Demokratian on ehkäpä leikillisesti sanottu olevan huono järjestelmä, mutta kun parempaakaan ei ole saatu aikaiseksi. Viime vuosina on puhuttu demokratian kriisistä. Minusta tämä ei ole aivan tuulesta temmattu väite. Maailmannäyttämöllä juhlivat maat, kuten Kiina ja Venäjä, joiden demokratiasta ei voida puhua. Vapaan maailman puolustajaksi aikoinaan tituleeratun USA:n kansalaisista moni kyllästyi poliittisen eliitin saamattomuuteen ja äänesti presidentiksi herran, joka puuhaa nyt kauppasotaa ja asevarustelua. Perinteinen demokratia näyttää jääneen taustalle sielläkin.
EU on saanut viime vuosina koko joukon haasteita ratkottavakseen. Esimerkiksi pakolaisongelma paljasti, ettei EU pysty yhtenäiseen demokraattiseen päätöksentekoon. Osa entisistä itäblokin maista on tehnyt irtiottoja mm. kieltäytymällä noudattamasta EU-linjaa esimerkiksi juuri pakolaisasioissa. Puolassa on jopa erotettu tuomareita ja on suunnattu selvästi kohti vanhaa yksinvaltaista hallintotapaa. Demokratia ei näytä täälläkään parasta puoltaan, sillä EU on kohtuullisen kykenemätön saamaan todellista yhteistä voimaa aikaiseksi.
Suomessa sama tarina jatkuu. Maan tasolla on toki aikaansaannoksia, mutta todelliset suuremmat ongelmat eivät näytä ratkeavan. Suomi esimerkiksi velkaantuu edelleen miljardeja vuodessa, ymmärtääkseni myös vuonna 2019. Demokraattinen päätöksenteko ei vain saa aikaan vaikeita ratkaisuja. Jos valtion tasolla on näin, niin kuinka ihmeessä se olisi kuntien tasolla toisin? Maailma kaupungistuu ja ihan ymmärrettävistä syistä. Nuorille on eri tavalla mahdollisuuksia suurissa kasvikeskuksissa maaseututaajamiin verrattuna. Tämä ei mielestäni silti tarkoita, etteivätkö maaseutukaupungitkin voisi menestyä, mutta itsestään se ei tapahdu.
Suomessa on reilu 300 kuntaa. Lasken nopeasti kymmenkunta kaupunkia, jotka menestyvät hyvin. Jos tähän lisää toiset 10 kaupunkia, ollaan varmaan jo lähellä sitä määrää, joilla on todelliset edellytykset aitoon menestykseen Suomessa. Täällä on siis varovaisesti laskien noin 250 kuntaa, joilla ei ole tosiasiallisia kehittymisen edellytyksiä lähimmän parinkymmenen vuoden aikana. Kuitenkin taitaa olla niin, että lähes jokaisessa noista 250:stä kunnasta suunnitellaan keinoja väkimäärän ja työpaikkojen kasvattamiseksi. Vaan toisin käy ja kunnat ajetaan maakuntakeskusten yhteyteen sillä seurauksella, että periferia autioituu. Tämä johtuu pääosin normaalista, globaalista kehityksestä eikä kuntien surkeasta toiminnasta.
Ymmärrän huolen oman seutukunnan menestyksestä ja itse asiassa jaan sen oman pikkukaupunkini osalta. Mutta sitä en ymmärrä, että vuosikymmenestä toiseen puuhataan seminaareja ja strategiaprosesseja, joiden avulla tähdätään väkimäärän kasvattamiseen, sillä se ei kerta kaikkiaan ole realistista. Tästä on vuosikymmenten näyttö. Ja lisäksi demokraattinen päätöksentekokoneisto on käytännössä kykenemätön saamaan aikaan sellaisia ratkaisuja ja resursseja, joiden avulla vetovoimatekijöitä voitaisiin kehittää.
Pienenkin kaupungin päätehtävä on huolehtia kuntapalveluiden järjestämisestä ja parhaimmillaan siten, että painopistealueet ovat selvillä. Laskevan väkimäärän ja talouden markkinoilla menot on suhteutettava tuloihin. Tällä rintamalla olisi huomattavasti varmemmin saatavana aikaan tuloksia, kuin tekemällä näyttäviä, mutta tosiasiassa merkityksettömiä yrityksiä kaupungin kasvattamiseksi. Talouden tasapainottamiseksi olisi julkisella puolella selvästi tehostamistarvetta, vaikka julkinen organisaatio ei ole yritys eikä julkista organisaatiota voi johtaa täysin kuin yritystä. Jos pienten kaupunkien resurssit suunnattaisiin painopistealueiden määrittämiseen, toiminnan tehostamiseen ja sitä myötä talouden tasapainotukseen, saataisiin selvää jälkeä aikaan. Siinä sivussa sopii tehdä kokeiluja kaupungin kasvattamiseksi, jonka varassa ei kuitenkaan voida elää.
