Ajan mukana kehittyminen ei ole ihan helppo homma. Sen huomaa ja tajuaa, kun seuraa maailmanmenoa ihan tavallisen ihmisen silmin. Muutoksen pirullisen haasteen huomaa tarkastelemalla omaa ja muiden ihmisen elämää. Ihminen muuttuu kaiken aikaa ja tämän voi huomata peilistä. Lisäksi kokemus ja ikääntyminen tuovat muutosta ajatuksiin ja arvoihinkin. Toisaalta ihminen kokee viisastuvansa, mutta toisaalta taas olevansa se sama tyyppi kuin nuorempanakin.
Epäilen, että harva meistä haluaa olla kehityksen jarru. Miksi kuitenkin tapaamme tehdä asioita aina vain siltä samalta pohjalta, kuin aina ennenkin? Saatan loukata jotakuta, mutta intoudun lausumaan karkean yleistyksen: mitä vanhempi ihminen, sen todennäköisemmin nojaa vanhoihin tapoihin. Kunnioitan vanhempien ikäluokkien työtä ja roolia omana aikanaan, mutta nykyaikaan heidän toimintatapansa sopivat huonohkosti. Tätä eivät vanhemmat ihmiset usein ymmärrä. Näin ei käsitykseni mukaan tarvitsisi olla, sillä vanhemmilla ihmisillä on elämänkokemusta ja viisautta, joiden avulla uusia asioita voitaisiin tuoda nykyelämään fiksusti.
Tekemisemme on keskimäärin muuttunut tekniikan kehittymisen myötä. On toki tahoja, jotka ovat innovoineet uusia juttuja ja heille kaikki kunnia. Ovathan esimerkiksi autot, lääkkeet ja useat tekniset laitteet aiempia parempia. Mutta ihmisen asenne ei näytä laajalti muuttuneen. Ajatellaan esimerkiksi koulujärjestelmäämme. Kokenut opettaja Maarit Korhonen kertoo kirjassaan Herää Koulu, kuinka opetuksen avuksi on tullut tietotekniikkaa, mutta itse opetus tehdään samalla satavuotisella mallilla kuin aina ennenkin. Tämä siitä huolimatta, että maailman vaateet, lasten mielenkiinnon kohteet ja arvomaailma ovat muuttuneet voimakkaasti. Opettaminen on oppimista tärkeämpää.
Sama ongelma vaivaa meillä vähän monessa tekemisessä. Kehityspaineen edessä satsaamme tekniikkaan ja lisäämme työmäärää ja tuotamme siten enemmän kuin ennen, mutta kuitenkin samalla ajatuksella kuin aiemmin eli mekaanisesti. Terveydenhoito on lääkärikeskeistä, johtaminen johtajakeskeistä, innovointi jokseenkin teennäistä vanhan parantelua, poliitikot tulevat esiin joka tuutista eivätkä saa päätöksiä aikaan ja ihmisten sosiaaliset taidot ovat länsieurooppalaisittain kehnot edelleen. Laumaeläin ihminen on alkanut elää sinkkutaloudessa eivätkä parisuhdetaidotkaan ole ymmärtääkseni parantuneet, ellei peräti huonontuneet.
Hieman kuvottaa tällainen touhu. Taloutemme sakkaa, mutta emme vain saa tekemistämme uudistettua. Uusia juttuja ei voi luoda, koska se on vaivanloista ja maksaa. Meillä olisi julmetusti töitä tekemistemme uudistamisessa, mutta ei näytä kiinnostavan. Olisiko niin, että sotien jälkeen länsimaiden kasvu nosti maat aina taantumasta ja niin uskomme nytkin käyvän. Vaan niinköhän koittaa sellainen auvo, että se kustantaa kalliin ja jälkeenjääneen tekemisemme tulevina vuosikymmeninä? Epäilen vahvasti.
Millaiseen ryöpytykseen maamme vielä joutuukaan, ellemme päivitä asenteitamme ja sitä myötä korjaa luutuneita tapojamme? Esimerkiksi matkailu on isoa liiketoimintaa monessa maassa, mutta Suomessa matkailutoimijat kuulemma riitelevät keskenään eivätkä saa yhteistyötä aikaan. Tämä siis maassa, jossa ei ole yltäkylläisesti turisteja kiinnostavia kohteita tarjolla. Matkailukohteemme tarvitsevat sisältöjä kiinnostaakseen eikä tämä synny ilman yhteistyötä.
Vaadin asennemuutosta. Emme voi jatkaa vanhalla tavalla. Tuotoksemme ei tule riittämään kilpailussa, joten toivon suuren yleisön käsittävän tämän. Toivottavasti järki voittaa emmekä tyydy katsomaan sivusta, kun kilpailukykymme laskiessa myös elintasomme laskee pysyvästi.
