntä ja johtaa pelottavan usein alisuoriutumiseen. Kaveria ei suinkaan yritetä ymmärtää, vaan ehkäpä ennemminkin voittaa. Tätä samaa herkkua saamme maistaa erilaisina raja- ym. naapuririitoina, joiden pohjalta tehdään jos minkälaista valitusta viranomaisille. Onko tämä viisasta?
Koen, että Suomessa on yliarvostettu näennäistä sietämistä. Käsitykseni mukaan on olevinaan jotenkin sivistyneempää, kun pyrkii eri mieltä olevan ihmisen kanssa olemaan niin kuin ei olisikaan. Tosi asiassa niin toimivat ihmiset arvostelevat tilanteen lauettua hyvin selkeästi niitä, joita ovat hetki sitten yrittäneet välttää – siis takanapäin. Kyse ei nähdäkseni silloin ole sivistyksestä, vaan vain toimivasta keinosta välttää konflikti. Tarvitseeko tätä mallia soveltaa kaikkiin tilanteisiin, joissa esiintyy omasta mielestä ikäviä ihmisiä? Ongelmien lakaiseminen näkymättömiin ei ongelmaa poista. Jos asioista ei osata keskustella, sitten mitellään tai pidetään vihaa. Eihän sellaisessa ole mitään järkeä eikä sellaisessa ihminen pääse vähällä.
Jos pariskunnan tai kansakunnan välit menevät solmuun, yritetään ratkaisua hakea keskustelemalla. Rakentavasti keskustellen välit eivät ehkä olisi menneetkään solmuun. Olisiko liikaa vaadittu, että haastavampiin tilanteisiin opeteltaisiin suhtautumaan niin, ettei kaveria aleta heti hyljeksimään? Toimivaa voisi olla, että ihmiset ottaisivat erilaisuutta sietävämmän asenteen puolin ja toisin. Epäilen vahvasti, että montaa turhaa riitaa vältettäisiin tällä tyylillä.
