En kuulu mielestäni niihin, jotka näkevät kuntapalvelut voimakkaasti negatiivissävyisenä. Olen saanut kuntatoimijoilta pääosin hyvää palvelua, joskus jopa erinomaista sellaista. Mutta ilman suurta dramatiikkaa olen törmännyt kuntapalvelijoihin, joilla on selvä asennevamma. Yllättäen olen kohdannut tällaista akateemisten kuntatoimijoiden osalta.
Kunta on lähidemokratian ja julkisten palvelujen järjestämisen kannalta tärkeässä roolissa. Itse ajattelen, että työ tehdään aina jollekulle toiselle eli siis asiakkaille. Tällä logiikalla kuntatyöntekijät tekevät työnsä kuntalaisille. Väitän, että kaikki kunnan työntekijät eivät näin toimi. Osalla vaikuttaa olevan näkemys, että kunnan virkamies tekee lain ja asetusten pohjalta työnsä niin, kuten itse parhaimmaksi näkee. Väärin, ei todellakaan tee. Mitä teemme sellaisilla työntekijöillä, jotka eivät ensinnäkään suhtaudu asiakkaaseen kunnioittavasti ja tilannejoustavasti? Ja lisäksi emme kuntalaisina palkkaa ihmisiä kuluttamaan kunnan rahoja huvin vuoksi, vaan odotamme palkkaa vastaan tarkoituksenmukaista työsuoritetta asianmukaisen ripeästi. Kunnioitan ammatti-ihmisen itsenäisyyttä vain silloin, kun hän ei käytä itsenäisyyttään hyväksi asiakkaan kustannuksella.
On nöyryyttävää olla ikään kuin puhuteltavana normaalissa tilanteessa, jossa itse on asiakkaana ostamassa lompakko kädessä palveluita virkamieheltä. Olen kuitenkin törmännyt tällaiseen joulukuussa 2013 todistajien läsnä ollessa. Ei siinä palveluntarjoajalla paljon asiakkaan kokemus mieltä painanut. Vähintä, mitä tässä voitaisiin tehdä, on asennekasvatus. Huono ihmiskontakti pilaa substanssiosaamisen eikä ammattitaito silloin yllä nykyvaatimuksiin.
Saatteko millään uskottua, etten usko kuntatoiminnan muutokseen ilman rakenteellisia uudistuksia. Jatkuva säästäminen huonontaa vain palveluja eikä ratkaise perusongelmaa eli ajastaan jääneen palvelutuotannon ongelmaa. Suomessa suunnitellaan terveydenhuollon palvelujen ratkaisumallia ja tämä sama pitäisi tehdä koko kuntapalveluissa. Yrityspuolella, jossa toimitaan omilla rahoilla, tehdään näin: ensin mietitään toiminnan tarkoitus, sitten mietitään mielekäs organisoitumismalli, seuraavaksi määritetään tarvittava osaaminen eri tehtävissä ja lopuksi aletaan sijoittaa sopivia ihmisiä organisaatiossa oikeille paikoilleen. Jos touhu johdetaan kunnolla, niin johan saadaan toimintaan tarvittavaa lisäpotkua. Kuinka voidaan ajatella, että juustohöyläämällä kaikilta resursseja päästään hyvään lopputulokseen siellä, missä koko touhun perustaa tulisi reivata? Ennestään ajastaan jälkeen jääneelle toiminnalle jätetään vielä vähemmän resursseja, jolloin huonoimmillaan koko homman kyvykkyys kyseenalaistuu. Suurin osa kuntatyöntekijöistä kyllä pystyy, kunhan vain resurssit ja asenne saadaan ajan tasalle. Työlästä, mutta kuitenkin vain normaalia työtä, ei sen kummempaa.
Julkisen puolen asioissa palvelujen kehittämisen haaste työnnetään usein lakien taakse. Turhaan, sillä ihmiset eli eduskunta säätää lait ja voi niitä myös muuttaa. Turva varmasta työpaikasta ei voi olla peruste työlle silloin, kun kaikille muille on tarjolla vain epävarmuutta. Eikä tämä tarkoita, että kuntaihmiset tulisi ajaa ahtaalle. Valtaosa nykytoimijoista jatkaisi uudessa mallissakin, sillä eihän elintärkeitä terveys-, koulutus- ja tekniikkapalveluita voida jättää tekemättä sosiaalitointa unohtamatta. Kyse on toiminnan järkevöittämisestä sekä resurssien käytön että asenteen ja joustavuuden osalta. Tätä tarvitaan jatkossa jokaisen suomalaisen osalta. Rohkeutta peliin suomalaiset päättäjät, olemme kyenneet suuriin uudistuksiin ennenkin.
