Suomalaiset ovat hyviä talousjohtamisessa ja jo olemassa olevan managementin hoitamisessa. Tämän seurauksena suomalaiset pärjäävät hyvinä aikoina, mutta maailman muutoksen sopeutuminen on kivuliasta. Sanat ovat yliopistomiesten Pauli Juutin ja Jarkko Peltomäen artikkelista ja vastaavat omia kokemuksiani erinomaisesti. Tästä voitaneen päätellä jotakin vahvuuksistamme ja heikkouksistamme. Olemme vahvoja suunnittelussa, perusorganisoinnissa, arvostamme numero-osaamista ja faktatietoa ainakin periaatteessa, haluamme kehittää perus tekemistämme ja olemme harkitsevia realisteja. Olemme selvästi tekijöitä, emme filosofeja.
Tekijöillä on tekijöiden heikkoudet. Keskitymme suunnitteluun niiltä osin, kun se tukee perus tekemistä, mutta emme enempää. Päämäärämme ei ole asiakkaan hyöty vaan oma tuottavuus. Tämän johdosta emme jaksa kiinnostua ympärillämme olevasta kehityksestä tarpeeksi. Muutos aiheuttaa suurta vaivaa ja tämä sotkee tekemistä, joten muutoksen kivuliaisuus on näin ollen ymmärrettävää. Muutos kiinnostaa vain niiltä osin, kun se koskee nykyisen tekemisen pientä parantelua. Todellinen muuttuminen on kauhistus, jota yritetään välttää.
Tekijät eivät lähtökohtaisesti ole pohtijoita. Tämän johdosta painotamme mekaanista suoritusta henkisen kehityksen kustannuksella. Tulosta on saatava vaikka väkisin. Siksi koemme valtavia suorituspaineita emmekä oikein osaa ottaa rennosti silloin, kun meidän pitäisi menestyä. Emme osaa kohdata henkilökohtaisia heikkouksiamme saati puhua niistä ja tämän johdosta kehitymme hyvin hitaasti ihmisinä. Hoemme vain vanhoja faktoja ja yritämme jankuttaa asioita omista näkökulmistamme. Koska emme ole kehittyneet parhaalla tavalla sosiaalisesti, tapaamme olla perusteollisen yhteiskunnan vastakkainasettelussa edelleen.
Borgin ja Vartiaisen raportti julkaistiin hiljattain. Siinä perättiin kilpailukyvyn nostamista mm. työperäisen maahanmuuton vapauttamisella, työn tarjonnan lisäämisellä ja palkkojen korotuksista pidättymällä sekä työn tehokkuuden nostamisella. Ei ehkä varsinaisesti uutta, mutta perusteltua. Vieraillessaan suomalaisissa yrityksissä Anders Borg hämmästeli sitä, kuinka työpaikoilta puuttuu luottamus. Borg kertoi ruotsalaisesta matalan puuttumisen mallista, jonka pohjalta työelämä on ollut hyvin vakaata ja maa menestynyt hyvin, kuten tiedämme. On lisäksi sanottu, että meillä on paljon venäläistä mentaliteettia juomatavoista alkaen.
Ruotsalainen liike-elämä on kansainvälisempi ja kasvaa tällä hetkellä toisin kuin suomalainen vastaava. Ruotsissa tehdään kaikesta huolimatta paljon teollista työtä eikä yhteiskunta kokonaisuutena ole kovin kaukana meikäläisestä yhteiskunnasta. Ruotsalaiset ovat kuitenkin meitä selvästi sosiaalisempia ja päässeet vastakkainasettelusta ratkaisuihin ihmisten välisissä konflikteissa. Meille on suositeltu Ruotsin mallia taloutemme tervehdyttämiseksi. Onko muka niin, että jos lähinaapurimme, joka on hyvin samanlainen yhteiskunta kuin me, on saanut jonkin pohjoismaisen mallin toimimaan, niin meille sellainen on mahdottomuus? En todellakaan usko sellaista.
Ihmistä ei voi pakottaa muuttumaan, jolloin pelkkä mekaaninen keino ei muutokseen varmasti riitä. Mutta ihmistä voi auttaa muuttamaan itse käytöstään. Olen kuullut usein, että suomalainen hyväksyy koviakin keinoja, kunhan perusteet ovat hyvät ja peli reilua. Siinä sitä on ohjenuoraa meille kaikille. Hyväksytään henkisten resurssien parantaminen osana kilpailukyvyn nostamistamme.
