Sivistys edellyttänee faktatietoon pohjautuvaa maailmankuvaa ja tätä kautta erilaisten asioiden sietämistä ja ymmärtämistä. Kukaan ei tiedä kaikkea, mutta tuntemattomien asioiden alasampuminen ilman asiaan lainkaan perehtymättä lienee sivistymätöntä. Itse katson niin, että sivistykseen kuuluu erityisesti oman arvomaailman ulkopuolella oleviin asioihin ymmärtävä suhtautuminen. Ainoastaan oman elinpiirin arvostaminen on sisäsiittoista matalaotsaisuutta.
Suomi oli vielä 1970-luvun alussa melko eristäytynyt maa. Neuvostoliitto oli pakkoavioliiton tuoma puoliso ja Ruotsi läheinen salarakas, mutta muu kansainvälinen heilastelu oli melko vähäistä. Kielitaito oli puutteellista eikä muiden kulttuureiden tuntemuksesta voinut puhua venäläinen ryyppykulttuuri pois lukien. Lähinnä suuremmissa kaupungeissa oli väkeä, joille matkustelu ja muiden tavat olivat jonkin verran tuttuja. Olisiko pahasti väärin todeta, että mitä pienempi paikkakunta oli kyseessä, sen vähemmän ymmärrystä toisten tavoista? Tummaihoisia sanottiin nekruiksi, aasialaisia vinosilmiksi ja arabeja ählyiksi. Vaan oliko ihme, sillä jo naapuriläänin ihmisten puhe ja tavat herättivät ihmetystä hieman alkukantaisissa suomalaisissa.
Suomalaiset alkoivat laajemmin muuttaa kaupunkeihin ja kouluttautua 1960- ja 70-luvuilla. Koulutustaso ja vauraus lisääntyivät ja kansa alkoi sivistyä. Vieraiden kulttuureiden ymmärrys lienee alkanut laajeta kansan parissa vasta 1990-luvulla. Siihen saakka mentiin perinteisillä arvoilla. 1990-luvun lama pakotti vientiponnisteluihin, sillä lama puristi lähinnä vain Suomea. Tuolloin oli pienempien firmojenkin kauppamiesten ymmärrettävä, ettei vientimaassa sopinut toimia täysin kotimaisella käytöksellä. Paikallisten tapoja tuli kunnioittaa huolimatta siitä, että tavat saattoivat erottua meikäläisistä paljonkin.
Sivistys näyttää kasautuvan taajamiin. Mitä isompi kaupunki, sen paremmin erilaisuutta ymmärretään. Pikkupaikkakunnilta on leivän hakeminen karkottanut potentiaaliset lukupäät pois eikä nykyisin kovin moni sivistystä saanut voi ryhtyä paluumuuttajaksi. Pienille paikkakunnille tapaa jäädä perinteiset paikalliset ihmiset, joilla ei laajassa mitassa ole kokemusta muusta kuin omasta seutukunnasta. Tällöin ei sivistyminenkään etene. Jos ympärillä on aina vain samanmielisiä, ei arvojen ja tapojen päivitykselle ole tarvetta.
Jos oman heimon jäseniä on muutama satatuhatta ja joiden perinteinen asuinalue hiipuu, niin eikö ole loogista ajatella, että heimon perinteiset elintavat eivät toimi? Miksi muuten väki muuttaa muualle? Jos näin on, lienee perinteisten arvojen ja elinkeinojen muutos jopa välttämättömyys paikallisen elämänmuodon turvaamiseksi. Tässä tarvittaisiin sivistystä, jotta arvomaailma muuttuisi ja paikalliset ihmiset alkaisivat muuttaa käytöstään ja tekemistään. Näin ei mielestäni laajassa mitassa näytä tapahtuvan. Maamme eri heimot eivät menetä identiteettiään ottaessaan oppia sivistyneemmiltä tahoilta. Mutta jos näin ei tapahdu, paikallinen elämä hiipuu hiljalleen eläväksi museoksi, jossa ihmiset eivät viihdy.
Kun luodaan uutta, tarvitaan uudenlaista ajattelua ja uusia tapoja toimia. Ellei tätä pysty hyväksymään, on tuomittu nykyiseen kulttuuriin, joka ei pienillä paikkakunnilla elätä. Jos ei siedä erilaisuutta, ei pysty toimimaan häävisti suuren kaupungin nykyaikaisessa työkulttuurissa eikä saa pikkukaupunkia nousuun. Pienillä paikkakunnilla aletaan käsitykseni mukaan olla kovan todellisuuden edessä. Ellei talous parane, tulee pakkoliitoksia ja periferia autioituu. Ihmisryhmän tapa elää saattaa kestää kauan ja kantaa pitkällekin, muttei loputtomasti. Kaikki entiset suuret valtakunnat ovat jääneet taakse. Suomalainen tarvitsee mielestäni kipeästi erilaisia ajatuksia, jotta saamme uusia juttuja aikaiseksi. Pienten kaupunkien on annettava tilaa uusille ajatuksille, muuten käy huonosti. Suomalaisen kehittymisen todellisena jarruna on ahdasmielisyys, joka on mielestäni sivistymätöntä ja suoraan sanottuna junttia.