Suomessa lienee sangen vähän sellaisia aikuisia, jotka eivät ole koskaan riidelleet. Itse asiassa koen, että riitely on erimieltä olemisen jatke ja oleellinen osa ihmisyyttä. Missäpä sellainen vakavasti otettava ihmissuhde, jossa ei syntyisi lainkaan riitaa? Olen kylläkin kuullut, ettei jonkun ihmisen kanssa saa riitaa aikaiseksi, mutta arvelen sellaisen olevan todella harvinaista.
Muistan joskus nuorempana kuulleeni, että toisesta ihmisestä kriittiseen sävyyn puhumista on syytä välttää. Suomalaiset suuttuvat melko helposti ja mököttävät mielellään pitkiäkin aikoja riitelyn johdosta. Olenpa törmännyt ihmisiin, jotka ovat oman kertomansa mukaan olleet vuosikymmeniä riidoissa lopulta melko pienen asian vuoksi. Ei ihme, että riidoista on varoiteltu.
Ihmiset ovat erilaisia ja kokevat samoja asioita eri tavalla. Yhdelle tilanne voi olla kauhistus, toiselle siedettävää ja kolmas ihmettelee, että eihän tässä ole tapahtunut mitään. On kuitenkin niin, että tuntemukset tilanteista ovat aitoja eikä todellisia tuntoja kannata peitellä. Eihän erilaisuuden aiheuttamilta riidoilta välty mitenkään, mutta on ihan eri asia riidellä asiallisesti, kuin repivästi. Asiallinen riita perustuu mielestäni tekemisiin ja tapahtumiin, repivä riita viedään henkilökohtaisuuksiin tarkoituksena loukata toista.
Kantani on, että normijärkinen ihminen tietää ainakin noin suunnilleen, milloin tulee toimineeksi sopimattomasti. Tällöin sanojalla tai tekijällä on vastuu korjata asia. Lisäksi loukkaantuneella on mielestäni velvollisuus kohtuullisen ajan kuluessa saada tunteensa hallintaan siinä määrin, että kykenee keskustelemaan asiasta ratkaisua hakien. Loppujen lopuksi suurimmassa osassa riidoista ei tarvita muuta. Vaikutelmani kuitenkin on, että näin ei maassamme toimita. Ensiksi on ihan liian yleistä, että sanoja ei ylpeydeltään kykene nöyristymään riitakumppaninsa edessä ja aloittamaan riidan sovittelun. Toiseksi loukattu osapuoli ei halua ajoissa kertoa asiallisesti loukkaajalleen, ettei ko. tapa tunnu hyvältä. Asian annetaan olla ja sitten vain pidetään vihaa takanapäin sekä haukutaan loukkaajaa. Ja loukkaajan lähestymisyrityksiin saatetaan suhtautua valtapelinä ja tahallaan näytellä enemmän loukkaantunutta, kuin tosiasiassa onkaan. Todella aikuismaista eikö?
Nostan esille itselleni varsin kiinnostavan aiheen hullun maineen uhallakin – naisten ja miesten väliset riidat. En osaa olla miehenä puolueeton, joten kerron asian, niin kuin sen itse ymmärrän. Naiset ovat olleet maailmansivu epätasa-arvoisessa asemassa miehiin nähden. Viimeisen sadan vuoden aikana asiaa on hiljalleen korjattu, mutta ei toki valmiiksi saakka. Naiset ovat keskimäärin sosiaalisesti taitavampia kuin miehet ja naiset viestivät koko kehollaan, kun taas yksinkertaisemmat miehet murahtelevat omat kantansa, joihon helposti jumiutuvat. Miehet eivät osaa huomioida naisia tarpeeksi, joka vaikuttaa aiheuttavan turhan usein piikittelyä ja mielenosoituksia miehiä kohtaan. Sillä lailla, näinhän ne asiat saada raiteilleen. Ilmeisesti miesten kunnioitusta hakien naiset ovat alkaneet opetella miesten huonoja tapoja ja yllättävän usein naisporukastakin löytyy päällekäyvä henkilö, joka latoo suoria sanoja silloin, kun ollaan selvästi keskusteluvaiheessa. Lisäksi naisilla vaikuttaa edelleen olevan voimissaan perinteinen takanapäin arvostelu, joka pahimmillaan on henkistä väkivaltaa.
Koska ihmiset ovat erilaisia ja vieläpä naisten sekä miesten tavat poikkeavat jossain määrin toisistaan, ei törmäyksiltä vältytä. Ei ole kuitenkaan liikaa vaadittu, että aikuinen ihminen pystyy kontrolloimaan käytöstään silloin, kun ei ole tunteen vallassa. Jos on polttava tarve sanoa asia suoraan, niin antaa mennä. Mutta mikäli toinen siitä suuttuu, on sanojan velvollisuus pahoitella asiaa. Tähän samaan vastuuseen kuuluu, että mielensä pahoittaja löytää normaalin ihmisyytensä ja antaa anteeksi. Näin opitaan riitojen ratkaisua eikä riitely näyttäydy peikkona, jonka edessä vaikeiden asioiden läpikäyminen täytyy unohtaa. Taito riidellä on mielestäni keskeinen osa ihmisyyttä ja auttaisi meitä kehittymään.
