Jääkiekon MM-kisat toivat jokin aika siten huippupelaajat tavallisen kansan ulottuville mediaan. Urheilijahaastattelut ovatkin joskus huvittaneet minua, sillä niissä näyttää toimivan sama kaava vuodesta toiseen. Huippusuorittamiseen fokusoituneet urheilijat ovat tätä nykyä opetettuja mediakäytökseen, mutta tämä ei vielä takaa laadukasta sisältöä. Esimerkiksi jääkiekkoilijoilta kysytään usein analyysiä päättyneestä pelistä ja siitä, kuinka toimien jatkossa aiotaan menestyä. Johtuneeko ajan puutteesta vai mistä, kun vastaukset toistuvat samansisältöisinä aina vain. Saamme kuulla, kuinka joukkue satsaa viisikkopelaamiseen ja että kaikki lähtee tiukasta puolustuksesta ja sitä kautta saadaan painetta vastustajan päätyyn. Tästä pitäisi sitten tulla informoiduksi.
Yritysjohto on sekin löytänyt toimivan mallin, ainakin omasta mielestään, mediailmaisuille. Yritysjohto tapaa kertoa, kuinka yrityksen täytyy kehittää toimintaa ja teknologioita, ihmiset ovat yritykselle tärkeä voimavara ja näiden avulla luodaan uutta asiakaslisäarvoa ja keskitytään tiukkaan taloudenpitoon. Lisäksi on niin, ettei yrityksen tulehtuneisiin henkilösuhteisiin ja siitä seuranneisiin eroamisiin liity koskaan dramatiikkaa. Fiksua väkeä tuo yritysjohto, kun ei sorru siviili-ihmisten lailla huutamiseen ja turhaan riitelyyn, joka aiheuttaa melkoista draamaa itse kunkin perhe-elämässä.
Kokonaan oma juttunsa on poliitikot. Heillä vasta hauskat jutut on. Maamme työllisyys ja velkaantuminen on melkoinen ongelma ja lisäksi maatamme vaivaa globaali kehityssuunta nimeltä kaupungistuminen. Saamme kuitenkin kuulla, kuinka hallitus aikoo luoda satoja tuhansia työpaikkoja, luoda edellytykset innovaatioille koulutuksen ja tutkimuksen kautta, satsata yritysten toimintaedellytysten parantamiseen ja ennen kaikkea mahdollistaa ihmisten hyvinvoinnin. Kaiken kukkuraksi maamme velkaantuminen on saatava taitettua ja Sote ratkaistua. Vaan mitenkäs on käynyt? Mikään edellä mainituista ei ole toteutunut. Itse asiassa velkamme on kaksinkertaistunut nykyisen laskusuhdanteen aikana. Huippuna mielestäni on, kun pienten kuntien poliitikot yrittävät väkisin saada kuntansa nousuun, vaikka väestö keskittyy kasvukeskuksiin kaikkialla maailmassa. Peräkyliin ei saada virtaa kuin yksittäistapauksissa, mutta eihän sellaista sovi ääneen sanoa. Politiikka ei vaikuta saavan kovin kummoista aikaan, mutta media seuraa puolueiden kannatusta kuukausitasolla. Mitä tällaisesta jää ihmiselle käteen?
Kaupallinen media on ollut pitkään taloudellisissa vaikeuksissa. Jopa uutisten sisällössä on mielestäni kaavamaisuutta. Kotimaan uutiset jauhavat ratkeamattomia talouspoliittisia ongelmia. Ulkomaan uutisissa terrorismi, muut levottomuudet pakolaisaaltoineen ja EU-jähmeydet toistuvat. Talousuutisissa pörssikurssit nousevat ja laskevat, yritykset keskittyvät kannattavuuteensa ja karsivat kulujaan sekä henkilöstöään. Tv-kanavat toistavat uusintoja ja tarjoavat reaalidraamaa nuorten hölmöilyistä eri muodoissaan.
Olen kuullut monen valittavan, ettei jaksa katsoa enää tv:tä mainittujen haasteiden vuoksi. Ettei vain kiinnostavuus paranisi, jos tv tarjoaisi hieman sisältörikkaampaa tavaraa? Jos kiinnostus nousisi, voisi kannattavuuskin nousta. Kuinka kauan aikuiset ihmiset jaksavat kiinnostua melko mitäänsanomattomasta sisällöstä? Joskus tuntuu siltä, että uutisista sisältörikkaimpia ovat säähän liittyvät uutiset, vaikka ennusteita ovatkin.
